Ladataan...
Hymyillen.

Heippa!

Laita hetkeksi silmät kiinni ja hengitä syvään. Sisään ja ulos. Vielä muutaman kerran. Rentouta hartiat, ota olkapäät pois korvista ja hengitä.

Kuvittele sitten turkoosina välkkyvä meri, pehmeä hiekkaranta ja tuulessa heiluvat palmut. Lämpimänä väreilevä ilma, paratiisisaari. Kuvittele, että teet työtä jota rakastat. Että vietät elämäsi pienellä paratiisisaarella ja opetat ihmisille joogaa, teet sitä, mihin tunnet suurinta intohimoa ja mikä inspiroi sinua. Kuvittele, että elämäsi on täyttä ja onnellista, juuri sellaista, josta olet haaveillut.

Rachel Brathenin kirjoittama kirja Yoga Girl on ihana, kirja on kuin karkki! Täynnä viisaita ajatuksia ja superkauniita kuvia. Olen pitkään miettinyt, pitäisikö kirja klikata ostoskoriin ja tilata, mutta olen odottanut, että se ilmestyy lähikirjastoon.

Minulla on vähän ristiriitainen fiilis joogaa kohtaan. Välillä se inspiroi, joskus taas tuntuu niin tahmealta ja vaikealta. Koska olen jäykkä kuin koulunäkki, tekee jooga ainakin keholle hyvää. En vaan osaa olla paikoillani ja keskittyä olemaan läsnä. Mutta juuri silloin jooga taitaa olla se, mitä ihminen tarvitsee.

Muistan ensimmäisen joogatunnin. Makoilin loppurentoutuksen aikana jumppasalin lattialla pinkillä joogamatolla ja tunsin, miten kyyneleet valuivat. Olin ollut tunnin ajattelematta oikeastaan mitään, keskittynyt hetkeen ja antanut itselleni aikaa vain olla. En ollut kelaillut päässäni tekemättömiä juttuja tai tuntenut sitä ahdistusta, joka silloin tuntui olevan päivittäinen vieras. Minulla oli niin hyvä olla, että itketti. Kurkussa oleva möykky oli pienentynyt ja minulla oli helpompi hengittää.

Sen jälkeen olen palannut joogamatolle säännöllisen epäsäännöllisesti. Marraskuun viimeisenä päivänä tein päätöksen, että joulukuussa yritän joogata joka päivä. Vielä en pysty oikeastaan tekemään muuta kuin venytyksiä, mutta joogahetki illalla tekee ihmeitä yöunelle. Joskus aion olla vielä se tyyppi, joka taipuu aamullakin aurinkotervehdyksiin.

Mutta palataan siihen kirjaan. Sellaiset kirjat, jotka saavat aikaan tunnereaktioita, ovat juuri niitä kirjoja joita täytyy lukea. Yoga Girl herättelee ja ennen kaikkea pysäyttää. Sen ydinsanoma on se, että me olemme kaikki juuri tarpeeksi ja voimme kaikki elää sellaista elämää josta olemme haaveilleet. Hienoja asioita tapahtuu, jos ne vain uskaltaa ottaa vastaan.

 

Olen miettinyt paljon sitä, miten rakkauden sijaan elämässä tuntee liian usein pelkoa. Pelkoa siitä, ettei riitä tai ettei ole riittävän hyvä. Olen uskotellut itselleni, etten pysty, enkä oikein voi vaikuttaa siihen, millaiseksi elämänkulku muodostuu. Asioita vain tapahtuu ja minun tehtäväni on pyristellä niiden mukana parhaani mukaan. Vaikka tiedän, että rakastamalla kaikkea mahdollista ja mahdotonta tekisi karhunpalveluksen itselleen, tunnen usein rakkauden sijaan kärsimättömyyttä, katkeruutta, kateutta ja vihaa. En todellakaan jaksa oikein rakastaa niitä ihmisiä, joiden kanssa en tule toimeen.

Mutta jos johonkin uskon, niin uskon vetovoiman lakiin. Siihen, että hyvä vetää puoleensa hyvää. Hyvin yksinkertaista: kun uskottelen itselleni, etten osaa enkä pysty, en edes anna itselleni mahdollisuutta.

Uskon, että jokainen ihminen pystyy mihin vain. Meillä kaikilla on käytössä äärimmäisen suuri potentiaali ja koko sydämen mahtava voima.

Jonain päivänä minä aion tehdä sellaista työtä, josta olen aina haaveillut. En elä sellaisissa pilvilinnoissa, että luulisin siihen olevan oikotietä tai edes helppoa tietä. Jos unelmani täyttäminen vaatii työtä, se työ on tehtävä.

Vitsit miten siistiä! :)

Ladataan...
Hymyillen.

Heippa!

Pimeä marraskuu on vaihtunut valon juhlakuuksi, joulukuuksi.

Jouluvalot saavat heti kodin näyttämään kotoisammalta, kova valo sattuu silmiin. Olen syönyt ainakin kaksikymmentä torttua ja polttanut kynttilöitä. Kuunnellut joululauluja ja lainannut kirjastosta ison pinon kirjoja. Olen kirjoittanut paljon; päiväkirjaa, listoja, ajatuksia ylös.

Olin muutaman päivän Rovaniemellä. Lunta tuiskutti vaakatasossa ja sain olla ystävän luona yökylässä. Yliopistolla kaikki oli samalla tavalla kuin ennenkin; oli kivaa nähdä tuttuja, istahtaa juttelemaan kahvikupillisen ääreen. Sitä kaipaa todella täällä.

Leikkauksesta on nyt yli kuukausi. En ole pitkään aikaan joutunut napsimaan särkylääkkeitä ja paraneminen edistyy koko ajan. Sairaalasta soitettiin ja kerrottiin, että arvailut olivat osuneet oikeaan. Kasvain oli ollut pahanlaatuinen, mutta sellainen, jonka ennuste on todella hyvä. Ei ole oikeastaan edes järkeä pelätä, että syöpä uusiutuu. Todennäköisyydet eivät ennenkään ole menneet kohdilleen, joten miksi murehtia jotain sellaista, mihin itse ei oikein voi vaikuttaa? Nyt lantiossa, suoliluun kohdalla on mutkitteleva ohut arpi muistuttamassa minua siitä, miltä kipu tuntui ja miten avuttomaksi sitä itsensä tunsi. Esittelin arpea innostuneena ystävälle: "kato miten nätti, ei ollenkaan paha!" Sen jälkeen kun kehosta löytyy joka puolelta arpia, ei yhdellä arvella ole mitään merkitystä. Ne ovat osa minun tarinaa, ihoon kaiverrettuja. Kertovat, että sitä on jouduttu muutaman kerran leikkauspöydälle, mutta selvitty loppujen lopuksi vähällä.

Sitä on joutunut paljon käymään asioita mielessään. Pohtimaan, miksi just minulle ja miksi just nyt. Mutta ehkä minulla on ollut voimia käydä tämä läpi ja siksi syöpä on annettu minulle. Jollain toisella ei ehkä olisi ollut voimia siihen. Ehkä jossain tiedettiin, että mulle tämä syöpä oli loppujen lopuksi aika helppo asia käsitellä. Että minussa on aiemman elämän tuomaa vahvuutta.

Odotan hirveästi sitä, että paranen sen verran että pääsisin salille. Haluaisin mennä tanssitunneille ja joogata, juosta. Punnertaa, hyppiä, pomppia. Tanssimista on ollut ikävä... Sen sijaan on ihan jees, ettei vielä pysty ihan hirveästi kumartelemaan, sillä eipä tarvitse ainakaan imuroida sängyn alta :D

Ladataan...
Hymyillen.

Heippa!

 

Tykkään tehdä listoja: kirjoittaa ylös asioita jotka ihastuttavat ja raivostuttavat. Usein on vaan aika haasteellista rakentaa vaikkapa top 3 listoja, sillä ihania asioita on usein aivan liian monta!

 

3 asiaa, josta pidän

​Pidän erityisen paljon kumppanistani, joka on minun aviopuolisoni. Se ihminen tekee päivistä parempia ja valoisempia, sen kanssa on niin helppo ja hyvä olla. Rakkaus on vain niin tärkeää. Olin niin iloinen kun toinen oli hankkinut minun kotiinpaluun kunniaksi suuren kukkakimpun! Tähän voisi tulla sydänsilmäemoji, pidän myös yllätyksistä.

 

Pidän lukemisesta, vaikkakin en ole pitkään aikaan lukenut mitään kunnolla. Kirjastosta on tullut kannettua monta pinoa kirjoja, ja ne kaikki odottavat lukemista. Hamstraan kirpputoreilta täydennystä kirjahyllyyn enkä ikinä voisi luopua kirjoista. Jokainen kirja, jonka omistan, on jollain tapaa merkittävä. Tykkään tehdä alleviivauksia kirjoihin, sillä jotkut ihmiset osaavat asettaa sanansa niin hienosti, että ne on pakko saada talteen.

Pidän syksystä. Jollain tapaa syksy on lempparivuodenaika, sillä harmaassa sateessa on jotain taianomaista, kuten on myös ensilumen odotuksessa.

 

3 asiaa, josta en pidä

Vihaan epäaitoutta, sillä aidot ja auki olevat ihmiset ovat kauniita. En tiedä miksi pitäisi rakentaa itselle sellainen naamio, joka peittää sen, mikä itsessä on tärkeintä: omalaatuisuuden ja ainutkertaisuuden. Miksi pitäisi olla samaa massaa, ajatella samalla tavalla, kannattaa samaa poliittista puoluetta ja omistaa samanlaisia mielipiteitä?

En pidä siitä, että usein ihmiset ovat pedoista pahimpia. En tiedä miten väkivalta ja sodat saataisiin loppumaan. Kunpa joku keksisi sen ja antaisi maailmalle hetken tilaa parantua. Jokaisella ihmisellä on arvo, niin syyrialaisella kuin amerikkalaisella.

En pidä siitä nelosella pyörivästä "milloin alkaa viikonloppu hehhhe" mainoksesta :D

 

3 asiaa, joita tein viime viikonloppuna

Viikko sitten vietin viimeisiä päiviä sairaalassa.

Katoin telkkaria, juttelin kaverin kanssa puhelimessa ja odotin, että pääsen kotiin.

 

3 asiaa, jotka osaan

Osaan mielestäni vastata tentissä niin ympäripyöreitä, että yleensä pääsen tenteistä läpi vaikka en olisi juurikaan ehtinyt lukea.

Osaan kuunnella ja olla avoin.

Osaan sanoa albaniaksi minä rakastan sinua, älä piereskele, haluatko juoda kahvia, minun pieni lumikkini.

 

3 asiaa, jotka haluaisin osata

Haluaisin puhua montaa eri kieltä sujuvasti: englantia, ranskaa, italiaa, venäjää, arabiaa, albaniaa...

Haluaisin soittaa kitaraa! Olisi aika siistiä osata soittaa Passangerin Let Her Go.

Olisi siistiä jos osaisi tanssia! Etenkin salsa näyttää niin hauskalta, että sitä olisi hieno osata. Ehkä harjoitus tekee mestarin...

 

3 asiaa, joista stressaan

Tällä hetkellä stressaan paranemisesta ja leikkauksesta kuntoutumisesta. Pelottaa, että tuleekin joku uusi vika tai ettei paraneminen edisty. Olisi ihanaa päästä jo kunnolla kävelemään, mutta leikkauksesta on vasta pari viikkoa.

Kouluhommat stressaavat. Pitäisi ehtiä tehdä vaikka mitä, kahdessa viikossa ehtii hyvin jäädä jälkeen oikeastaan kaikesta.

Kolmatta en keksi.

 

3 asiaa, jotka saavat minut rentoutumaan

Parasta rentoutumista on se, kun joku hieroo päätä tai jalkoja. Sillon minun tekee mieli hyristä. Rentouttavinta ikinä on ollut kuumakivihieronta ja polttareissa ilmajooga! Oli niin rentouttavaa makoilla niiden trapetsiliinojen sisällä.

Kuuma suihku ja kahvi rentouttavat aina.

 

3 asiaa, josta puhun usein

Puhun aika usein maailman tapahtumista. Siitä mitä on tapahtunut, mitä tulee tapahtumaan, mikä on tässä maailmassa pielessä ja mikä taas hyvin.

Tykkään puhua syvällisiä. Pinnalliset keskustelut eivät inspiroi, mutta syvällisistä keskusteluista saa aina uutta ajateltavaa ja parhaassa tapauksessa omia näkökulmia ravistellaan ja annetaan uusia oivalluksia.

Tällä hetkellä tulee paljon keskusteltua lestadiolaisuudesta. Ehkä joskus aihe on niin loppuun käsitelty ja unohdettu, etten tunne tarvetta puhua siitä. Nyt se vain aiheuttaa niin paljon ihmetystä ja kysymyksiä.

 

3 asiaa, jotka mielellään puen päälle

En ole kovinkaan tarkka tyylistäni, mutta vaatteiden pitää olla rentoja. Mielelläni puen päälle seeprakuvioisen takin, nahkahameen ja neuleen. Se siitä tyylitietoisuudesta ;) Kotona päällä on mahdollisimman rennot ja ei-kiristävät vaatteet, en voi sietää tiukkoja farkkuja!

 

3 asiaa, joita en pue päälle

En pue ikinä vaatetta, joka paljastaa pintaa. En myöskään osaa kävellä korkokengillä. Bodyt ovat ehdottomasti nounou.

 

3 asiaa, jotka haluaisin hankkia

Salijäsenyyden, uuden tietokoneen ja talvikengät.

 

3 asiaa, joista unelmoin

​Unelmoin siitä, että saisin tehdä työkseni jotain, mitä kohtaan tunnen intohimoa. Vielä en tiedä mikä sellainen työ voisi olla, mutta eiköhän oma kutsumus pikkuhiljaa selkene!

Unelmoin myös siitä, että jonain päivänä meidän kahden hengen perhe kasvaisi ja saisimme olla vanhempia.

Unelmoin siitä, että pääsisin näkemään maailmaa.

Ei mitään pieniä unelmia...

 

3 asiaa, joita pelkään

Eniten pelkään surua, läheisen menettämistä.

Seuraavaksi pelkään terveyden menettämistä.

Pelkään myös katkeroitumista. Haluan elää sellaisen elämän, mikä tuo minulle iloa. En halua jossain vaiheessa huomata, että olen vain seurannut valmiita suuntaviivoja, enkä kuunnellut omaa sydäntä.

 

3 asiaa, joita toivon tapahtuvan lähitulevaisuudessa

Toivon, että saisin edistettyä gradua, saisin kandidaatintutkinnon loppuun ( muutama kurssi uupuu) ja että löytäisin työpaikan.

Ladataan...
Hymyillen.

HEIPPA!

Fiilikset ovat vaihdelleet tuskaisista toiveikkaisiin, kyllästymisestä odottamiseen. Jos kaikki menee hyvin, saatan huomenna päästä kotiin - viikon sairaalassa makoilun jälkeen. Elämässähän viikko ei ole mitään, mutta se on kyllä tuntunut ihan mielettömän pitkältä. En tajua miten jotkut kestävät viikkoja tai kuukausia sairaalassa, minulle tuo viikon makoilu on kiristänyt päätä ihan hurjasti.

Edistymistä on tapahtunut. Enää en ole niin kipeä ja pärjään kohtuu hyvin suun kautta otettavilla lääkkeillä. Kipulääkkeet ovat kuitenkin sen verran vahvat, että pää on sumea ja väsyttää koko ajan. En ole jaksanut tehdä yhtään kouluhommia, vaikka ajattelinkin että sairaalassa on sitten aikaa vaikka kuinka. Mutta jos olen saanut diagnoosiksi lantioalueen luusyövän niin ei kai sitä ensimmäisenä tarvitse kouluhommista stressata vaan keskittyä paranemiseen :) Päivät ovat kuluneet hitaasti, mutta on ihan mahtavaa huomata, miten joka päivä jaksaa enemmän eikä satu enää niin paljon. Pääsen sängystä jo itse ylös (mikä ei ollut todellakaan itsestäänselvää muutama päivä sitten) ja pystyn kävelemään kyynersauvoilla, hitaasti kylläkin, mutta varmasti. Yöllä pääsen itse kääntymään kyljelleen, eikä tarvitse hälyttää hoitajia apuun.

Vaikein päivä, tai oikeastaan yö oli alkuviikosta. Yhtenä iltana kipu yltyi nopeasti tosi kovaksi ja sain kipukohtauksia. En koskaan ole tuntenut sellaista kipua, vaikka sairaala on ollut aika tuttu paikka aikaisemminkin. Tuntui, että koko lantio oli tulessa, en pystynyt muuta kuin uikuttamaan kivusta ja olin varma, että kuolen. Sinä  yönä en nukkunut juurikaan, kipulääkkeet auttoivat hetkeksi mutta sitten kipu palasi uudelleen. Onneksi kivut olivat kovat vain yhtenä yönä, aamua kohden ne jo helpottivat. En ymmärrä, miten joku selviää jatkuvan kivun kanssa...

Silloin kun terveys viedään hetkeksi, sitä todellakin oppii arvostamaan pieniä asioita. Perjantaina pääsin ensimmäistä kertaa leikkauksen jälkeen suihkuun ja voi kun valuva vesi tuntui ihanalta. Oli ihanaa pestä hiukset ja pestä pois sairaalan haju. Olen hullun iloinen siitä, etten ole joutunut olemaan täällä sairaalassa yksin kuin muutaman päivän. Alkuviikosta äiti oli täällä ja sitten sisko tuli tilalle. Eilen ihana pikkusisko lähti hakemaan meille iltapalaksi pizzaa ja se oli paras pizza ikinä minkä oon syönyt :D Ja miten hyvältä tuntui päästä muutamaksi minuutiksi pyörätuolilla ulos hengittämään raikasta ilmaa! Ja se, että tyypit on kyselleet kuulumisia, on tuntunut hyvältä.

Nyt on vaan kauhee ikävä miehen kainaloon ja kotiin. Olis ollut hienoa, jos meidän avioliitto ois alkanut vähän  iisimmin, mutta ei tämmöisille voi mitään.

 

Adios tyypit, toivottavasti seuraavan kerran kirjoittelen kotona!

 

 

Ladataan...
Hymyillen.

Huomenta!

Terkkuja sairaalasta! Yöunet jäi vähän lyhyiksi, heräsin reilusti ennen suomipopin aamulypsyä :D 

Eilinen leikkaus meni hyvin ja suunnitelmien mukaan. Pääsin leikkaussaliin puol ysiltä ja osastolla olin sitten joskus kahden aikaan. Oon ihan sänkypotilas, en pysty liikkumaan enkä käydä itse edes vessassa. Se vetää aika nöyräksi. En mitään muuta vihaa yhtä paljon kuin sitä avuttomuudentunnetta kun on muiden hoidon varassa. Onneksi tämä sängyssä makoilu on väliaikaista! 

Eilinen päivä oli kivuton, mistään ei särkenyt ja olo oli tosi hyvä. Tänään on enemmän kipuja mutta se oli odotettavissa. Kun suoliluuta mennään poistamaan, tulee kivut varmasti. Onneksi tällaiseen on tottunut, vaikkakin muutama edellinen leikkaus on ollut helppoja ja oon päässyt iltapäivällä kotiin. 

Sain lääkäriltä luvan lähteä liikkeelle. Fyssari toi mulle tukiliivin lantion ympärille, se pitää mut kasassa. Vatsalihaksia on jouduttu leikkaamaan ja sitten ompelemaan takas kiinni, eli tukivyö sitten tukee vatsaa. Fyssari ihaili mun kaunista oulurollomiesienää-murretta ja sanoi et se kuulostaa nii kauniilta kovan tamperemurteen keskellä :D 

Vaikka koskaan ei oo kivaa olla kipeä, on mulla kuitenki nyt ihan hyvä fiilis :) kipu kuitenkin menee ohi ja tästä parantuu kyllä! Ja onpahan ainakin hyvä tekosyy netflixmaratonille ;) 

 

Ladataan...
Hymyillen.

Heippa!

 

Kuvitelma: herään aamulla virkeänä, syöksähdän ylös sängystä maailmaa syleillen ja aamujoogaan. Syön superterveellisen aamupalan ja ryhdyn hommiin.

Todellisuus: herään aamulla väsyneenä, lötkötän sängyssä, selaan somet läpi ja raahaudun keittämään kahvia. Luen blogit läpi ( joitain kivoja blogeja saa ehdottaa, sellaisia joissa on muutakin kuin muotia, haluan syvällistä luettavaa), katson väliin jääneet salkkarit ( oikeasti kamalan huono ohjelma, mutta juuri sellaisiin taitaa jäädä koukkuun), juon monta kupillista kahvia ja alan hommiin vasta sitten kun kello on pyörähtänyt kahdentoista yli.

 

Nyt kun yliopistolle on matkaa sellaiset 300 kilometriä, saa olla aika jämerä, että koulutehtävät tulee tehtyä ja opintopisteitä kerättyä. Kukaan ei ole potkimassa persuksille eikä kertomassa mitä pitäisi tehdä seuraavaksi. (ei kyllä aikaisemminkaan kukaan ole antanut kannustavaa potkua takamuksille, mutta lounastreffit yliopistolla oli tarpeeksi hyvä porkkana että ylipäätänsä sai edes raahauduttua koululle). En ole vielä päättänyt, onko se hyvä asia vai ei.  Toisaalta on jo hiukkasen ikävä yliopistoa ja etenkin sitä, että päivän siellä voi viettää kahvitellen kaverin kanssa ja samalla jakaa kuulumiset. Yliopiston salaatit on myös parhautta, kotona tungen salaattiin liian monta ainesosaa.

Häiden jälkeen pitäisi pikkuhiljaa tehdä käännös arkeen. On gradun kirjoittelua, laskentatoimen, kasvatustieteen ja kuntoutustieteen verkkokursseja ja verkkoluentoja, esseitä, tenttejä. Tekemistä siis riittää eikä aika käy pitkäksi, vaikka keskitynkin tällä hetkellä vain opiskeluun! Työpaikka täältä ei järjestynytkään, vaikka aluksi niin luvattiin, mutta siinäkin voi nähdä hyvät puolet. Osa-aikaista työtä alan etsimään urakalla sitten kun leikkauksesta on toivuttu. :)

Arki on ihanan tavallista. Löysin täältä mukavan kuntosalin, en vaan uusinut jäsenyyttä nyt kun edessä on se leikkaus ja mahdollisesti pitkä toipuminen. Ottaa aikansa, että uusi kaupunki tuntuu kodilta. Kuitenkin tärkeintä on, että arjen saa jakaa oman puolison kanssa. On siis oikeastaan merkityksetöntä missä sen arjen jakaa, kunhan vain saa olla yhdessä.

 

 

 

 

 

Pages