Tänään on ollut vaihteeksi niitä päiviä, jolloin kaikki asiat ovat ottaneet enemmän tai vähemmän päähän. Täytyy myöntää, että itselläni muun perheen sairastaminen purkautuu usein ketutuksena. On huoli erityisesti tuosta pienimmästä, joka nyt neljättä päivää on ollut syömättä ja tänään kieltäytyi juomastakin. Jotenkin se vain menee niin, että ruoan ja juoman tyrkyttäminen alkaa muutaman päivän jälkeen ärsyttää. Ja sitten siihen päälle se pelko siitä milloin itse tulen olemaan vuoteen oma…

Käväistiin iltapäivällä lääkärireissulla, ja korva- ja keuhkoputkentulehduksethan ne sieltä löytyivät. Onneksi lääkitys on nyt kunnossa, joten eiköhän ruokakin ala pikkumiehelle pian maistua. Kotimatkalla ihasteltiin erityisesti isomman kanssa upeaa auringonlaskua. Miten voikaan olla noin kaunista!

Lenkkiseurakuviotkin menivät illalla vaihteeksi myttyyn. Vetäisin kuitenkin (tietysti) nastakengät jalkaan ja lähdin rapsuttelemaan asfalttia. Voi että miten nekin ottivat lenkillä päähän! Sitten käänsin ajatuksen ympäri: talven viimeinen lenkki nastakengillä. Jahuu! Coldplayn tahdissa 11 km / 60 min menivät yhdessä hujauksessa. Tein lenkin aikana 4 x 100 metrin vetoja, jotka toivat mukavaa vaihtelua perushölkkään. Iloitsin myös sykkeistä. 5.38 min/km keskivauhti taittui 138 bpm keskisykkeellä kun aiemmin samoilla sykkeillä olisin juossut maksimissaan 6.00 min/km vauhtia. Kun kurvasin lenkiltä kotiin, oli ketutus tipotiessään. Tervetuloa kevät, olen kaivannut sinua!