Ladataan...
Hey girl

Katsoimme viikonloppuna Netflix dokkarin The American meme. Törmäsin siihen alun alkaen yhden päähenkilöistä, Brittany Furlanin Instagram-tilillä. Tiesin, että dokkari käsittelee jollain tapaa sosiaalista mediaa ja julkisuutta, mutta en mitään sen tarkemmin.

Dokkarissa on mukana Brittany Furlan, Paris Hilton, Fatjewish, Em Rata ja mm. DJ Khaled. 

Päällimmäinen tunne, joka katsoessa tulee, on pahoinvoiva ja surullinen. Vaikka on hienoa että ihminen voi nousta maineeseen lähes yhdessä yössä, ja tienata elantonsa somen avulla, kääntöpuoli on raadollinen. Siinä missä joku tienaa miljoonan yhden Instagram-kuvan postaamalla, toinen on imagonsa vanki, kärsii vakavista ahdistuskohtauksista, ja pelkää että koska hype päättyy. Miten pitkälle seuraava juttu pitää viedä? Murretaan nenää, vaarannetaan oma ja muiden terveys, vain jotta saadaan seuraavat 15 minuuttia julkisuutta. Jotta saadaan postaus joka "rikkoo internetin".

Tuntuu ettei kaikkia ajatuksia osaa edes pukea sanoiksi vielä. Esimerkiksi kohtaus jossa DJ Khaled tuo julkisuuteen 4 kuukautta vanhan poikansa, tuntuu vaan omaan ajatusmaailmaan väärältä. Lapsi on "tuottanut" hänen kanssaan musiikkia, ja keikkuu ties missä tilaisuuksissa, ja hänellä on oma Instagram tili jolla on miljoonia seuraajia. Mitä jos lapsi ei haluasikaan olla julkisuudessa aikuisena? Nyt häneltä on viety se vaihtoehto ennen kun hän osaa edes puhua.

Itselleni dokkarin onnellisimpia hetkiä on saada hetken myötäelää rakkautta joka tuntuu oikeasti aidoilta.

Tämä pakostikin haastoi myös miettimään omaa tekemistä. Miksi olen somessa, miksi jaan siellä asioita? Miksi jaan juuri niitä asioita joita jaan? Haluanko vain huomiota? Miltä tuntuisi jos some-tilit suljettaisi lopullisesti?

Eräs tuttuni kerran sanoi että olet niin rohkea ja avoin siellä somessa, ja jaat itsestäsi niin paljon. Enkä oikein osaa samaistua tuohon mielikuvaan. Perheeni ja parisuhteeni ovat aikalailla aina yksityistä. Tietyt ajatukset ja herkkyys myös. Enkä koe olevani myöskään mitenkään rohkea, päin vastoin. 

Voin rehellisesti sanoa että joskus, kun olen jakanut mielestäni tosi kivan kuvan, tai jutun, eikä se saa tykkäyksiä, olen ollut pettynyt. Tai ehkä jotenkin surullinen. Se on havahduttanut miettimään, että miksi niillä on merkitystä. Miksi se että vieraat ihmiset painavat sydäntä kuvalleni tai kirjoittavat kommentin olisi loppujen lopuksi tärkeää. 

Olen myös usein huomannut että kun postaan asioista jotka ovat tärkeitä ja joista haluan puhua, tykkääjät ovat tuttujani. Niitä jotka tuntevat minut ja sen miten tärkeää vaikka eläinten hyvinvointi minulle on. Kun jaan kuvan jossa on vaikka kuvateksti "Easy like sunday morning haha", se saa paljon enemmän vastakaikua. Se tuntuu välillä tylsältä. Niin kauan kun et kerro mielipiteitä, susta on helpompi tykätä?

Kunnioitan suuresti ihmisiä jotka rohkeasti puhuvat vaikeista asioista somessa, ja tuovat niitä tapetille. Vaikka on ihanaa inspiroitua kauniista kuvista, ja haaveilla muiden kuvien kautta luksuslomista, rakastan sitä että joku ravisuttaa mun koko ajatusmaailmaa välillä.

Mutta takaisin itse dokkariin. Suosittelenko katsomaan sitä? Kyllä. Todellakin. Luulen että tästä saa jokainen ajateltavaa, ja sellaisella hyvällä tavalla. Tässä ei mielestäni osoitella sormella eikä valita puolia. It is what it is. 

 

Ladataan...

Ladataan...
Hey girl

 

Spotify julkaisee aina loppuvuodesta tilastoja siitä mitä olet kuunnellut kuluneena vuonna. Rakastan näitä tilastoja, ne ovat hauskoja, mielenkiintoista luettava ja läpileikkaus kuluneeseen vuoteen. 

Tänä vuonna kuuntelin musiikkia yhteen 30 000 minuuttia, pelkästään Guns n’ Rosesia 48 tuntia.

Musiikki on parasta, sen parissa voi rentoutua, treenata ja juhlia. Siihen liittyy muistoja ja se toimii aikakoneen tavoin, ja vie sut takaisin hetkiin joihin joku biisi liittyy. On biisejä joita en edes välillä pysty tai halua kuunnella. Ja biisejä jotka saa heti hymyn kasvoille, tanssimoovit päälle tai kylmät väreet iholle.

 

Spotifyn parhaita puolia on nämä ”aikakapselit”, joiden avulla voi palata uudelleen hetkiin, kuten vuoden kuunnelluimmat biisit, sekä ihan mieletön palvelu, joka sai ison Oi kyllä-huudon maailman suurimmalta Chris Cornell fanilta. Voit Chris Cornellin nettisivuilla valita keikan jolla olet ollut, ja saat kyseisen keikan soittosetin listana Spotifyihin. Ihan parasta!

Klikkaa tästä kuunteluun

Vuoden 2018 suosikit

https://open.spotify.com/user/spotify/playlist/37i9dQZF1EjyO5RGREbmEJ?si=-MxwoAFhQi-SwM0dcGViQw

Chris Cornell Helsingissä

https://open.spotify.com/user/marikamakinen/playlist/3URWISlTLOTCu3AbEmXrKn?si=P-s-5So9TB62BCSG5rqDDQ

Ladataan...

Ladataan...
Hey girl

Monella mun kaverilla on ns. "oma tuoksu" jonka he ovat löytäneet, josta eivät luovu ja joista heidät jopa tunnistaa.

Itselläni ei sellaista koskaan ole ollut, käytin muutamia Calvin Kleinin tuoksuja pitkään, kuten klassikkoja One ja Be. Ne eivät silti olleet ihan just sitä mitä etsin. 

Mulle kävi monta kertaa niin, että ihastuin johonkin tuoksuun, nuuskuttelin tuoksulappua useamman päivän, ja olin ihan varma että this is it. Silti tuoksun hankittuani olin taas siinä tilanteessa että  ei, tässä on jotain mistä en oikein pidä. Kamalin kokemus oli erä sitrustuoksu joka päivän aikana kehittyi ihollani sellaiseksi, että en halunnut suihkuttaa tuoksua iholleni enää koskaan. 

Kun kiinnostuin luonnonkosmetiikasta päätin jättää hajuvedet jäähylle, ja silloin tällöin käytellä niitä tuoksuja joita mulla on jäljellä. Niitäkään en tosin suihkuta iholle. Luonnonkosmetiikkapuoleltakin toki löytyy tuoksuja vaikka millä mitalla, mutta ne eivät tuntuneet tuoksun puolesta sopivalta.

Kuinka siis löytää "se oma tuoksu"?

- testaa vain muutama tuoksu kerrallaan, liian monen tuoksun jälkeen nenä ei enää erota tuoksujen vivahteita.

- tuoksuta tuoksua iholle, tuoksu muokkautuu hieman erilaiseksi meidän jokaisen iholla. Eli se mikä kaverilla tai tuoksulapulla tuoksuu hyvältä, ei välttämättä ole se, miltä tuoksu sinun käytössä tuoksuu.

- "elä" tuoksun kanssa, näet miten se kehittyy päivän aikana, samalla alkaa kehittyä mielikuva siitä onko tämä se sinun juttusi

- tuoksumaailmoja on useita, mausteiset, kukkaistuoksut, hedelmäiset, makeat, kevyt vesituoksut. Nämä luokitukset voivat helpottaa etsintää, itse tiedän että kaikista raskaimmat ja mausteiset tuokset eivät ole mun juttu, vaan nautin enemmän makeista tuoksuista. Haluan usein että tuoksu on sellainen kevyt vivahde, kuin muisto ihasta suihkusaippuasta jota olen käyttänyt.

- luota vaistoosi. Täsäskin asiassa se vaisto vaan sanoo kun löytyy "se oikea"

Oman lempparituoksuni löysin sattumalta, kun en sitä edes etsinyt. Samalla tutustuin Sabe Massonin tuoksuvoiteisiin, joista olen muutamaankin otteeseen bloggannut. Tykkään koko tuoksukonseptista. Tuoksut eivät sisällä haitallisia aineita, niitä ei ole testattu eläimillä ja ne ovat pakattu paperipakkauksiin. Tuoksut ovat myös järkevän kokoisia, eli yhden tuoksun kanssa ei tavritse elää ikuisesti. Miksi hajuvesipullot ovat usein niin järjettömän kokoisia?

* nämä Sabé Massonin tuoksut on blogin kautta saatu.

Brune Melancolia on dramaattisempi, voimakkaampi mutta ei raskas tuoksu.

Swing Beauty on kepeä ja leikkisä, mielestäni makeampi tuoksu.

Ladataan...

Pages