Onko syömisestä tullut liian vakavaa?

Ihan kujalla

Minua on kiinnostanut lapsesta saakka eläinten oikeudet, sittemmin ekologisuus, kun ymmärsin ilmastonmuutoksen ja vanhemmiten myös terveellisyys. Hienoja arvoja kyllä, myös ruokapöydässä, mutta kun menee överiksi niin mikään arvo ei sitten oikein toteudukaan, tai tuota iloa. Olenkin alkanut kyseenalaistaa, että tarvitseeko itseään laittaa ruokapöydässä minkäänlaiseen lokeroon, vai onko iloa tuottavampaa ja pitkällä tähtäimellä kannattavampaa syödä mitä mieli tekee ja keho tarvitsee, arvonsa korvan takana pitäen.

 

Minulla oli elämässäni vaihe, jolloin kaappini pursusi superfoodeja ja terveystuotteita, jos jonkinlaista proteiini- ja viherjauhetta. Pääni oli pyörällä hiilareista ja proteiineista, saanko nyt tarpeeksi vai liikaa, ja sitten vielä ne rasvatkin - hyvälaatuiset, totta kai. Toisinaan punnitsin kaiken mitä suuhuni laitan ja sitten syötin kaiken ohjelmaan, joka kertoi minulle mikrot ja makrot sekä tietty kalorit. Niitä sitten tuijotin, enkä todellakaan saanut näkemästäni koskaan hyvää oloa, vaan ainahan sieltä löytyi jotain viilattavaa, aina voisi olla hitusen parempi.

Sen laatuista itsekuria jaksoi kerrallaan viikon, kaksi, joskus jopa kuukauden, mutta sitten tuli romahdus, ylensyönti, josta koitui kauheasti huonoa omaatuntoa ja itseinhoa. Eihän minun ruokavaliooni tällainen kuulu, miksen onnistu, kaikki muutkin onnistuvat (instagram-feedin perusteella).

Olen ollut yllä selitetyn terveysneurootikon lisäksi myös vegaani, vegataristi, maidoton, gluteenitonkin, vienyt aina kaiken äärimmilleen ja tullut sitten rytinällä alas - kokenut huonoa omaatuntoa, kun ottikin mummun kahvipöydässä kananmunaa ja voita sisältävän korvapuustin, todennut, että eihän minusta ole vegaaniksi ja heittänyt hanskat tiskiin. Kipuillut, että haluaisin nauttia elämästä enkä kieltäytyä ihan kaikesta, mutta haluaisinhan minä olla hyvä tyyppikin.

Ruoka on minulle intohimo ja kiinnostava aihe. Näin myöhemmin olen järkeillyt, että ehkä sen vuoksi olenkin hurahtanut milloin mihinkin täydellä tohinalla. On ollut tarve löytää ruokaa kohtaan se oma juttu, oma tapa syödä.

Kun lehdet ja blogit tursuavat uusia ruokatrendejä ja joka toisella on sosiaalisessa mediassa esillä hyvin vahva mielipide siitä, miten kuuluisi syödä, alkaa itsekin ihmetellä omaa jääkaappiaan ja kauppalistaansa. Syömästään ruuasta tulee yhtäkiä osa omaa identiteettiä. Tarvitseeko sen olla osa sitä, tarvitseeko ruokaa kohtaan löytää se oma juttu, vai voisiko ruoka olla päivän iloinen ja rento hetki, kuten vaikkapa suihkussa käynti? 

Sataprosenttiseksi vegaaniksi minusta ei siis ollut eikä gluteenittomuus tehnyt oloa sen kevyemmäksi kuin muukaan ruoka. Ei joka sunnuntainen mealpreppaus ja ruuan punnitseminen helpottanut arkea vaan tuottivat lähinnä stressiä, veivät syömisestä iloa, tunnetta ja spontaaniutta - en syönyt mitä halusin syödä, vaan söin mitä olin suunnitellut syöväni, mikä olisi järkevintä syödä. 

Ehdottomuus tuo harvoin onnea elämässä, miksipä se toimisi ruokapöydässäkään, jonka ääreen kuitenkin palataan useita kertoja päivässä. Minulla vegaanius elämäntapana tuntui liian rajoittavalta siinä missä ruuan punnitseminenkin, mutta sen sijaan vegaaniset ja terveelliset valinnat tuovat vain iloa ja onnistumisen tunnetta. Kun on mahdollisuus valita, hyvä valinta tuottaa hyvän mielen itsestä. Jos mahdollisuuksia ei ole, jos ei ole tilaa myös "huonommille valinnoille", syöminen alkaa tuntua ehdottomalta ja ilottomalta.

Oi leipä miksi sinustakin joskus kieltäydyin

Nykyisin olen ymmärtänyt, että tarkkojen diettien sijaan tärkeintä on löytää tasapaino sekä pysyvyys. Syödä niin terveellisesti ja ekologisesti kuin jaksaa, olla ottamatta paineita, laittamatta itseään mihinkään lokeroon. Suunnitella vähän kauppalistaa etukäteen, mutta jättää tilaa myös mieliteoille ja spontaaniudelle. Joskus voi syödä tylsästi ja yksipuolisesti vaikka parikin viikkoa tuntematta siitä huonoa omaatuntoa - kaksi viikkoa kun ei koko elämän pituudessa hirveästi paina. On ihanaa olla toisinaan miettimättä syömisiään tippaakaan, ajatella ruoka vain nautintona ja polttoaineena, simppelinä elämän perusjuttuna jota ei tarvitse stressata. Ottaa vain ihan rennosti.

Ja ne rahat, mitä käyttäisin superfoodeihin, laitan mielummin hyvään tuoreeseen perusruokaan (= läjään tuoreita vihanneksia sekä kasviksia) ja liikuntaharrastuksiin - niin simppeliä ja tuo varmasti yhtälailla hyvää oloa ja terveyttä! 

Tätä postausta kirjoittaessa tajusin, että olen tehnyt enemmän terveellisiä ja vegaanisia valintoja esimerkiksi viimeisen vuoden aikana, kuin silloin, kun olen yrittänyt olla täysin vegaani tai noudattaa jotain diettiä. Itseasiassa en edes muista koska viimeksi olisin ostanut kotiin mitään eläinperäistä, tosin viime viikonloppuna söin kyllä ravintolassa vuohenjuustoa. Minun kohdalla rajoitukset eivät siis tepsi, lempeys kylläkin (tässäkin asiassa)

Kommentoi