Ladataan...
Ihan kujalla

Kirjoitin marraskuussa oman työn häpeämisestä. Aluksi tunne työn häpeämisestä tuntui uskomattoman typerältä, sillä arvostan jokaista työtä, tiedostan työttömyysongelmat enkä väheksy mitään ammattia. Tunne itsessään tuntui nololta: hävetä nyt omaa työtään, kuka hullu niin tekee? Häpesin, mutta häpesin myös sitä, että häpesin. 

Muistutin itseäni siitä, etteivät ihmisen tunteet toimi aina kovin järjellisesti. Mitään omaa tai toisen ihmisen tunnetta ei saa vähätellä tai hävetä, ei edes oman työn häpeämistä, vaikka se kuinka hullulta tuntuisikin. Ajattelin, että haluan kirjoittaa tämän typerän tunteen ulos ja jättää sen tänne blogiin muistoksi tästä elämänvaiheesta. Ajattelin, että jos edes yksi ihminen samaistuisi siihen tekstiin ja saisi siitä edes pientä vertaistuellista tsemppiä, niin hyvä, mutta oikeastaan luulin tietäväni että tekstistä kiinnostuu lähinnä äiti ja poikaystäväni - kuten tähänkin saakka.

No, toisin kävi. Sain kymmeniä ihania kommentteja, syntyi rohkaisevia keskusteluja ja uusia ajatuksia. Sain niin monia kiitoksia, että liikutuin. Liikutuin siksi, että yksi unelmani oli toteutunut: olen aina halunnut kirjoittaa, minä rakastan tätä, ja nyt ensimmäistä kertaa tekstini tavoittaa tuhannet lukijat ja saan kirjoituksestani kiitosta. Kirjoitukseni koskettaa jotakuta. Se tuntui uskomattoman hyvältä. 

(Lily.fi on muuten siitä mahtava paikka kirjoittaa blogia, että vaikka sinulla ei olisi yhtäkään seuraajaa somessa (itse en käytä oikeastaan mitään some-kanavaa aktiivisesti), niin silti sinulla on mahdollisuus tavoittaa tuhansia lukijoita sivuston etusivun kautta. Niiiiin kätevää!)

 

Jossain vaiheessa muut mediat alkoivat kiinnostua kirjoituksesta ja aloin saada haastattelupyyntöjä sähköpostiini. Mietin pitkään, haluanko naamaani mihinkään mediaan, koska tiesin että jotkut ymmärtävät väärin, aina joku pahoittaa mielensä enkä todellakaan nauti olla arvostelun keskipisteenä. Luotin kuitenkin kommentteihin, ja ajattelin, että jos lähden tähän, niin monet muutkin voivat saada vertaistukea ja tsemppiä hankaliin ajatuksiin - teksti tavoittaisi vielä useammat lukijat ja siitä voisi olla apua entistä useammalle. Suostuin Ylen sekä Duunitorin haastattelupyyntöihin, sillä mielestäni juttu sopi parhaiten niihin.

Tänään oli jännittävä päivä, kun molemmat jutut julkaistiin. Toivon, että aihe tavoittaa ne ihmiset, joille näiden lukemisesta olisi eniten apua. Siitä kaikessa oli alunperinkin kyse: halusin tuoda keskusteluun sellaisen hyvinvointiin vaikuttavan tunnetilan, josta ei puhuta, ja tarjota vertaistukea hankaliin ajatuksiin.

Koen, että Duunitorin haastattelussa onnistuin avaamaan ajatuksiani parhaiten ja juttua lukiessa tuli sellainen olo että jep, pystyn seistä tuon kaiken takana täysin. Linkitän sen siksi ensimmäisenä

Ylen haastattelu jännitti niin kuin pientä... en edes tiedä mitä. Haastattelu hoidettiin puhelimitse, toisin kuin Duunitorin haastattelu. Duunitorille kirjoitin vastaukseni, joka tuntui todella luontevalta. Osaan ilmaista itseäni kirjoittamalla, mutta puhuessa menen lukkoon jännittävässä tilanteessa. Ylen haastattelussa yritin ajatella, että älä mieti, älä stressaa, ne vastaukset ovat sinussa sinun pääsi sisällä, senkus vastaat mitä kysytään. Ei se niin helppoa kuitenkaan ollut, ja kun puhelun lopussa minulle sanottiin, että saan sähköpostitse lisätä haastatteluun mitä haluan, jos jotain unohtui mainita, niin mietin vain että enhän minä edes muista mitä olen selittänyt! Miten osaisin lisätä mitään, kun en tiedä mihin olisi vielä lisättävää? Että sellainen sekasorto oli se. Joka tapauksessa Ylen jutun voit lukea tästä!

 

 

Onneksi kirjoitin jutun ajatuksella, että kukaan ei sitä lue. En olisi nimittäin kirjoittanut koko tekstiä, jos olisin ajatellut että se voi päätyä kenen tahansa silmille - en todellakaan olisi uskaltanut. Tätä kautta kuitenkin rohkaistuin luottamaan siihen, että ole vain oma itsesi, kirjoita juuri siitä mistä haluat ja omista rehellisistä tunteistasi, kyllä se jossakussa jotakin herättää ja kantaa juuri niin pitkälle, kuin sille on tarvetta.

Näyttää siltä, että tuo pieni tekstinpoikainen avasi minulle myös uusia ovia kirjoittamisen saralta. Lyhykäisyydessään: minulle tarjottiin mahdollisuus julkaista artikkeleja freelancerinä erääseen mediaan. Koska mitään ei ole vielä lyöty lukkoon enkä ole kirjoittanut ensimmäistäkään artikkelia, ei siitä toistaiseksi sen enempää. 

Aina kannattaa sanoa ääneen, tai kirjoittaa, kun jokin mietityttää. Yleensä siitä seuraa ajatuksia, muutoksia, tapahtumia johonkin suuntaan, usein parempaan. 

 

Kirjoittakaamme siis jatkossakin.

 

Ja kiitos kun Sinä luit <3

Ladataan...
Ihan kujalla

Maja/Talo

Uusin lemppari. Hullun hyviä ruiskarpaloleipiä erilaisilla täytteillä, vegehodareita (!!) ja pienpanimo-oluita mielenkiintoinen kirjo. Alkoholittomalle illalle Kombuchaa, joka sekin oli tamperelaisen poppoon The Good Guysin käsialaa. Leipä avokado-vuohenjuusto-täytteellä oli tuhti ja erinomainen, hintaa vajaat 12 euroa. Maja/Talossa on mieletön tunnelma ja hyvin asiakaskohtainen palvelu, olo oli todella tervetullut ja kaverillinen - just sellainen, että oli pakko huikata ovelta että "me tullaan toistekin!" Rento ja välitön, hyvän fiiliksen mesta istua iltaa porukalla, kaksin tai yksin.

Ainut miinus tässä on se, että olen halunnut käydä täällä kuukausia, mutta mestan hivenen hankalien aukioloaikojen vuoksi en ole päässyt! Kannattaa siis tsekata aukiolot ravintolan sivuilta, ennen kuin menee visiitille.

http://www.ravintolamajatalo.com 
Pirkankatu 1, Tampere

Muusa

Luottomesta ja ehdoton lemppari. Pääruuat ovat hyviä, mutta parasta on kerätä pöytä täyteen alkuruokia (bang bang -kukkakaali <3), mezeä ja sidejä jaettavaksi. Vehnäoluen ystäville vinkki: Vlaamsche Bandiet sai minut innostumaan oluista ylipäätään, ja kyseistä olutta ei olla löydetty toistaiseksi mistään muualta. Mutta Muusasta sitä saa. 

Muusa toimii Olympia-korttelin yhteydessä, jossa järjestetään paljon keikkoja. Ehkä parhaimmat muistot ovat sellaisilta illoilta, kun ollaan menossa katsomaan hyvää musiikkia ja ennen keikkaa pysähdytään Muusaan syömään <3

Lisäksi Muusan brunssi on mielestäni Tampereen paras. Brunssi sopii niin vegaanille kuin sekasyöjällekin, valintaa on vaikka ja kuinka. Brunssi maksaa 19,90 euroa henkilöltä, joka on kyseisestä kattauksesta vähintäänkin kohtuullinen hinta! 

http://olympiakortteli.fi/muusa/
Satakunnankatu 10, Tampere 

Zeytuun

Olen melkoisen kaikkiruokainen kasvisruokailija. Ainoastaan oliivit olivat pitkään ongelma: vaikka kuinka opettelin, en oppinut tykkäämään niistä. Mutta Zeytuunissa nekin ovat hyviä. Hauskaa sinänsä, sillä ravintolan nimi on arabiaa ja tarkoittaa oliivia.

Zeytuun on lähi-idän mauilla pelaileva kasvisravintola, sekä Tampereen ensimmäinen meze-ravintola. Suosionsa vuoksi Zeytuuneja on Tampereella nykyään kaksi: uudemmassa, Kuninkaankadulla sijaitsevassa ravintolassa saa myös kahvilatuotteita. Omat lempparit ovat ehdottomasti mezet sekä Zeytuunin (kuvassa näkyvät) leipäannokset. Hinta-laatu-suhde on kohdallaan. Täällä ravintolalasku jää aina melkoisen pieneksi, sillä pääruuan saa alle 15 eurolla, eikä kylkeen kaipaa oikeastaan vettä kummempaa.

http://www.zeytuun.com
Kuninkaankatu 17, Tampere
Tuomiokirkonkatu 21, Tampere

Ladataan...
Ihan kujalla

 

Usein olen vain juossut eteenpäin odottaen jotain suurempaa ja ihmeellisempää. Sitten kun olen laihempi, niin... Sitten kun pääsen opiskelemaan, niin... Sitten kun asun tuolla, niin... 

Niin sittenkö voin hengittää? Olla onnellinen? Valmis? Täysi?

Ei. Eihän se niin mene. Vaan sitten tulee tilalle uusia unelmia ja tavoitteita, ja taas juostaan kohti niitä. Ei pysähdytä osoittamaan kiitollisuutta ja tyytyväisyyttä tälle hetkelle, mitä ympärillä juuri nyt on. 

Voiko se johtaa siihen, että juoksemme vain tähtihetkiemme ohi? Jonain päivänä kymmenien vuosien päästä havahdumme, että oho, se meni jo. Se elämän ihanin aika, ja nyt ei ole enää oikein mitään mitä odottaa. 

Mitä jos juuri tämä hetki onkin elämämme paras, emmekä muistaneet nauttia siitä?

Pages