Kirkko ja maineenhallinta

Maineviestintä on muuten joskus todella vaikeaa. Tänään on taas vaahdottu Suomen evankelisluterilaisen kirkon asioista. Ja syystä. Vastoin yhteiskunnan asettamia sääntöjä nimitettiin erääseen tehtävään sinänsä pätevä, mutta vähemmän pätevä mies kuin paikkaa myös hakenut, valitsematta jäänyt nainen.
Onhan se nyt ihan käsittämätöntä, että jotkut toimivat noin tyhmästi. Jokainen ymmärtää, että tuollaisesta lain määräysten ohittamisesta jää kiinni.

Mutta miksi nyt sitten on jonkun mielestä koko kirkon kuva. Siis homehtuneen, vanhanaikaisen laitoksen. Sellaista kirkosta on ehkä, no, 3%.

Minusta paljon enemmän uskottavaa ja omaa kirkkoani kuvaavaa on se, että kirkkoherroilla Reina ja Nenonen on tilaa olla aidosti tällaista käsittämätöntä tyhmyyttä vastaan ja kertoa, että yhteisössä on viksu enemmistö, joka ei ole jäänyt tunkkaisiin kellareihin.


Kirkko on upeasti uudistunut ja tekee yhteiskunnallista, sosiaalista, ympäristöä suojelevaa työtä – tietysti perussanomansa mukaisesti. Ja tietysti on myös edelleen uskonnollinen yhteistö, mikä ei kaikista ole niin kivaa. Sellainen kun on Suomessa monista aika noloa. Sellaista parempaa hommaa arvioin olevan 97% kirkon työstä.

Kun ikävä uutinen nousee esiin, nousee joukko ihmisiä tietämättömyyden syvällä rintaäänellä julistamaan  kirkon olevan turha, vanhentunut ja hyödytön.

Ikävät uutiset vetävät

Kirkon maineviestinnän vaikeuskerrointa nostaa se,  että kaikesta vastakkainasettelusta on kivempi tehdä uutisia kuin avioliittoneuvonnasta, diakoniatyöstä tai lastenkerhoista, tuesta sairaille/vangeile/lapsille tai sureville. Ne ovat vain turvallisen tylsiä aiheita. Ja tokihan Suomen evankelisluterilainen kirkko on vastuussa niin katolisen kirkon skandaaleista kuin muinaisista ristiretkistäkin. Yritä siinä sitten pulikoida somevaahtoa siivoamassa.

Kirkon on silloin vaikea näyttää parempaa puoltaan, kun tällaiset pönttöilyt nousevat esiin.

Kirkkoon kuuluu todella paljon  ihmisiä. Minäkin.
Seurakuntavaalipaneelista viime syksynä jäi mieleen, että me ehdokkaat yhtä lukuunottamatta kannatimme ihmisarvon nostamista, tasa-arvoa ja ihmisten vapautta olla sellaisia kuin ovat.
Yleisöstä kuitenkin kysyttiin, olemmeko me unohtaneet raamatun. No emme ole. Olemme vain lukeneet kysyjän kanssa eri kohtia armosta ja rakkaudesta.Kysyjää kiinnosti enemmän se ikävämpi, rajoittava puoli.

En silti hyväksy ajatusta, että homoutta syntinä pitävä jäsen nousee helposti kirkon kuvaksi ja vastuuseen siitä, että väkeä eroaa. On hirveän laiskaa ratkaista asioita niin, että ensi eroaa ja sitten motkottaa. Jos jäsenyys ei ole itselle niin tärkeä, että jäisi, on sit turha itkeä ulkopuolelta. Kirkon sisällä on tilaa kyllä ihan viksullekin väelle, ja tilaa on niin kauan, kun rennompi väki pysyy mukana.

Mutta helppoa ei tässä ajassa ole. Ajaudut pahikseksi, vaikka olet 97-prosenttisesti hyvis.

puheenaiheet vastuullisuus uutiset-ja-yhteiskunta
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa