Lupa turhastella

suorituskeskeinen

Ikkunani, joka olisi varmaan pestävä, mutta minulla on ollut liian kiire siilivideoiden ynnä muiden sellaisten parissa. (Toinen syy on oikeasti se, että näitä vanhoja ikkunoita ei pysty pestä yksin, ja myös kämppiksilläni on ollut kiire, leipoa raparperipiirakkaa.)

Puhelin eräs päivä tuttavalleni elämäni vaiheesta, jolloin olin yli vuoden meikkaamatta sillä pahin pelkoni oli olla turhamainen. Hän taas kertoi, että on kieltänyt itseltään – ehkä alitajuisesti – ihania asioita, kuten kauneudenhoitoa ja kalliilta tuntuvia seksileluja, koska on kasvanut arvomaailmaan, jossa arvokasta ovat vain järkevät, elämää ja itseä eteenpäin kehittävät asiat.

Ja niihinhän taas eivät tuollaiset hömpötykset kuulu.

Keskustelu sinkoili – miten rakastankaan aasinsiltoja – ja näin mieleeni tuli treffit sellaisen miehen kanssa, joka järkyttyi kuullessaan fiksaatiostani The Big Bang Theoryyn. Ja hän ei järkyttynyt tästä siksi, että sarjan läppä on varsin stereotypisoivaa ja suurelta osin suorastaan kehnoa, vaan siksi, että kyseinen ohjelma ei ole millään tavalla sivistävä.

”Itse katson lähinnä dokumentteja”, mies kertoi kai ylpeänä, ja minä mietin, että taidankin sitten jättää kertomatta sen syyn, miksi ylipäätään katson The Big Bang Theorya (olen ihastunut Leonardiin) sekä sen, mitä kaikkea muuta turhaa katson tietokoneelta tuntikausia (videot joissa pestään siilejä ja The Sims 4 -talonrakennusvideot, vaikka pelitalennukseni ovat exäni tietokoneella ja MacBookini ei pyöritä Simsiä).

Suorituskeskeinen yhteiskunta on puhuttanut viime vuosina paljon. 2015 julkaistiin tutkimus, jossa todettiin, että suorituskeskeisyys persoonallisuuden piirteenä johtaa parempiin ansiotuloihin. Taloustieteilijä ja tutkija Terhi Maczulskijin mukaan nykyinen työelämä parantaa suorituskeskeisten ihmisten asemaa.

Erityisen ahdistavaa on se, kuinka suorituskeskeinen elämä ja sen ihannointi on levinnyt myös työelämän ulkopuolelle. Filosofi ja hyvän elämän tutkija Frank Martela on todennut elämän olevan nykyisin projektimaisempaa. Tämä johtaa suorittamiseen ja vertailemiseen.

Suoritamme tietämme kohti haluttua onnellisuutta tulematta sitten kuitenkaan koskaan onnellisiksi. Unohdamme, mikä tekee meille todella hyvää, mikä innostuttaa meitä ja mikä saa meidät nauttimaan elämästämme. Unohdamme sen, sillä meillä on niin kiire kuunnella mitä muut tekevät ja koittaa pysyä siinä mukana,

sillä vertailemme kaikkea, mitä voi vertailla. Lähtien siitä, mitä katsomme läppäriltämme siihen, mitä kirjoja olemme lukeneet (kaunokirjallisuus tuntuu olevan nyt varsin out), vaikka pitäisi olla tyytyväinen, jos on lukenut ylipäätään yhtään mitään tässä digitalisoituvassa maailmassa.

Samalla, kun tiedämme tuhoavamme maapallon loputtomalla matkustelulla koemme pienemmyyden tunnetta ja selittelyn tarvetta, jos emme ole käyneet Ruotsia pidemmällä. Välivuosi pitää käyttää järkevästi ja minä mietin, että koko sana pitäisi poistaa jokaikisen ihmisen sanavarastosta. Välivuosi mistä? Niin, siitä suorittamisesta. Ja sekin sitten järkevästi, muistakaas.

Suorituskeskeinen yhteiskunta, sen vaatimukset ja meille lähettämät viestit ovat mielestäni toki tämän kaiken alku ja juurisyy. Onneksi aktiivimalli päätettiin poistaa, kunpa sama kävisi ensikertalaiskiintiölle ja kunpa sinun ei tarvitsisi olla työkykyinen saadaksesi B-lausuntoa terapiaa varten. Onhan näitä, mutta puhutaan niistä vaikka joskus toiste.

Sillä kaikesta huolimatta olen viime aikoina alkanut uskoa muutoksen mahdollisuuden olevan silti itsessä. Näin siksi, koska olisi ihan hirveän surullista ajatella olevansa yksinkertaisesti vain ympäristönsä loputon uhri, kykenemätön vaikuttamaan oman elämänsä tunnelmaan.

Sillä tiettyyn pisteeseen ympäristöään voi muuttaa. Voimme päättää, ketkä ovat ne ihmiset, jotka päästämme lähellemme. Voimme päättää, mihin keskusteluihin osallistumme, mitä mediaa seuraamme. Mille sanomme ei, mille joo, mitä arvoja edustamme ja mitä arvoja heijastamme ympärillemme.

Haluan ajatella, että voin luoda oman taistelujoukkoni, oman maailmani ja kuplani, josta taistella noita kaikkia maailmaani sörkkiviä kurjimuksia vastaan,

ja kun taistelu väsyttää liiaksi, niin voin aina jäädä lepäämään,

tänne minun maailmaani, jonka olen rakentanut juuri siihen tunnelmaan, jossa minulla on hyvä, johon mahtuvat hömpötykset, turhastelut ja silloin tällöin pitkät nokoset, raparperipiirakan tuoksussa.

 

Lue myös:

Arvokas pylly

Rohkeuden kahdet (tai tuhannet) kasvot

Ihan pikkujuttuja

SEURAA: FACEBOOK + INSTAGRAM + BLOGLOVIN + BLOGIT.FI

Kommentit (2)
  1. Elämä_piia
    30.6.2020, 21:40

    Pakko sanoa että kirjoitat poikkeuksellisen koukuttavasti ja kauniisti asioista jotka ovat raskaita. Jään seuraamaan <3

    1. Poikkeuksellisen kauniisti sanottu, kiitän koko sydämestä <3

      Ja tervetuloa,

      Miira

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *