Koronahorros

En ole koskenut blogiin niin pitkään aikaan, etten meinannut muistaa salasanaani. Suurin syy tähän on, että elän jossain näköisessä Koronahorroksessa. Välillä tuntuu, että elämä menee eteenpäin mutta jalat ovat kiinni tahmaisessa hunajassa. Joten vaikka sitä miten yrittää, ei pääse eteenpäin sillä vauhdilla, jolla toivoisi. Elämä tuntuu ajoittain todella pieneltä. Kuljen enimmäkseen kodin ja Arvidin päiväkodin välillä. Ja siihen väliin mahtuu tietenkin ulkoilua leikkipuistoissa, mutta nekin yleensä ihan kävelymatkan etäisyydellä. Elämän sisältö on aika tyhjää ja välillä suurin asia, jota odottaa on, että mitä tänään syötäisiin.

Olen työskennellyt kotoa käsin yli vuoden ja sanoisin, että se on suurin asia, joka vaikuttaa omaan hyvinvointiin. Kun kaikki tapahtuu oman kodin seinien sisällä, elämästä tulee aika suppeaa. Meidän oma kotikaupunkimmekin on alkanut tuntumaan niin pieneltä. Tuntuu, että täällä ei ole yhtään mitään tekemistä. Eli vaikka sitä voisikin keksiä tekemistä, niin ei tule mieleen yhtään mitään. On koluttu läpi kaikki leikkipuistot, luontopolut, kahvilat ja näkemisenarvoiset paikat.

Tapaamme pääosin miehen vanhempia ja joskus muita sukulaisia. Ja sekin alkaa ärsyttää, kun on vaan ruotsalaisia, joiden kanssa seurustella. Ja tykkään todella paljon mieheni sukulaisista, joten se ei johdu siitä. Mutta kun omaa perhettä ei ole kohta nähnyt vuoteen, alkaa ärsyttää muiden perheiden kanssa seurustelu. Ikävä Helsinkiin ja oman perheen luo on kova! Ja se on tietenkin ihan ymmärrettävää, eletäänhän todella outoja aikoja.

Nämä fiilikset menevät kuitenkin kuin vuoristorata. On päiviä, jolloin tuntuu, että mikään ei toimi ja voimat on ihan lopussa. Työtahti on hidas, kotihommat ei jaksa kiinnostaa ja kaikki vähän ahdistaa. Sitten tulee taas parempia päiviä ja hommia saa tehtyä tehokkuudella. Ikävä puoli on vaan se, että niitä huonoja päiviä tuntuu olevan paljon enemmän. Tämä ainainen kotona hengailu tekee minusta löysän, ihan kun pää olisi sumussa koko ajan ja väsymys painaa ihan koko ajan. Kuljen kotona koko ajan vain kotivaatteissa ja hiukset nopealla nutturalla. Ja se ei mitenkään kohenna mielialaa.

Tänään on kuitenkin sellainen parempi päivä. Panostin omaan ulkonäköön ja meikkasin, laitoin hiukset ja kunnon vaatteet. Ja johan tuntuu paremmalta! Se, että laittautuu antaa jotenkin niin paljon ryhtiä olemukseen. Tuntuu vaan niin turhalta laittauta kotona! Miksi tuhlaisin hienoja Marimekon mekkoja siihen, että istun sohvalla tai ruokapöydän ääressä ja teen tietokoneella töitä? Onhan se loppujen lopuksi kiinni omasta asenteesta. On vaan vaikeaa jaksaa pitää yllä hyvää mieltä, kun ympärillä oleva elämä ei ole niin kuin ennen.

Milloinhan minä esimerkiksi onnistuisin tässä bloggaamisessa? Ehkä tämä NYT alkaa sujumaan.

-Jeanette

Kommentit (1)
  1. Mie kans...
    16.4.2021, 17:11

    Kyllä kannatti välillä laittautua, kuvasta tuli kaunis ☺️
    Sitähän tämä on korona aika, pienet piirit kun tapaa vain hyvin pientä määrää ihmisiä ja viettää aikaa aivan kodin läheisyydessä. Kyllä tässä korona väsymys iskee, myös se ettei pääse tapaamaan kaikkia ystäviään , käymään kahviloissa hakemassa arjen ekstraa.
    Viime viikonloppuna katsottiin porukalla teatteri esitys, Tampereen teatteri live striimaa esityksiään joten sinullakin voisi olla mahdollisuus teatteri iltaan kotona suomalaisessa esityksessä väliaika herkkuineen . Oli ihan jännä kokemus vaikkei se aitoa teatteri käyntiä vastaakkaan 😃
    Blogi voi olla nyt monillekkin henkireikä tuulettaa ajatuksiaan kirjoittelemalla ja kommentoimalla 🤔
    Hyvää kevään ja kesän odotusta, kyllä tässä piakkoin alkaa näkyä valoa tunnelin päässä ☺️

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *