Puolen vuoden hiljaisuus

Ilmoitan heti alkuun pari sisältövaroitusta, eli painopuhe, laihdutus ja muu kehopuhe.

 

Okei. Nyt kun siitä ollaan huomautettu, voin todeta, että vähän nyt jännittää. Jännittää kertoa tätä ”julkisesti” ja itse hommakin vähän jännittää, mutta marraskuussa koittaa lihavuusleikkaus. Sitä ennen on kuuden viikon ENE-dieetti, eli erittäin niukkaenerginen dieetti, mikä tarkoittaa periaatteessa nutriletteja ja kanaa. ENEilyni alkaa huomenna ja vähän jo… en tiedä onko ahdistaa ihan oikea sanavalinta tähän, mutta mennään sillä.

Kuuteen viikkoon en saa siis syödä esimerkiksi viljoja, hedelmiä, marjoja tai oikeastaan mitään lisukkeita, kuten perunaa, bataattia tai riisiä. Kuusi helvetin pitkää viikkoa pelkkää kanaa ja ateriankorvikkeita, noin tiivistettynä. Oli siellä jotain rahkaa ja kalaakin, mutta tarvitsisin siihen jonkun lisukkeenkin, kuten kana ja riisi, loistava yhdistelmä.

Syömishäiriöni (en tiedä onko tämäkään oikea sana, koska minulla ei ole varsinaista syömishäiriötä, mutta mennään taas tällä) nosti heti päätään, kun lueskelin ohjeita. Ahdistun siis aivan liikaa tarkoista grammamääristä, koska alan ylireagoimaan asian kanssa. Minulle helpompaa olisi saada liukuvat ohjeet, esimerkiksi 100 – 120g kanaa, 400 – 500g kasviksia ja niin edelleen. Muuten jään liikaa kiinni siihen, että piti olla tasan sata grammaa ja tässä on nyt 103g, kaikki menee pieleen ja oon huono ihminen, koska en osaa tätä enkä onnistu tässäkään. Järjellä ajatellen tiedän toki, ettei se ole nyt niin gramman päälle. Se on oikeasti ihan se ja sama onko siinä nyt jotain väliltä 95 – 110g. Olen aina ollut huono laskemaan mitään tällaisia, koska haluaisin noudattaa ohjeita orjallisesti ja jos ostan vaikkapa valmissalaatin, en voi mitenkään tietää montako grammaa tässä nyt on salaattia, paljonko kanaa, paljonko maissia ja paljonko paprikaa.

Vähän siis tosiaan ahdistaa, jännittää ja pelottaa.

Toinen ahdistus liittyy siihen leikkaukseen. Tuntuu, että silloin on väärin laihdutettu, vaikka oikeasti tämä ei ole minkään helpon työn takana. Leikkauksen jälkeen pitää edelleen harrastaa liikuntaa ja syödä terveellisesti. Tuntuu, että tätä pitää hirveästi perustella ihmisille. Pitää jotenkin korostaa sitä, että tämä ei ole mikään oikotie onneen, koska ”läskillä ei vain ole itsekuria.” Muistuttaa, että syön terveellisesti ja käyn salilla. Harrastan hyötyliikuntaa ja työni on fyysistä. Kertoa, että kun mikään muukaan ei ole koskaan aiemmin toiminut, niin tämä on se viimeinen vaihtoehto. Käymällä tämän läpi saan toivottavasti myös painon putoamaan sen verran, että voin parin vuoden päästä hakeutua lapsettomuushoitoihin, ellei lasta ole biologisin keinoin ilmaantunut.

Tässä vaiheessa en tiedä, mikä jännittää eniten. Lihavuusleikkaus, vai se, että joku saa sen selville, vaiko tulevaisuus ja se, miten ihmiset suhtautuvat laihaan minään? Uuuugghh. Kaikki jännittää. Mutta jos tämä auttaa lapsihaaveessa, on se kaiken sen arvoista.

hyvinvointi terveys oma-elama
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *