Sitruunainen mansikkajuustokakku (vegaaninen, gluteeniton, soijaton)

Halusin leipoa äitini apuna veljeni rippijuhliin jonkin kakun, joka olisi maidoton ja gluteeniton. Päädyin ajatuksissani juustokakkuun, joiden reseptejä selailin netistä. Löysin vegaanisen mansikkajuustokakku reseptin Annin Uunissa -sivulta ja ajattelin, että vedetäänpä nyt kerralla kaikki tuttu ja turvallinen uusiksi ja tehdään kakusta pelkän gluteenittoman ja maidottoman sijaan kokonaan vegaaninen ja myös soijaton – eli sellainen joka käy suurimmalle osalle syötäväksi. Hieman soveltaen käytin tuota Annin reseptiä pohjana ja sain aikaan super ihanan juustokakun!

Tämä sitruunainen mansikkajuustokakku maistuu raikkaan kesäiselle – mansikalle, muttei yhtään liian makealle. Koostumukseltaan juustokakku on pehmeä, mutta pysyi hyvin kasassa. Ainoastaan leikatessa kakkupala meinasi ”lyyhistyä”, mutta en silti lisäisi massaan enempää hyytelöimisjauhetta, ettei koostumus mene liian tönköksi. Päälisen kiilteeseen laitoin varmuuden vuoksi hyytelöimisjauhetta 1tl verran, Annin ohjeessa mainitun 0,5tl sijaan, koska pelkäsin ettei se riitä hyydyttämään kiillettä kunnolla. Kiilteestä ei tullut liian kumimainen, mutta ensi kerralla aion laittaa vain sen 0,5tl ja toivoa, että kiille hyytyy yhtä hyvin, mutta jää koostumukseltaan vielä hieman pehmeämmäksi. Laitoin kiilteen alle, kakun päälle reunaa kiertämään ohuita mansikkasiivuja tuomaan makua, mutta ne tekivät kiilteen pinnasta hieman epätasaisen, joten ne jätän ensi kerralla pois.  Vaikka kakku on vegaaninen ja gluteeniton, sitä ei erottaisi makunsa puolesta tavallisesta versiosta. Kakku sai kaikilta sitä syöneiltä kehuja ja aion käyttää tätä reseptiä myös Väinön kaksivuotis syntymäpäivillä ensi kuussa.

Ennen reseptin jakoa haluan  vielä sanoa, että tämä juustokakku on minun tuoteselostetutkimukseni mukaan vegaaninen, gluteeniton ja soijaton, mutta en ota siitä takeita, joten tarkistathan itse käyttämiesi tuotteiden sisällön sopivuuden. Lisäksi tuo käyttämäni kauratuorejuusto ei ole saanut ”gluteeniton” merkintää, mutta siinä oleva gluteenin määrä on korkeintaan 100ppm, eli se soveltuu ymmärrykseni mukaan useimmille keliaakikoille. Muilla merkeillä on kuitenkin olemassa myös täysin gluteenittomia kauratuorejuustoja (gluteenipitoisuus alle 20ppm) eli sellainen voi olla varmempi vaihtoehto, ellei tiedä millaisia tuotteita vieraat pystyvät  käyttämään.

Sitruunainen mansikkajuustokakku (vegaaninen, gluteiiniton, soijaton)

Pohja:

  • 150g Finax gluteeniton kaurakeksi
  • 50g sinen Keiju kasvirasvalevite

Hienonna kaksit blenderissä tai käsin. Sulata rasva ja lisää se keksimurun joukkoon. Sekoita taikinaksi ja painele irtopohjavuokaan, jonka pohjalla on leivinpaperi.

Täyte:

  • 5dl Kaslink kauravispi
  • 300g Oatly kauratuorejuusto
  • 1dl Bonne mansikkasose
  • 1dl sokeri
  • 4tl Meira agar agar hyytelöimisjauhe
  • yhden sitruunan mehu

Vatkaa kauravispi vaahdoksi ja laita odottamaan jääkaappiin. Sekoita lusikalla kauratuorejuusto ja sokeri pehmeäksi. Mittaa mansikkasose kattilaan, lisää joukkoon hyytelöimisjauhe ja annan seisoa muutama minuutti. Kiehauta seos, laske lämpötilaa hieman ja anna seoksen tekeytyä hellalla vielä muutama minuutti koko ajan sekoittaen. Jäähdytä seosta hieman ja kaada ohuena nauhana tuorejuuston joukkoon, koko ajan sekoittaen. Lisää kaurakerma nostellen nopeasti seoksen joukkoon ja kaada keksipohjan päälle. Levitä tasaiseksi ja kopauta muutaman kerran vuokaa pöytään, jotta ilmakuplat häviävät ja seos levittyy tasaisesti. Nosta tekeytymään jääkaappiin vähintään pariksi tunniksi.

Kiille:

  • 3dl Bonne mansikkasose
  • 0,5-1tl Meira agar agar hyytelöimisjauhe
  • (Mansikoita)

Mittaa mansikkasose ja hyytelöimisjauhe kattilaan. Anna seisoa hetki, jonka jälkeen kuumenna kiehuvaksi ja keitä vielä muutaman minuutin ajan pienemmällä lämmöllä koko ajan sekoittaen. Jäähdytä kunnolla ja kaada jäähtynyt seos hyytyneen täytteen päälle ja levitä nopeasti tasaiseksi. Halutessasi voit laittaa ohueksi pilkottuja mansikkasiivuja hyytyneen täytteen päälle, ennen kuin kaadat kiilteen. Anna hyytyä vähintään kaksi tuntia tai yön yli.

Koristeet:

  • Mansikoita
  • Sitruuna

Leikkaa sitruunasta ja mansikoista haluamasi laisia paloja ja asettele ne hyytyneen kakun päälle ennen tarjoilua.

Löydät minut muualta somesta:

Instagram / Facebook / Youtube

Kommentit (2)
  1. Gluteeni muuten kirjoitetaan gluteeni, ei gluteiini. Ainakin Kielitohtorin mukaan: http://www.kielitohtori.fi/suomen-kielenhuollon-kysymys/ovatko-gluteeni-ja-gluteiini-molemmat-kieliopillisesti-oikeita

    Hyvän näköinen kakku!

    1. Kiitos kielioppikorjauksesta ja kehuista! 😊

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *