Linnan Juhlat 2015 - Mohawk on uusi salonkikampaus!

Aivan valtavan kauniita juhlia tanssittiin taas eilen illalla linnassa. Seurasin silmät säihkyen tämän vuoden kauneustrendejä (ja tietysti sitä näkyykö omatekemä pää telkkarissa) ja hyvältä näytti! Moni luotti vuoden juhlavimmassa tilaisuudessa tänä vuonna niskanutturaan ja kiiltoon, supertyylikäs yhdistelmä ei petä koskaan. Uudeksi isoksi jutuksi nousi kuitenkin todella rohkea mohawk-kampaus, jossa sliipatut sivut yhdistyvät todella näyttävään pääliosaan.

Näyttävään mohawkiin kunnostautuivat linnassa lukuisat naiset ministereitä ja valtakunnansovittelijoita myöten, mutta rohkeimmin irokeesihiuksiaan kantoi MTV:n mukaan Satu Taiveaho.

MTV

Susanna Kosken tyyli taas aiheutti MTV:n sivuilla ristiriitaisia fiiliksiä, mutta mielestäni kampaus on hyvä veto! Virkistävää nähdä aina niin tyylikkään ja kuvankauniin Susannan yllä muutakin kuin jakkupukua ja kireää lettiä.

MTV

Komppaan Iltasanomia Kiira Korven kiiltokuvamaisuudesta. Tuo meikkihän on aivan yliluonnollisen kaunis ja kuultava! Kiiran niskaan asettuva kampaus aiheutti kampaajien keskuudessa hämmennystä pörröisyydellään, omasta mielestäni se sopii kantajalleen kauniisti.

Iltasanomat

MTV nosti yhden illan kauneimmaksi räppäri Ruudolfin vaimon Suvi Kulmalan. Suvi kantoi niskassaan sliippiä nutturaa, joka istui kimaltelevaan pukuun loistavasti.

MTV

Helsingin sanomien juttu illan jatkoista nosti esiin vielä pari kaunotarta. Toni Niemisen vaimo, Heidi, kantoi niskassaan todella kauniisti tehtyä kiiltävää nutturaa.

HS

Jarkko Niemisen vaimo, Anu, taas jatkoi rohkeaa mohawk-linjaa ja näyttää tyrmäävän upealta!

HS

Jaksettiin juhlahumuilla kotisohvalla lähetysten loppuun saakka (uusi Blossa-glögi on muuten hyvää, suosittelen! :D). Mutta saatiin olla ylpeitä meidän rohkeista naisista ja miehistä jälleen kerran!

Kenen kampaus oli sinun suosikkisi? Kuka jäi mieleen?

-Meeri

Kommentit

Torey
Näissä neliöissä

Mohawkit on hienoja! :)

merkkari

No kun mulla alkaa silmä kans vähän lämmetä! :D

Ellllen (Ei varmistettu)

Kenen kampaus oli sinun tekemäsi? :)

merkkari

Löytyypi tuosta vieressä olevasta instagram-osiosta!

Nii
En vaihtais sekuntiakaan

Pauliina Feodoroffin irokeesi! Ja muutenkin koko nainen, voi luoja hän on kaunis. Mut ei tietty oo niin mediaseksikäs kolttapuvussaan kuin joku Satu Taiveaho :D Vaikka kaunis oli hänkin ja ihana tuo vaaleanpunainen väri!

merkkari

Kyllä, ihan superrohkeaa!

mystery
Vision One

Mun mielestä Susanna Kosken koko look oli vähän liian raskas ja överi, ei olis tarvinnut noin paljon kaikkea mahdollista ollakseen kaunis. Tukkakin siis vähän ylilaitettu, ois ollut hyvä ihan vaan luonnollisena! Kiira Korpi oli ehdottomasti kaunein, ihan mielettömän fresh ja puhdas tyyli :)

 

merkkari

No joo, olet oikeassa, mutta suodaan Susannalle erilaiset kokeilut :D Enkä voi kuin kadehtia tuota Kiiran ihoa, huh.

Stazzy
Stazzy

Oma suosikkini kokonaisuudessaan oli illan emäntä, rouva Haukio. En ole kampausasiantuntija, mutta sekin miellytti silmää.

merkkari

Jenni on kyllä aina varma! Kokonaisuus oli jotenkin tosi pehmoinen ja lempeä :)

Vierailija (Ei varmistettu)

Paralumilautailija Matti Suur-Hamarin Heidi-puolisolla oli ihana puuterinsävyinen mohikaanikampaus, joka mielestäni sopi täydellisesti myös hänen pukuunsa. Tyyli oli toisaalta tosi pelkistetty, mutta silti mielestäni jotenkin hyvin herkkä, jotenkin "keijumainen":).

merkkari

Oi, kyllä! Omakin silmä osui tähän jo lähetyksen aikana, mutta koska en yhtään tiennyt kenestä on kyse, en löytänyt hänestä kuvaakaan. Ihanalta näyttää!

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.