Ladataan...

Olen alkanut toistelemaan mantraa nimeltä ”jos voit tehdä jonkun asian heti, tee se heti”. Jos se siis on joku pieni arkinen asia joka ei vie kauaa aikaa mutta mitä luultavimmin unohtuu jos sitä ei hoida heti, se kannattaa tehdä samantien. Mieleeni pulpahtelee vähän väliä pieniä hoidettavia asioita ja jos ajattelen tekeväni ne myöhemmin, ne usein jäävät. Yritän muutenkin keskittyä siihen asiaan mitä teen koska jos mieleni on muualla, seuraa hutilointia.

Hyväksi havaittuja toimintatapoja saa heitellä tännepäin!

Ladataan...

Luan&Eliise.

Uuden harrastuksen ja innostuksen löytäminen on aivan ihanaa. Se antaa virtaa arkeen ja saa ainakin tällaisen innostuvan optimistin ajattelemaan, että koskaan ei voi tietää mihin kuvioihin elämä vielä vie - kunhan vaan tekee sinnikkäästi työtä sen eteen.

Olen parin viime vuoden aikana ajatellut, nimenomaan ajatellut, millaista olisi olla valokuvaaja. Jos joku olisi kysynyt, mikä haluaisit olla jos saisit olla mitä vain, olisin ehkä voinut vastata valokuvaaja joka kuvaa ihmisiä aidoimmillaan. Olen saanut seurata valokuvaajien työtä mallin näkökulmasta jo kymmenen vuoden ajan mutta en silti voi kertoa valokuvaajan ammatista paljon mitään. Mallina olen aina keskittynyt tietenkin omaan työhöni; miettinyt, mitä asiakas hakee, millaisia poseerauksia voisin ottaa, mikä fiilis kuvasta täytyy välittyä. Olen kuitenkin ymmärtänyt, miten tärkeää valokuvaajan ja mallin välinen suhde ja tunnelma on. Ohjeita antava, tsemppaava ja kehuva kuvaaja on ainakin minulle sellainen kuvaaja jonka kanssa saan itsestäni eniten irti. Sen sijaan kuvaajan kanssa joka ei puhu mitään, josta ei saa mitään irti on haasteellisempaa työskennellä. Kuten kaikessa, ihmisten väliset tunnelmat ja energiat ovat super tärkeitä.

Eliise ja alaspäin katsova koira.

Mutta siis asiaan. Kevättalvella yhtenä päivänä sanoin itselleni mielessä, että mitä ihmettä mä oikein odotan? Oikeasti? Menen tänään ostamaan järjestelmäkameran ja aloitan kuvaamisen. Niin menin. Ostin edullisen aloittelijan kameran. Googletin valokuvauksen aloittamisesta ja sain riesakseni kasan ennenkuulumattomia termejä. Aukko, valotusaika, suljinaika, f-luku (what the...ei kai me taas olla jossain matikan tunnilla?), polttoväli... Olin vähän että oh shit mutta koska minulla oli ja on kova palo oppia kuvaamaan sanoin itselleni, että jos kaikki muutkin kuvaajat oppivat nämä niin minä opin myös ja en anna tämän turhautumisen tulla tielleni. No, muutaman kuukauden aikana olen oppinut näistä termeistä jotain mutta iso osa on vielä yhtä harmaata mössöä. On niin minua, että haluaisin vain kuvailla ja ideoida ja keskittyä luovaan työhön enkä muuhun. Mutta ilman tekniikan hallitsemista visiot eivät tallennu ruudulle kuten olen ajatellut. Kivaankin asiaan kuuluu tylsää pakkopullaa.

Vilma.

Ymmärtääkseni suuri osa kuvaajista, on sitten kyse bloggareista tai muista ammattikuvaajista, ovat itseoppineita. Se antaa kannustusta. Ihan kotoa käsinkin voi oppia tosi paljon. Vaikka olen kuvaamisessa vielä amatöörien amatööri olen vahvasti sitä mieltä, että valokuvauksessa on suurimmaksi osaksi kyse oikean valon (millaista sitten hakeekaan) löytämisestä ja tunnelman välittämisestä. Koen, että minulla on jo nyt vähän hajua siitä, mikä on tyylini vaikka tyyli muuttuu sitä mukaa kuin ihminenkin. Vuosien mallin töistä voi olla suuri apu kun ymmärrän, mitä malli ajattelee ja tarvitsee.

Halusin vain sanoa, että jos sun tekee mieli aloittaa jotain uutta niin aloita, koska se antaa paljon eikä voi ikinä tietää, jos antaakin enemmän kuin luulit. <3

 

Ladataan...

Aina suusta ja päästä ei tule mitään järkevää joten tämän teeman mukaisesti listaan tähän ihan satunnaisia asioita tältä viikolta. Aivot narikkaan siis!

Jalkapalloa ei pääse pakoon. Meidän jokainen aamu alkaa sillä kun kaksivuotias (kohta kolme) ottaa pallon, puhuu jalkapallosta ja maalien tekemisestä ja pian jo olemme viereisen koulun pihalla pelaamassa koko perhe. Olemme puhuneet paljon siitä, että jos haluaa huipulle (pitäähän tässä vaiheessa jo laittaa suunnitelmat kuntoon) pitää harjoitella kovaa, ei saa antaa periksi, pitää syödä ruoka reippaasti ja juoda vettä.

Paahdetut paprikat ja mitä-kaapista-löytyy-lounas. En tiedä miksi en ole ennen tehnyt näitä maailman helpoimpia paprikoita. Olen syönyt niitä usein anoppini tekeminä mutta nyt ostin pussin näitä pieniä vihreitä paprikoita ja paahdoin niitä oliiviöljyssä pannussa. Päälle voi heittää suolaa. TAIVAALLISTA. Voisin elää näillä. Pahoittelut rumasta kuvasta mutta ruokakuvat eivät ole (ainakaan nyt) juttuni. Lautaselle heitetään nopeasti jotain mitä kaapista löytyy. Sitten lähdetään taas ulos pelaamaan jalkapalloa...

Lukusuositus: Mindset - Menestymisen Psykologia. Lisää tästä myöhemmin mutta voin nyt jo kertoa, että kannattaa lukea tämä ja pohtia omaa asennoitumista omiin kykyihin ja niiden kehittämiseen. Olen saanut tästä kirjasta jo nyt paljon hyvää. Kirjanmerkkinä toimii Luanin kerhossa tekemä perhonen. Älä ala itkemään Wilma...

Kaikki ei ole miltä näyttää. On eri asia mennä rannalle meikittä ja ottaa itsestään kuva siinä valossa mikä nyt sattuu olemaan. Sen sijaan meikki kasvoissa ja vartalossa, tietty vartalon asento ja oikea valo saavat kuvan näyttämään ihan erilaiselta (mahdollisesta kuvanmuokkauksesta puhumattakaan). Muistakaa siis aina, että kuvien eteen tehdään paljon töitä.

Veljesrakkaus. Niin hellyyttävää ja myös huojentavaa kun nämä kaksi ovat alkaneet viettää aikaa yhdessä. Olen tämän lähes kymmenen kuukautta kantanut Floriania mukanani ja on kiva nähdä, miten pojat nyt alkavat kommunikoimaan ja jaksavat puuhata jopa minuuteja yhdessä.

Pelipäivä. Tänään miehelläni on peli ja menemme katsomaan sitä lasten kanssa. Pelin katsomisesta ei usein tule mitään mutta on kiva mennä paikan päälle aistimaan fiilistä, nauttimaan hyvästä säästä ja tapaamaan muiden pelaajien tyttöystäviä ja perheitä. Kuten olen aiemmin sanonut, me lähes kaikki olemme tulleet tänne Seinäjoelle miestemme takia joten se yhdistää meitä vahvasti.

Aurinkoista viikonloppua!

 

Pages