Millainen minä olen?

Sain kivan haasteen Taivallus- bloggaaja Hannalta. Kiitos haasteesta. Hanna kertoo blogissaan itsestään ja elämästä. Nyt on mun vuoro avata jotain vähän syvällisempää itsestäni.

Olen aika sosiaalinen ja tykkään jutella uusien ihmisten kanssa. Rakastan ihmispaljoutta ja kaikenlaisia juhlia. Muhun tutustuminen on helppoa. Samalla olen taas aika hitaasti lämpiävä ja mulle ystävät merkitsevät paljon. Haluankin pitää heitä, kuin kukkaa kämmenellä ja kertoa usein, kuinka tärkeitä he mulle ovatkaan. Läheisiä ystäviä on siis vain muutama ja he ovat sitäkin arvokkaampia mulle. Tarkennan vielä, eli en välttämättä kerro omista asioista kovin monelle, mutta tykkään jutella ja viettää aikaa kaikkien kanssa.

Olen täydellisyyden tavoittelija, jolla on monta rautaa tulessa. Tykkään erilaisista projekteista mutta välillä tuntuu siltä, ettei aika riitä ihan kaikkeen. Perfektionistina haastan itseni joskus mahdottomuuteen ja tässä on siis yks sellanen asia, josta koitan päästää irti. Kaiken ei todellakaan tarvitse olla täydellistä tai edes sinne päin.

Tykkään kaikesta kauniista eli laittautumisesta, vaatteista ja tuoksuista. Haluan näyttää hyvältä ja tuoksua aina ruususille. Siksi kulutan aikaani usein aamuisin peilin edessä. Älä ymmärrä väärin, en ole kuitenkaan mikään omaan napaan tuijottaja.

Rakastan huumoria ja hassuttelen usein. Lapsetkin välillä oikein pyytää mua hassuttelemaan kanssansa. Mikä onkaan parempaa, kuin ääneen nauraminen ystävien ja perheen kanssa. Hauskat läpät ja kaikenlainen huumori siis uppoo muhun.

Oon myös tosi herkkä. Herkkyys näkyy usein ihmisten kanssa toimiessa. Haluaisin, että ihmiset voisivat olla aina toisilleen ystävällisiä ja rehellisiä.

Sellainen mä olen.

Kommentit (1)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *