10+1 syytä olla kiitollinen

Ihan kujalla

 

Olen kiitollinen suomen kielestä. Jokaisesta oudosta vänkyräsanasta, murteista, jopa hankalasta (siksi mielenkiintoisesta) kieliopista. Suurin syy miksi kirjoitan, on kieli, joka on minun korviini kauneinta maailmassa.

Olen kiitollinen turvallisuudesta, jota saamme nauttia. Kaikkialla maailmassa en ole voinut kävellä pimeällä yksin, jossain en edes istua viittä minuuttia rauhassa. Jossain päin maailmaa et voi soittaa poliisille, et kääntyä virkavallan puoleen jos jotain sattuu, sillä siitä ei välttämättä ole mitään apua - pahimmillaan siitä voi olla vain enemmän haittaa. 

Olen kiitollinen vuodenajoista, pohjoisesta, siitä että saan todellakin asua pohjoismaissa. Kun ilmat viileni lokakuussa, katselin Näsijärven yllä liiteleviä revontulia kylmänsinisellä yötaivaalla. Kun sellaista näkyä katselee ikään kuin ulkopuolisen silmin, voi tuntea mieletöntä mystiikkaa ja taikaa, ymmärtää että Suomi on todella eksoottinen maa. Vaihtelevat vuodenajat ja alati muuttuva luonto on rikkaus, jota kaipaisin ehdottomasti jos muuttaisin ulkomaille. Yksi syy, miksi pyrin elämään ekologisesti, on rakkaus talveen ja toive siitä, että vielä monet lapset saisivat kokea sen talven ihanuuden mihin minäkin lapsena rakastuin. Tänä talvena lupaan uskaltaa käydä avannossa ja luistella vielä enemmän, kuin viime talvena!

Olen kiitollinen ilmaisesta koulutuksesta. Tällä hetkellä, toivottavasti myös tulevaisuudessa, kuka tahansa voi periaatteessa lukea itsensä miksikä vain. Tämä on minulle henkilökohtaisesti suuri ja koskettava asia, sillä minun lähtökohdistani en opiskelisi useassa maassa yhtään mitään. Meillä vanhempien ratkaisut ja taloudellinen tilanne ei ole automaattinen este lapsen pitkälle koulutukselle, joka on valtavan hienoa. 

Olen kiitollinen puhtaasta luonnosta. Kuinka monesti olenkaan saanut uida luonnon vesissä, tallustella kesäisin siellä täällä ilman kenkiä, kieriä lumihangessa, kerätä marjoja ja sieniä, miten äitini ja hänen miehensä saavat kalastaa ympäri vuoden, miten meillä on sellainen ilma jota saa hengittää, joka tekee iholle hyvää. Kun olin Aasiassa, hiuksistani valui päivän päätteeksi harmaata vettä ja kasvoihini puhkesi hirveä akne. Ilman takia. Koin ihan fyysisesti hurjan puhtauden tunteen, kun palasin Suomeen. 

Olen kiitollinen ilmaisesta terveydenhuollosta, erityisesti mielenterveys- ja päihdetyöstä. Olen saanut valtavasti apua omiin ongelmiini ja kokenut, että minun ei tarvitse olla yksin surujen ja vaikeuksien kanssa. Enkä ole maksanut senttiäkään yhdestäkään keskustelukerrasta.

Olen kiitollinen eurooppalaisuudesta. On vapauttavaa, kun tietää, että voi muuttaa hyvinkin helposti vaikka toiselle puolelle Eurooppaa. Tuntuu, että maailma on avoinna ja on mahdollisuuksia, joista valita. Matkustaminen on helppoa ja luo yhteisöllisyyden tunnetta: liftasin pari vuotta sitten yli kymmenen Euroopan maan halki, eikä minkään maan rajalla ollut mitään ongelmia. Voin liikkua ja elää vapaasti.

 

Olen kiitollinen sosiaali- ja työttömyysturvasta. Vaikka raha stressaa monesti, olen aina voinut luottaa siihen, että pahimmassa tapauksessa voin kääntyä tukien varaan, aina on edes hiukan rahaa jolla saa vuokran maksettua ja ruuat ostettua. Raha ei ole useimmissa maissa tämän kaltainen itsestäänselvyys, johon me olemme saaneet tottua.

Olen kiitollinen kulttuuristamme. Minusta on ihan mukavaa, kun ei tarvitse heittää small talkia. Puhutaan sitten, kun on oikeasti asiaa. Eikä suomalaiset niin juroja ole, tarvitaan vain oikeanlainen tila ja paikka: käyn kerran viikossa uimahallissa, ja lähes jokainen kerta saunassa syntyy keskustelu tuntemattoman kanssa. Se on uskomatonta ja hellyyttävää. Ollaan niin ujoja, mutta sitten kun heitetään vaatteet pois ja mennään kuumaan huoneeseen irvistelemään, niin löytyykin yhteinen sävel. 

Olen kiitollinen ruuasta. Siitä, että täällä sitä jokainen saa, on monia tahoja jotka jakavat esimerkiksi ruokakasseja niitä tarvitseville. Mutta myös ruisleivästä, mämmistä, karjalanpiirakoista, salmiakista ja korvapuusteista (jälkimmäisestä iso kiitos)

 

+ Meillä suomalaisilla menee äärettömän hyvin. Moni on meille kateellinen. Autammehan jatkossakin hätää kärsiviä, annetaan tästä mitä me olemme saaneet. Isänmaallisuus on ennen kaikkea kiitollisuutta ja ylpeyttä, toivottavasti myös halua antaa sitä muille. Se, että autamme apua tarvitsevia, ei ole meiltä pois. 

 

Hyvää itsenäisyyspäivää jokaiselle ja onnea Suomi 101 <3

 

Kuvat ovat muistoja meidän parin viikon takaisilta mökkitreffeiltä.

Kommentoi