Tasainen elämä

Olen luonteeltani melko eloisa, vaikkakin puhelias vain tuttujen seurassa. Rauhallisuus kuvaa minua myös hyvin, mutta nautin siitä, kun elämässä on kaikenlaista. Toisinaan ei tapahdu mitään, toisinaan tapahtuu paljonkin. Ja nyt töiden alettua on tapahtunutkin, mutta silti elämä on muodostunut tasaisemmaksi. Ja sitä olen aina pelännyt. Tasaista elämää.

Tasainen ei kuitenkaan ole pelkästään huono. Minulla on pienenä todettu perussairaus, haavainen paksunsuolen tulehdus. Sen kannalta on hyvä, että elämäni on tällä hetkellä aika tasaista. Suoli kun riehaantuu helposti stressistä. Tasaisuus näyttäytyy kuitenkin minulle helposti tylsänä. Olen kuitenkin huomannut, että se ei välttämättä ole sitä.

Olen viime aikoina ollut yllättäen tyytyväinen tasaiseen elämääni. On työ, arki ja sitten on vapaa-aika. Viikonloput ovat vapaat. Sekin on hyvä. Välillä kuitenkin mieleeni hiipii kaipuu entisestä elämästäni, jossa kaikkea tapahtui. Mietin tässä että eikö muka nyt tapahdu, mutta pitäisi ehkä olla vaan tyytyväinen.

Ehkä minun pitäisi hakea elämääni adrenaliinia jostain muualta, kuin elämän tapahtumista. Ehkä olen toisaalta tottunut siihen, että elämässä tapahtuu vakaviakin juttuja, kuten sairastuminen. Siitä en ehkä ole vieläkään toipunut. Ehkä pelkäänkin isoja mullistavia tapahtumia niin paljon, että jopa haluan niitä elämääni. Vaikea sanoa.

Adrenaliinia voi varmasti hakea monistakin paikoista, mutta ehkä ensimmäisenä opettelen taas ajamaan autoa. Tai kuka tietää, ehkä menen hyppäämään laskuvarjohypyn. Apua, en kyllä ikinä uskaltaisi. Mitäköhän tapahtuisi, jos vain menisi ja hyppäisi? Niinhän sitä usein elämässäkin pitää tehdä, uuden edessä on uskallettava. Muuten ei saakaan mitään.

Tällaista pohdintaa tänään!

xxx