Fly me to the moon

Hey girl

Mä en ole enää vuosiin liikkunut siksi että laihtuisin, tai olisin fitimpi. Mä liikun koska se on kivaa, ja mulla on parempi olo kun mä liikun.

Juoksemisen vedin pari vuotta sitten överiksi. Koko kroppa oli tukossa, ja lenkkeilystä oli ilo kaukana. Silloin ajattelin että hei, mitä sä teet. Nyt lenkkeilen silloin tällöin. Ilman aikatavoitteita.

Musta on myös kiva kokeilla uusi juttuja. Viimeisimpänä aerial yoga. Olin pitkään miettinyt että oispa siistiä kokeilla tuota, mutta en vaan saanut aikaiseksi mennä tunnille.

Kävin Lahden Energy Fly -joogastudiolla. Menin tunnille jännityksen sekaisin tuntein, ja mietin että mihinköhän on tullut lähdettyä.  Hetken päästä tunnin alettua roikuin hammockista, eli keinusta pää alaspäin. Osa liikkeistä oli haastavia, mutta silti turvallisen tuntuisia, koska olin ammattilaisen ohjauksessa. Pitkään aikaan mikään laji, eikä venyttely ole avannut toimistötyöläisen kroppaa niin hyvin kun tämä tunti. Tunnin lopussa oleva rentoutusharjoitus hammockin sisässä on ihana hetki. Mikä parasta, kroppa on seuraavana aamunakin ihanan avoin ja kevyentuntuinen. Tässä saa takaisin läppärin edessä hukatun ryhdin. 

 

 

 

Kommentoi