Kirjoittamisen lumoissa
Kuva Pexels / lil artsy
Olen taas viime aikoina ollut kirjoittamisen lumoissa. Se on hyvä harrastus. Sellainen, jossa saa ajatukset täysin muualle ja keskittyy hetkeen. Tietysti se myös kehittää kun sitä tekee. Vaikeinta on kuitenkin ollut saada yhtenäinen teksti aikaan. Minä kun vaan kirjoitan, enkä halua tehdä mitään suunnitteluja etukäteen.
Kirjoitan kaikki tekstini läppärillä tai kännykällä. Olen kirjoittanut novelleja, runoja ja nyt aloitin kirjoittamaan pidempää tekstiä. En tiedä tuleeko siitä mitään sen ihmeempää, mutta ainakin olen yrittänyt.
Kirjoittaminen on kivaa ja helppoa niin kauan, kun ei aseta itselleen tavoitteita. En tiedä olisiko minusta ikinä kirjoittamaan mitään oikeasti suunnittelua vaativaa tekstiä. Koen paineet jotenkin herkästi, ja se ajatuskin siitä että pitäisi suunnitella jotain stressaa. Siksi en olekaan sitä tehnyt.
Myös käsin kirjoittaminen on asia, jota haluaisin kokeilla. Olisi kiva verestää muistoja ja tehdä kaunokirjoituksella tekstejä. Jos ostaisi vielä jonkun hienon kynän ja vihon. Nyt on kun kaunis sääkin ulkona, ei haittaisi yhtään kirjoitella siellä. Voisi etsiä jonkun sopivan paikan missä on rauhallista kirjoitella.
Koitin etsiä kirjoittamisen hyötyjä netistä, mutta en löytänyt mitään kunnollista lähdettä. Ainakin mielikuvitusta kirjoittamisen luulisi parantavan, ja itse olen huomannut sen auttavan keskittymiskykyyn.
xxx