Kaikki sammakot ei muutu prinsseiksi

Hey girl

Luin juttua jossa sanottiin, että olen valinnut tämän rakkauden ja tässä aion pysyä, tai jotakin sinne päin. Vähän sama ajatusmalli on itselläni. Hyvinä ja huonoina aikoina, myötä- ja vastoinkäymisissä. 

Uskon rakkauteen ensisilmäyksellä, uskon että ihminen voi olla ihastunut useampaankin ihmiseen samaan aikaan, uskon siihen että rakkaus voi kestää koko elämän, uskon siihen että meillä kaikille on se oikea. Uskon myös että meille kaikille voi olla se oikea, sillä hetkellä.

Olen nimittäin uskonut löytäneeni sen oikean muutamaankin otteeseen. Ja huomannut että kaikki sammakot ei muutu prinsseiksi vaikka kuinka pussaisi.

Ensimmäinen poikaystäväni oli mielestäni aluksi ihan kuin Brad Pitt Veren vangeista. Tämä uskomus on jälkeenpäin pistänyt minut miettimään arviointikykyäni pahemman kerran. Oli tosi jännää seurustella tosissaan kunnes tajusin, että tää tyyppi on oikeasti aivan väärä minulle. Epäsosiaalinen, sulkeutuva ja ei halunnut käydä missään muualla kun baarissa. Ei opiskella, eikä tehdä töitä. Tahdikkaasti erosin kesken kahvin keiton. En vaan pystynyt olemaan yhdessä enää sekunttiakaan joten möläytin vaan että meidän ei kyl kannata enää olla yhdessä ja sä voit nyt lähteä kotiin. Nykyminä osaisi ehkä hoitaa asian paremmin.

Seuraava "oikea suhde" todisti todeksi väitteen: se joka kuuseen kurkottaa, katajaan kapsahtaai...tapaus oli klassista tavaraa: ensin superromanttinen tyyppi, joka muuttuu mustasukkaiseksi sekopääksi. Crazy love indeed. 

Ja niin päästään vakavampaan suhteeseen numero 3. Kolmas kerta ei sano totta. Symppis, komea, kiltti ja ihana, mutta peluri niin monessa sanan merkityksessä. Kyllästyin olemaan se joka on aina se järkevä meistä, kyllästyin odottelemaan. Petetyt lupaukset eivät vaan ole mun juttu.

Silti jokaisessa suhteessa oli hetki kun uskoin sen olevan ikuista, tai no, ainakin pitkäkestoista.

Joskus kun kavereiden kanssa näitä suhdekuvioita ruoditaan, on nää mun miesvalinnat olleet hilpeyttä herättäviä...näin jälkikäteen. Olen kävelevä sekopäämagneetti :D. Olen mm. saanut rakkaus?kirjeen, joka alkoi lauseella ”Katon just Conan barbaaria ja mietin meitä...” say what :D. Paras kaverini luonnehti makuani: sä olet aina tuntenut vetoa ja vetänyt puoleesi sellaisia vaikeita tapauksia. Hyvännäköisiä, mutta vaikeaselkoisia. 

En tiedä, olisi mielenkiintoista tietää millä perusteella kumppanit on loppujen lopuksi tullut valittua. Valintoja on aina ohjannut tosi vahvat ihastumisen ja vetovoiman tunteet. Niin vahvat että olen ollut todella sokea piirteille, jotka yleensä vaistoan sekunneissa. Välillä sitä miettiikin että olisiko järkiratkaisu, hieman tarkemmin mietitty valinta helpompi? Että antaisi aivojen eikä sydämen johtaa.

Prinsseistä ja sammakoista kasasin lempparirakkauslaulusoittolistan, käy tsekkaamassa ja kommentoi alle mikä on susta kaikkien aikojen rakkauslaulu.

https://open.spotify.com/user/marikamakinen/playlist/1njhD2IvMyCqrLLu5XI47d?si=LYmX6pbGQVS0VAVQ6KMC5Q

Kommentoi