Ladataan...

Enää vajaat pari viikkoa ja raskaus on puolivälissä. Muodotkin alkavat vastaamaan viikkoja, vaikka jokaisen raskauskroppa ja kroppa muutenkin on aivan uniikki. Koen kroppani muutokset vain positiivisina, sillä harvoin olen juuri tämän muotoinen. Ehkä en enää koskaan.

Jostain syystä ei mennyt kuin silmänräpäys kun kaikki plus vähän lisää esikoisemme raskauskiloista oli haihtunut kuin tuhka tuuleen. En jättänyt mitään syömättä enkä urheillut painonpudotuksen toivossa. Oikeastaan urheilut ovat aina harmittavan vähissä. Imetin vain vähän aikaa, ainakin siihen nähden mitä olin toivonut. Sekään ei siis syönyt energiaa kuin hetken. Silti reilut 15kg sulivat hyvin nopeasti ja jouduin selittelemään ihmisille, että kyllä minä syön. Kieltämättä hieman rasittavaa, mutta pitää ymmärtää. Ja tärkeintähän on, että itse tietää kaiken olevan kunnossa.

Nyt otan taas ilolla vastaan tulevat raskauskilot ja kuuntelen vatsani kurinaa tosissani. Kaveri sisällä vaatii tuhtia evästä ja sitä se on saanutkin. Ei ole idut ja salaatit tätä tyttöä kiinnostaneet. Tämä aika ja muuttuva kroppa on minulle spesiaalia aikaa jota vaalin. Eräänä yönä näin jopa unta että olin jo synnyttämässä ja oloni oli haikea siitä, etten enää näkisi pyöreää vatsaani. Siispä nautin tästä ajasta ja kropasta jonka olen nähnyt kerran aiemmin. Olen sitä mieltä, että mitä isompi raskausmaha, sitä parempi. Odotan jo kesän vauvamahaani jonka voin sulloa kevyisiin mekkoihin ja liihottaa tai lyllertää. Ja sitten kaivan esiin ne bikinit, joihin ei ole mitään saumaa muuten. ;)

 

Ladataan...

Niitä mulla riittää. Toiveet ovat tärkeitä mutta niin myös avoin ja hyväksyvä asenne siihen, mihin ei voi vaikuttaa.

Toivon tämän synnytyksen alkavan luonnollisesti supistuksilla. En kokenut sitä ensimmäisessä synnytyksessäni sillä se käynnistettiin lääkkein. Käynnistyksestä mulla ei ole pahaa sanottavaa vaikka hieman harmistuin, kun kuulin asiasta. Päätin tehdä kaiken muun minkä voin ja niin teinkin. Mulla oli hyvä fiilis ja olin ylpeä miten kroppa jaksoi kaiken läpi. Jokainen saakin olla ylpeä itsestään. Tällä kertaa olisi mahtavaa kokea luonnollinen alku. Pohdin, olisikohan se luonteeltaan lempeämpi... Ehkä.

Toivon, että synnytyspäivälleni osuisi omanhenkinen kätilö. En toki kirjoita tätä synnytystoivelistaani. Varmasti vuoroon osuu ihanat ihmiset kuten viimeksi. Toivon myös huoneen olevan hämärä ja rauhallinen. Sellainen, missä on helppo vajota omaan synnytyskuplaan.

Toivon hartaasti pääseväni synnytysaltaaseen kuten ensimmäisellä kerralla. Kerron tämän varmasti sairaalan ovilla. Veden rauhoittava ja kipua lievittävä vaikutus oli parasta. En tiedä kuinka kauan olin altaassa mutta se edisti synnytystä todella paljon ja oma ajantajuni katosi täysin. Allasosasto oli myös tunnelmallinen verrattuna synnytyssaleihin. Jos allasta ei ole vapaana, hautaudun suihkun lattialle.

Toiveita on ollut helppo listata (eikä tässä suinkaan kaikki) mutta vaikeampaa on yrittää asennoitua tulevaan niin, että kaikki voi myös mennä päinvastaisella tavalla. Vaikka olen optimisti, olen myös realisti. 60%-40%. ;) Siispä nöyränä ja toiveikkaana eteenpäin välillä muistuttaen itselleni, että nämä ovat toiveita. 

Maha kasvaa. Ja nopeammin kuin ekalla kerralla. Olen aloittanut fysioterapeutin laatimat jumpat ja silloin tällöin yritän myös päästä joogamatolleni. Nyt on tuntunut siltä, ettei välillä saa henkeä joissain asennoissa (ei saa aina muutenkaan). Uusia tuntemuksia. No, tässä kuitenkin kasvatetaan vauvaa.

P.S. Suosittelen siis kaikkia tulevia synnyttäjiä tekemään synnytystoivelistan, mikäli joku asia on erityisen tärkeä. Ei ole oikeita tai vääriä listoja. Mutta tee siitä lyhyt ja ytimekäs. Heips!