Täällä maistellaan jo soseita!

Kaupallinen yhteistyö: HiPP

Niin se vaan tämäkin vauva jo kolkuttelee puolen vuoden ikää ja aloitettiin kiinteiden maistelut tällä viikolla. Mua aina naurattaa sana kiinteät, kun useimmiten kuitenkin kyse on soseista. Mutta olemme siis aloittaneet ruoan maistelun rintamaidon ohella. 😀

Täytyy todeta että maistelun aloittaminen oli vauvavuoden suurimpia juttuja, varsinkin esikoisen kohdalla. Siihen asti päivät olivat aika vauvantahtisia ja oli aika ihanaa kun ei tarvinnut miettiä aikatauluja. Vauva söi kun söi ja nukkui kun nukkui. Säännöllisen ruokarytmiin pyrkiminen tuntui silloin jopa vähän ahdistavalta ja leppoisan vauvakuplan loppumiselta.

Nyt toisen lapsen kohdalla ero ei ole niin iso. Arkea rytmittää muutenkin esikoisen päiväunet, päiväkodit ja ruokailut. On itse asiassa tosi kivaa mennä sitä kohti että voidaan kohta kaikki syödä saman pöydän ympärillä samaan aikaan.

Liyana on ollut jo jonkin aikaa kiinnostunut syömisestä. Hän seuraa mielellään muiden syömistä ja sylissä ollessaan hamuilee pulleine sormineen lautastemme aarteita. Tätä vaihetta sanotaan lapsen herkkyyskaudeksi ja se on täydellinen hetki aloittaa ruoan maistelu.

Eipä siis ollut mikään yllätys, että Liyana on maistellut mielellään. Hän alkaa suorastaan hihkua kun näkee sosepurkin. Lusikkaan hän tarraa omin käsin kiinni, eikä suostu päästämään irti! Joka kerta tulee itku, kun syöminen loppuu ja lusikka otetaan pois.

Etenemme pienin annoksin, vaikka hidas tahti ei tunnukaan jälkeläistäni juuri miellyttävän. Kiinteät neuvotaan aloittamaan varovasti, jotta vauvan masu tottuu uudenlaiseen ravintoon. Toistaiseksi olemme maistaneet vasta kahta eri sosetta, HiPPin Palsternakkaa, sekä Peruna & Parsakaalia.

Lastenruoissa meidän perheelle on tärkeää puhtaus, korkea laatu ja tietenkin myös helppous. Kaappiin onkin hankittu monen moista murkinaa, jotta soseet ovat heti syöntivalmiina ilman sen kummempaa suunnittelua tai valmistusta. Ajansäästön lisäksi arvostan myös sitä, että joku muu on miettinyt ravintomäärät ja muut suositukset kohdalleen.

HiPPillä on lasten luomuruoissa pitkät perinteet. Perheyhtiö on valmistanut luomua jo vuodesta 1956, eli kauan ennen kuin luomusta tuli mainstreamia. Raja-arvot ovat tiukemmat kuin mitä sertifikaatit vaativat ja tuholaistorjunnassa hyödynnetään esim. leppäkerttuja.

HiPP on vienyt luomutuotantonsa vaadittua pidemmälle ja käyttää syystäkin hästägiä enemmänkuinluomua. Lehmät saavat tallustella vapaana metsässä ja laiduntaa ulkona lähes vuoden ympäri. Kasvituholaisten ja -tautien torjunnassa käytetään kiertokasvatusta. Se tarkoittaa sitä, että eri vuosina tietylle pellolle istutetaan eri lajeja. Esimerkiksi tänä vuonna perunaa, sitten porkkanaa ja seuraavaksi apilaa. Näin varmistetaan maaperän pysyminen rikkaana.  Ja kaikki ateriat on tuotettu ilmastoneutraalisti. Tehtaat saavat sähkönsä vesivoimalasta ja lämmitys hoituu biokaasulla. Tavoitteena on olla ilmastopositiivinen jo tämän vuoden aikana.

Mitä enemmän tutustun tähän brändiin, sitä enemmän äimänä olen. Sijoittajana melkein toivon, että yhtiö olisi pörssissä ja pääsisin ostamaan sitä salkkuuni. Mutta samalla ymmärrän, että ihan näin omistautunut luonnon monimuotoisuuden vaaliminen ja alan kehittäminen ei välttämättä onnistuisi muulta kuin perheyhtiöltä.

Esikoiseni kohdalla sain ystävältäni kullanarvoisen vinkin ja jaan sen myös teille: tarjoan ruoan lapselle huoneenlämpöisenä. Näin ruoka on aidosti valmista vain purkin avaamalla – ihan missä vaan. Ei tarvitse metsästää mikroa tai odotella kahvilan tiskillä ruoan lämmittämistä. Meidän Adil haluaa edelleen syödä valmisruoat huoneenläpöisinä.

HiPPillä on oma BabyClub, johon kuka vaan voi liittyä maksutta. Klubilaiset saavat ajantasaista ja tärkeää tietoa lastenruoista sekä muita etuja. Pääset liittymään klubiin täällä.

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *