Ladataan...

Yhteistyössä Heidi Paavilainen: Innate Health Coaching

Sain jokin aika sitten kuunneltavakseni neljä mielenkiintoista audiota joista kirjoitin erilliset postaukset. Audioiden sanoma on jäänyt mieleeni ja olen yrittänyt muistaa käyttää oppeja arkielämässäni.

Parhaat ajatukset minulle olivat, että me itse luomme tunteemme ja sen jälkeen reaktiomme sekä oivallus stressistä - sekään ei tule ulkoapäin vaan sisältä. Kukaan toinen ei siis laita tunteita meihin. Toinen ihminen voi purkaa omaa huonoa oloaan meihin mutta loppupeleissä me olemme se henkilö, jossa tunne ja siitä seuraava reaktio syntyy. Ja tätä kaikkea voi hallita.

Elämä tuntuu minusta useimmiten hyvin seesteiseltä. Välillä opitut opit unohtuvat ja tunteet saavat vallan mutta noin yleensä mieleni on rauhallinen. En tiedä olisiko se sitä jos en olisi alkanut selvittämään syntyjä syviäni ja antamaan aikaa mielen hallinnan opettelulle. En usko.

Jos me kaikki tutkiskelisimme esimerkiksi näissä audioissa esiintyviä aiheita ja alkaisimme ymmärtämään paremmin omaa tapaamme ajatella ja reagoida, mitä upeita hyötyjä saisimmekaan elämiimme? Mikään materia, esimerkiksi, ei tunnu minusta niin hyvältä kuin vaikka se, että oppii pitämään suunsa kiinni silloin kun sieltä ei tulisi mitään järkevää ulos. Siinä päivän ajatukseni. :)

Voit tilata Heidin audioita tästä. Ja hei! Jos ostat yhden audion, saat toisen kaupan päälle! Käytä kassalla koodia "onefree". Aikaa on 30.4. asti.

P.S. Heidi myös arpoo audion ostaneista yhden onnekkaan joka saa ilmaisen valmennuskerran Heidin kanssa!

Kuva: Hanna Toivakka/OPPILAS X

Ladataan...

Todistin juuri upeaa synnytystä Seinäjoella. Asiakkaani löytyi blogin kautta joten tätä ilmeisesti kannattaa kirjoittaa. Olin innoissani, että pääsisin ensimmäistä kertaa doulan hommiin omassa tämänhetkisessä kotikaupungissani.

Heräsin sekunissa kännykän piippaukseen. Kello oli 6:30. JES! Tänään olisi lähtö ja aikataulu ei voisi olla parempi. Sain nukkua koko yön, nyt söisin hyvän aamiaisen ja lähtisin tukemaan asiakastani heidän toisen lapsen tulossa maailmaan. Asumme ihan sairaalan vieressä. Hurautin sinne ja tapasin vasta nyt ensimmäistä kertaa synnyttäjän puolison. Huoneessa oli myös mukava, tuoreilla ajatuksilla varustettu kätilö joka oli meidän kanssamme ihan loppuun asti.

Pari ensimmäistä tuntia vietimme höpötellen, käytävillä lompsien ja kahvilassa istuskellen. Pian oli todettava ja iloittava siitä, että supistukset olivat tihentyneet ja tauot niiden välissä lyhentyneet. Synnyttäjä nojaili pöytää ja sitten miestään vasten. Supistuksen jälkeen hän kuitenkin jaksoi hymyillä ja heittää vitsiä. Hänellä oli käytössään Tens-laite joka toimi yhtä hyvin kuin esikoisen synnytyksessä. Lähdimme allashuoneeseen, "synnytyskylpylään". 

Allashuoneesta tuli vahvasti mieleen oma synnytys ja altaassa vietetty aika. Katossa oli tähtitaivaan näköiset valaisimet ja synnytysaltaan vesi näytti houkuttelevan turkoosilta. Nurkassa oli pieni sauna! Synnyttäjä nojaili mieheensä ja sanoi, ettei taida uskaltaa pulahtaa altaaseen koska ei varmasti suostu nousemaan sieltä pois. Veteen synnyttäminen ei ole valitettavasti mahdollista Seinäjoella. Hän myös sanoi, ettei tässä menisi enää kauaa. Uskomatonta, miten hän tiesi sen vain kuuntelemalla kehoaan. Lähdimme siis synnytyssaliin.

Sali oli kaunis. Isoon seinään oli maalattu upea vuoristo ja sen alle vihreää maisemaa ja pieniä taloja. Kuva oli rauhoittava eikä huone ollut sairaalamaisen kolkko. Se oli hämärä ja kodinomainen. Kätilö toi lattialle ison jumppamaton ja pallon. Myös synnytysjakkara oli valmiina. Kätilö ehdotti kaikkia erilaisia lääkkeettömiä kivunlievitysmenetelmiä, juuri niin kuin synnyttäjä oli toivonut. Minun tehtäväkseni jäi tukea synnyttäjää sanallisesti ja olla yksi tiimin tärkeistä jäsenistä.

Istuuduin jumppamatolle synnyttäjän toiselle puolelle ja puoliso oli toisella puolella. Pidin lämpötyynyä synnyttäjän vatsalla. Synnyttäjä nojasi jumppapalloon ja lauloi synnytyslaulua eli äänteli vokaaleja. Hän oli toivonut pystyvänsä jättämään estot pois laulun suhteen. Ja se tapahtui ihan luonnostaan. Koko synnytyksen ajan hän myös keskittyi rentoutumaan, hengittämään syvään ja olemaan estelemättä. Hän uskoi, että jos hän jatkaisi näin, kroppa hoitaisi homman. Nämä ovatkin ihan tärkeimpiä tekijöitä synnytyksen edistymisen suhteen.

Tunnelma vaihtui sekunissa kun synnyttäjä ilmoitti kovaan ääneen, pari kertaa karjaisten, että nyt se tulee. Olisinpa nähnyt oman ilmeeni. Painoimme äkkiä soittokelloa koska olimme ilman kätilöä! Pään syntyminen oli tapahtumassa. Onneksi kätilö tuli nopeasti ja yllättyi itsekin rivakasta vauhdista.

Hän pyysi synnyttäjää läähättämään ja olemaan ponnistamatta kovaa. Sitten tunnelma taas vaihtui rauhalliseksi. Synnyttäjä hiljentyi ja alkoi vain hengittämään vauvaa ulos. Hän sanoi ponnistaneensa vain vähän, sen verran mitä kroppa kertoi. Ponnistusvaiheessakin hän ajatteli rentoutta. Että antaa vauvan tulla. Kätilöt hymyilivät ja ihailivat. Muutaman minuutin päästä he auttoivat vauvan ulos ja synnyttäjä nosti vauvan jalkojensa välistä rinnalleen. Hän kapusi sängylle vaivattomasti ja minä jälleen kyynel silmässä yritin räpsiä kuvia ensihetkistä (aivan tärähtäneitä). 

Äiti ja vauva olivat omassa kuplassaan. Maailmassa oli vain heidän perheensä. Jäin tuijottamaan äidin ilmeitä kestohymy kasvoillani. Isä kertoi, että oli mukavaa kun joku toinenkin oli mukana jakamassa tämän kaiken. Ensimmäinen synnytys oli ollut sekä äidille että isälle arvet jättävä kokemus joten olin taas yli-iloinen, että tällä kertaa synnyttäjä sai sen mitä toivoi ja isä oli tärkeimmässä tukihenkilön roolissa. Hän oli todella mahtava tukihenkilö. Huomasin, miten hän tuki rakastaan antaen kaiken mitä pystyi. Hän kokeili akupainantaa, kertoi että hyvin menee ja oli se kehen nojata. Way to go! Miehet, teistä on moneen!

Sain taas kauheasti inspiraatiota omaa synnytystäni ajatellen. Näin, miten rauhallisesti asiakkaani synnytti. Siinä kontillaan, vuoristomaiseman edessä. Hän oli avoin lääkityksen suhteen mutta toivoi jaksavansa pitkään ilman. Hän jaksoi loppuun asti. Tuntui täysin luonnolliselta istua matolla ja todistaa sitä luonnollista mutta niin ihmeellistä asiaa, että äidistä syntyy vauva. Me vain säestimme hiljaa vieressä, että "hyvin menee, tosi hyvä" (parhaat "lainit").

Kätilö sanoi, ettei ole pitkään aikaan nähnyt näin hienoa synnytystä vaikka samalla on todettava, että kaikki synnytykset ovat hienoja eivätkä täysin meidän käsissämme. Tätä ei kuitenkaan voi kuvailla kuin hyvin kauniiksi synnytykseksi.

Koska synnytyksessä otetut kuvat kuuluvat vain perheelle itselleen, kuvatkoot nämä kauniit kukat ruokapöydällämme syntymää. Sinulle, pieni poika.

Ladataan...

Jos yksi pitäisi valita, se olisi varmasti tämä, alaspäin katsova koira. Tai aikuisten oikeasti, adho mukha svanasana.

Tähän asentoon tekee mieli mennä joka päivä. Myöskään raskaus ei ole mikään este asennolle, ellei se tunnu väärältä. Alaspäin katsova koira voi itseasiassa olla hyödyllinen asento myös siinä tapauksessa, jos vauva on perätilassa loppuraskaudessa, eli pää ylhäällä eikä alhaalla. 

Löysin alaspäin katsovan koiran vuosia sitten Vinyasa tunnilta ja pidin siitä heti. Pidän asennosta siksi, koska se on niin monipuolinen. Yhdessä asennossa tulee avattua ylävartaloa ja venytettyä takareisiä ja pohkeita. Selässä tuntuu ihanalta. Samalla ollaan ylösalaisin ja se jos joku energisoi. Tulee ryhdikäs, herännyt olo. Asento on samalla rauhoittava ja sen sanotaan mm. helpottavan päänsärkyä ja parantavan ruoansulatusta. Vain muutaman mainitakseni. Joten jos on aikaa vain yhteen valitsen sinut, alaspäin katsova koirani.

Kuva: Hanna Toivakka / OPPILAS X

Yoga Nordic Kamppi 5.krs