Sarja kuin elämä itse
Katson tv-sarjoja yleensä rykäyksissä. Löydän jotain kivaa, minkä jälkeen istun iltoja putkeen tuijottamassa jakson toisensa perään suoratoistopalvelusta. Viimeisen vuoden aikana en ole malttanut istahtaa hetkeksikään alas ja sarjojen katsominen on jäänyt. Sitten luin tämän ja tämän, ja päätin, että jos jotain tänä kesänä katson, se on Rectify.
Olen jo pidemmän aikaa turhautunut monien sarjojen ja elokuvien hyppivään rytmiin. Siihen, että aina on kauhea kiire sanoa ja tehdä kaikki mahdollinen. Hahmot jäävät yksiulotteisiksi karikatyyreiksi oikeista ihmisistä. Siksi Rectify on juuri niin hyvä: kohtaukset ovat pitkiä, kaikkeen on aikaa. Näyttelijöille ja hahmoille annetaan tilaa.
Rectifyn päähenkilö on Daniel Holden, joka vapautetaan 19 vuoden jälkeen vankilasta DNA-todisteiden perusteella. Daniel on tuomittu 16-vuotiaana tyttöystävänsä raiskauksesta ja murhasta, eikä kotikaupunki Paulie ole unohtanut. Se on unelias pikkukaupunki, jossa kaikki tuntevat toisensa, naiset kokkaavat ja miehet ajavat rekkaa. Tyypillistä ”näennäisen idyllisen pinnan alla kiehuu” -draamaa siis, kuten vaikka True Detective ja Top of the Lake (molemmat loistavia rikossarjoja nekin).
Tarinan yksi taso on tietysti selvittää, mitä 19 vuotta sitten oikeasti tapahtui. Samalla sarja on kuvaus pikkukaupungin korruptiosta ja siitä, miten valmiita olemme uskomaan toisen syyllisyyteen (mistä tulee mieleen Netflixin Making a murderer -dokumenttisarja). Katsojakaan ei voi olla aivan varma, onko Daniel Holden oikeasti syyllinen vai ei, vaikka tietysti hyvään haluaa uskoa. Täydellinen hän ainakaan ei ole, kuten ei kukaan sarjan hahmoista. Samalla käsitellään uskoa, anteeksiantoa, rakkautta, ennakkoluuloja, sukupuolirooleja ja yhteiskuntaa. Sitä, minkälaista on arki pienellä paikkakunnalla, jossa anonymiteetti on utopiaa. Sarjassa on niin monta tasoa, että sen voisi katsoa useampaankin kertaan.
Mitä tekee vuosikymmenien eristäminen yhteiskunnasta? Kun on asunut pienessä sellissä lähes kaksi vuosikymmentä, kaikki on ihmeellistä, käsittämätöntä ja järisyttävää. Pitää opetella uudestaan, miten ollaan ihmisten kanssa. Kukaan ei tiedä, kuka Daniel oikeasti on. Ei taida tietää Daniel itsekään.
Ehkä dramatisoin, mutta Rectify on sarjana vähän kuin elämä itse: asiat ovat harmaan eri sävyisiä, eikä katsojalle tarjota valmiita vastauksia yhteenkään kysymykseen. Se kuvaa upeasti yhden miehen törmäystä maailman kanssa ja pureutuu samalla ihmisyyden ytimeen. Koska kaikki hahmot ovat niin kovin inhimillisiä, Rectify koskettaa voimakkaammin kuin moni muu näkemäni sarja koskaan.
Kun kaiken sanomiselle tuntuu nykyään olevan kauhea kiire, on hienoa, ettei Rectify kiirehdi eikä lupaa valmiita vastauksia yhteenkään kysymykseen. Netflixistä löytyvät kaksi kautta katsoo kuitenkin nopeasti. Etenkin, jos käy kuin minulle, eikä sarjaa malta millään säästää useammalle katselukerralle.
Näihin tunnelmiin, kivaa juhannusta!!
