Kaikenlaisia asuja viime ajoilta

Päätin pitkästä aikaa koota yksinkertaisen asupostauksen, jossa erilaisia lookkeja joita olen kokeillut viimeaikoina. Olen melkoinen asujen toistaja, eli pyöritän vuodesta toiseen tuttuja, hyväksi havaitsemiani asukokonaisuuksia. Toki välillä kokeilen uusia juttuja, välillä vaan todetakseni, että ne eivät ole minulle mieluisia edelleenkään.

Yllä oleva asu, mekko housujen kanssa kuuluu edellä mainittuun kategoriaan. En vaan pidä yhdistelmästä edelleenkään, ja se oli hyvä todeta pitkästä aikaa kokeilemalla. Tämä on sinänsä hauska tyyli, jolla voi saada lisää käyttöaikaa suosikkikesämekoilleen, ja luoda hieman boheemin lookin.

Farkut ja raidallinen neule. Kestosuosikkini. Vuodesta toiseen pukeudun musta-valkoraidallisiin paitoihin ja farkkuhuin, koskaan kyllästymättä. Rento ja raikas asukokonaisuus on arjen pelastaja.

Toinen kestosuosikkini on farkut, valkoinen t-paita ja bleiseri. Todella helppo, skarppi ja samalla rento kokonaisuus, joka toimii aina.

Mekko, vyö ja saappaat. Pelkistetty musta mekko on vaatekaapin must have. Se on helppo asustaa eri tavoin, ja toimii arjessa ja juhlassakin.

Kuten sanoin, farkut, bleiseri ja t-paita. Tähän voi yhdistellä mitä vaan, tekokarvahatulla asukokonaisuudesta tulee vähän leikkisämpi.

Tämän vuoden pikkujouluasuni ovat helppoja, yhdistä kimaltava ylä- tai alaosa muuten pelkistettyyn kokonaisuuteen. Kuten valkoinen t-paita kimaltavaan minimekkoon.

Legginsit, loaferit ja pitkä bleiseri, jonka alla on poolo. Asu on skarppi, mutta älyttömän mukava. Asusteita vaihtelemalla tästä lookista saa todella moneen tarkoitukseen sopivan.

Poolo ja perusfarkut vyöllä. Todellinen ylistys ysärityylille.

Mikä asuista on suosikkisi?

muoti paivan-tyyli
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *