Ladataan...
Ihan kujalla

 

Olen kiitollinen suomen kielestä. Jokaisesta oudosta vänkyräsanasta, murteista, jopa hankalasta (siksi mielenkiintoisesta) kieliopista. Suurin syy miksi kirjoitan, on kieli, joka on minun korviini kauneinta maailmassa.

Olen kiitollinen turvallisuudesta, jota saamme nauttia. Kaikkialla maailmassa en ole voinut kävellä pimeällä yksin, jossain en edes istua viittä minuuttia rauhassa. Jossain päin maailmaa et voi soittaa poliisille, et kääntyä virkavallan puoleen jos jotain sattuu, sillä siitä ei välttämättä ole mitään apua - pahimmillaan siitä voi olla vain enemmän haittaa. 

Olen kiitollinen vuodenajoista, pohjoisesta, siitä että saan todellakin asua pohjoismaissa. Kun ilmat viileni lokakuussa, katselin Näsijärven yllä liiteleviä revontulia kylmänsinisellä yötaivaalla. Kun sellaista näkyä katselee ikään kuin ulkopuolisen silmin, voi tuntea mieletöntä mystiikkaa ja taikaa, ymmärtää että Suomi on todella eksoottinen maa. Vaihtelevat vuodenajat ja alati muuttuva luonto on rikkaus, jota kaipaisin ehdottomasti jos muuttaisin ulkomaille. Yksi syy, miksi pyrin elämään ekologisesti, on rakkaus talveen ja toive siitä, että vielä monet lapset saisivat kokea sen talven ihanuuden mihin minäkin lapsena rakastuin. Tänä talvena lupaan uskaltaa käydä avannossa ja luistella vielä enemmän, kuin viime talvena!

Olen kiitollinen ilmaisesta koulutuksesta. Tällä hetkellä, toivottavasti myös tulevaisuudessa, kuka tahansa voi periaatteessa lukea itsensä miksikä vain. Tämä on minulle henkilökohtaisesti suuri ja koskettava asia, sillä minun lähtökohdistani en opiskelisi useassa maassa yhtään mitään. Meillä vanhempien ratkaisut ja taloudellinen tilanne ei ole automaattinen este lapsen pitkälle koulutukselle, joka on valtavan hienoa. 

Olen kiitollinen puhtaasta luonnosta. Kuinka monesti olenkaan saanut uida luonnon vesissä, tallustella kesäisin siellä täällä ilman kenkiä, kieriä lumihangessa, kerätä marjoja ja sieniä, miten äitini ja hänen miehensä saavat kalastaa ympäri vuoden, miten meillä on sellainen ilma jota saa hengittää, joka tekee iholle hyvää. Kun olin Aasiassa, hiuksistani valui päivän päätteeksi harmaata vettä ja kasvoihini puhkesi hirveä akne. Ilman takia. Koin ihan fyysisesti hurjan puhtauden tunteen, kun palasin Suomeen. 

Olen kiitollinen ilmaisesta terveydenhuollosta, erityisesti mielenterveys- ja päihdetyöstä. Olen saanut valtavasti apua omiin ongelmiini ja kokenut, että minun ei tarvitse olla yksin surujen ja vaikeuksien kanssa. Enkä ole maksanut senttiäkään yhdestäkään keskustelukerrasta.

Olen kiitollinen eurooppalaisuudesta. On vapauttavaa, kun tietää, että voi muuttaa hyvinkin helposti vaikka toiselle puolelle Eurooppaa. Tuntuu, että maailma on avoinna ja on mahdollisuuksia, joista valita. Matkustaminen on helppoa ja luo yhteisöllisyyden tunnetta: liftasin pari vuotta sitten yli kymmenen Euroopan maan halki, eikä minkään maan rajalla ollut mitään ongelmia. Voin liikkua ja elää vapaasti.

 

Olen kiitollinen sosiaali- ja työttömyysturvasta. Vaikka raha stressaa monesti, olen aina voinut luottaa siihen, että pahimmassa tapauksessa voin kääntyä tukien varaan, aina on edes hiukan rahaa jolla saa vuokran maksettua ja ruuat ostettua. Raha ei ole useimmissa maissa tämän kaltainen itsestäänselvyys, johon me olemme saaneet tottua.

Olen kiitollinen kulttuuristamme. Minusta on ihan mukavaa, kun ei tarvitse heittää small talkia. Puhutaan sitten, kun on oikeasti asiaa. Eikä suomalaiset niin juroja ole, tarvitaan vain oikeanlainen tila ja paikka: käyn kerran viikossa uimahallissa, ja lähes jokainen kerta saunassa syntyy keskustelu tuntemattoman kanssa. Se on uskomatonta ja hellyyttävää. Ollaan niin ujoja, mutta sitten kun heitetään vaatteet pois ja mennään kuumaan huoneeseen irvistelemään, niin löytyykin yhteinen sävel. 

Olen kiitollinen ruuasta. Siitä, että täällä sitä jokainen saa, on monia tahoja jotka jakavat esimerkiksi ruokakasseja niitä tarvitseville. Mutta myös ruisleivästä, mämmistä, karjalanpiirakoista, salmiakista ja korvapuusteista (jälkimmäisestä iso kiitos)

 

+ Meillä suomalaisilla menee äärettömän hyvin. Moni on meille kateellinen. Autammehan jatkossakin hätää kärsiviä, annetaan tästä mitä me olemme saaneet. Isänmaallisuus on ennen kaikkea kiitollisuutta ja ylpeyttä, toivottavasti myös halua antaa sitä muille. Se, että autamme apua tarvitsevia, ei ole meiltä pois. 

 

Hyvää itsenäisyyspäivää jokaiselle ja onnea Suomi 101 <3

 

Kuvat ovat muistoja meidän parin viikon takaisilta mökkitreffeiltä.

Ladataan...
Ihan kujalla

Minua on kiinnostanut lapsesta saakka eläinten oikeudet, sittemmin ekologisuus, kun ymmärsin ilmastonmuutoksen ja vanhemmiten myös terveellisyys. Hienoja arvoja kyllä, myös ruokapöydässä, mutta kun menee överiksi niin mikään arvo ei sitten oikein toteudukaan, tai tuota iloa. Olenkin alkanut kyseenalaistaa, että tarvitseeko itseään laittaa ruokapöydässä minkäänlaiseen lokeroon, vai onko iloa tuottavampaa ja pitkällä tähtäimellä kannattavampaa syödä mitä mieli tekee ja keho tarvitsee, arvonsa korvan takana pitäen.

 

Minulla oli elämässäni vaihe, jolloin kaappini pursusi superfoodeja ja terveystuotteita, jos jonkinlaista proteiini- ja viherjauhetta. Pääni oli pyörällä hiilareista ja proteiineista, saanko nyt tarpeeksi vai liikaa, ja sitten vielä ne rasvatkin - hyvälaatuiset, totta kai. Toisinaan punnitsin kaiken mitä suuhuni laitan ja sitten syötin kaiken ohjelmaan, joka kertoi minulle mikrot ja makrot sekä tietty kalorit. Niitä sitten tuijotin, enkä todellakaan saanut näkemästäni koskaan hyvää oloa, vaan ainahan sieltä löytyi jotain viilattavaa, aina voisi olla hitusen parempi.

Sen laatuista itsekuria jaksoi kerrallaan viikon, kaksi, joskus jopa kuukauden, mutta sitten tuli romahdus, ylensyönti, josta koitui kauheasti huonoa omaatuntoa ja itseinhoa. Eihän minun ruokavaliooni tällainen kuulu, miksen onnistu, kaikki muutkin onnistuvat (instagram-feedin perusteella).

Olen ollut yllä selitetyn terveysneurootikon lisäksi myös vegaani, vegataristi, maidoton, gluteenitonkin, vienyt aina kaiken äärimmilleen ja tullut sitten rytinällä alas - kokenut huonoa omaatuntoa, kun ottikin mummun kahvipöydässä kananmunaa ja voita sisältävän korvapuustin, todennut, että eihän minusta ole vegaaniksi ja heittänyt hanskat tiskiin. Kipuillut, että haluaisin nauttia elämästä enkä kieltäytyä ihan kaikesta, mutta haluaisinhan minä olla hyvä tyyppikin.

Ruoka on minulle intohimo ja kiinnostava aihe. Näin myöhemmin olen järkeillyt, että ehkä sen vuoksi olenkin hurahtanut milloin mihinkin täydellä tohinalla. On ollut tarve löytää ruokaa kohtaan se oma juttu, oma tapa syödä.

Kun lehdet ja blogit tursuavat uusia ruokatrendejä ja joka toisella on sosiaalisessa mediassa esillä hyvin vahva mielipide siitä, miten kuuluisi syödä, alkaa itsekin ihmetellä omaa jääkaappiaan ja kauppalistaansa. Syömästään ruuasta tulee yhtäkiä osa omaa identiteettiä. Tarvitseeko sen olla osa sitä, tarvitseeko ruokaa kohtaan löytää se oma juttu, vai voisiko ruoka olla päivän iloinen ja rento hetki, kuten vaikkapa suihkussa käynti? 

Sataprosenttiseksi vegaaniksi minusta ei siis ollut eikä gluteenittomuus tehnyt oloa sen kevyemmäksi kuin muukaan ruoka. Ei joka sunnuntainen mealpreppaus ja ruuan punnitseminen helpottanut arkea vaan tuottivat lähinnä stressiä, veivät syömisestä iloa, tunnetta ja spontaaniutta - en syönyt mitä halusin syödä, vaan söin mitä olin suunnitellut syöväni, mikä olisi järkevintä syödä. 

Ehdottomuus tuo harvoin onnea elämässä, miksipä se toimisi ruokapöydässäkään, jonka ääreen kuitenkin palataan useita kertoja päivässä. Minulla vegaanius elämäntapana tuntui liian rajoittavalta siinä missä ruuan punnitseminenkin, mutta sen sijaan vegaaniset ja terveelliset valinnat tuovat vain iloa ja onnistumisen tunnetta. Kun on mahdollisuus valita, hyvä valinta tuottaa hyvän mielen itsestä. Jos mahdollisuuksia ei ole, jos ei ole tilaa myös "huonommille valinnoille", syöminen alkaa tuntua ehdottomalta ja ilottomalta.

Oi leipä miksi sinustakin joskus kieltäydyin

Nykyisin olen ymmärtänyt, että tarkkojen diettien sijaan tärkeintä on löytää tasapaino sekä pysyvyys. Syödä niin terveellisesti ja ekologisesti kuin jaksaa, olla ottamatta paineita, laittamatta itseään mihinkään lokeroon. Suunnitella vähän kauppalistaa etukäteen, mutta jättää tilaa myös mieliteoille ja spontaaniudelle. Joskus voi syödä tylsästi ja yksipuolisesti vaikka parikin viikkoa tuntematta siitä huonoa omaatuntoa - kaksi viikkoa kun ei koko elämän pituudessa hirveästi paina. On ihanaa olla toisinaan miettimättä syömisiään tippaakaan, ajatella ruoka vain nautintona ja polttoaineena, simppelinä elämän perusjuttuna jota ei tarvitse stressata. Ottaa vain ihan rennosti.

Ja ne rahat, mitä käyttäisin superfoodeihin, laitan mielummin hyvään tuoreeseen perusruokaan (= läjään tuoreita vihanneksia sekä kasviksia) ja liikuntaharrastuksiin - niin simppeliä ja tuo varmasti yhtälailla hyvää oloa ja terveyttä! 

Tätä postausta kirjoittaessa tajusin, että olen tehnyt enemmän terveellisiä ja vegaanisia valintoja esimerkiksi viimeisen vuoden aikana, kuin silloin, kun olen yrittänyt olla täysin vegaani tai noudattaa jotain diettiä. Itseasiassa en edes muista koska viimeksi olisin ostanut kotiin mitään eläinperäistä, tosin viime viikonloppuna söin kyllä ravintolassa vuohenjuustoa. Minun kohdalla rajoitukset eivät siis tepsi, lempeys kylläkin (tässäkin asiassa)

Ladataan...
Ihan kujalla

Katson ikkunasta vaakatasossa liitävää lunta, valkeaa maata, sysimustaa taivasta tuntien onnea villapaidassani, leikkaan parsakaalin, sitten kukkakaalin, ai niin ja sipulin, vähän kuivahtaneen kesäkurpitsan pätkän ja teen niistä keskinkertaista papukastiketta riisille. Taustalla soi hauska, kumma ranskalainen lempiartistini jota koitan laulaa mukana (mies ei ole kotona). Olen tehnyt 9,5 tunnin työpäivän joka tuntuu selässä, muttei mielessä, olen onnea täynnä.

Nautin tästä niin tavallisesta mutta siksi niin ihanasta hetkestä, nautin siitä että elän ja ennen kaikkea siitä että tunnen olevani elossa jokaisella solullani, koska näin ei ole aina ollut.

Ja siitä haluan kirjoittaa (vaikka se onkin hankalaa, mutta näistä asioista täytyy puhua ääneen - tuskin olisin itsekään sairastunut, ellen olisi niin hävennyt puhua huononevasta olosta).

 

 

Olen ollut joitain vuosia sitten niin masentunut ja niin ahdistunut, etten päässyt joka aamu sängystä ylös ja turrutin pahaa oloa juomalla viiniä. Olin lievästi ylipainoinen ja kaikin puolin tyytymätön elämääni. Aamuisin mies lähti töihin, minä nukuin puoleenpäivään ja taistelin sängyn pohjalla tuntikausia, että josko nousisin, mutta useimmiten nousin vasta kun mies palasi töistä ja keksi meille tekemistä. Olin vaarassa syrjäytyä ja alkoholisoitua, enkä tajunnut sitä edes silloin. Luulin sen olotilan olevan normaali. Olin niin turtunut suruun ja ahdinkoon, etten edes tiennyt olevani sairas. 

Silloin en ymmärtänyt miten paljon vaadin huomaamattani ja miten kaikki oli toisen harteilla, mutta näin jälkikäteen tunnen loputonta kiitollisuutta ja halua antaa kaikki takaisin, vaikka tiedänkin etten ole mitään velkaa eikä toinen minulta mitään pyydäkään. Olen kiitollinen siitä, että meidän parisuhteessa ollaan kestetty puolin ja toisin mahdottoman hankalat ajat - ylä- ja alamäet. 

Oli huojentavaa, että sain melko nopeasti ja vaivattomasti kaupungin kautta keskusteluapua. Siitä ei kuitenkaan ollut kohdallani apua, vaikka tuntuikin hyvältä ymmärtää etten ole yksin. Kävin myöhemmin masennuksen jälkeen joitakin kertoja juttelemassa terapeutin kanssa, joka taas teki hyvää. Ikään kuin summasin masennukseen johtaneet asiat, itkin pelkoni pois, sitten jätin sen ajan lopullisesti taakse. Nykyään en koe tarvetta terapialle, minulla on työkalut käsitellä mieltäni ja elämääni ainakin toistaiseksi. Mutta jos joskus tulee tarve, en aio jatkossakaan pelätä pyytää apua. 

Se, miten masennuksesta sitten toivuin, oli monen sattuman mutta toisaalta myös itsetutkiskelun ansiota. Oli tärkeää ymmärtää, että olen ainut ihminen joka voi minua lopulta auttaa ja sisäistin, että jos asiat eivät toimi näin, niin jotain on sitten pielessä. Jonkun täytyy muuttua.

Minulle auttoi se, että lähdin hetkeksi kokonaan pois kaikesta tutusta - pois Suomesta. Eikä minulla siihenkään olisi varmaan muuten ollut voimia, mutta serkkuni sattui joutumaan Indonesiassa liikenneonnettomuuteen ja halusin hänen luo. Meillä myös sattui olemaan rahaa ja mahdollisuus lähteä yhtäkiä ulkomaille (tarkennan tässä kohtaa, että meidän parisuhteessa olemme aina olleet melko pienituloisia, mutta tuolloin miehen yrittäjyys ja minun vähäiset säästöt, sekä matkustaminen pienellä budjetilla tekivät reissun mahdolliseksi).

Sattumista kuitenkin seurasi kolmen kuukauden kliseinen reppureissu Aasiaan, joka minun kohdallani oli käännekohta elämään ja sai alulle paranemisprosessin.

 

 

1. Kun ottaa etäisyyttä hankalaan elämäntilanteeseen ja rikkoo rutiinit, pystyy tarkastella objektiivisesti elämäänsä ja kyseenalaistamaan asiat eri tavalla. Kun on vieraassa maassa, voi olla kuka tahansa ja tehdä kaiken toisin, luoda ikään kuin uuden tavan elää. Voihan sen tehdä kotimaassakin, mutta ulkomailla kukaan ei muistuta menneistä eikä kukaan ihmettele uudenlaisia valintojasi. Ihmiset ympärillä ovat vieraita eivätkä tiedä kuka olen tai etenkin, kuka olen joskus ollut. Muuttuminen ja kasvaminen on helpompaa.

2. Kun päästää irti paineista ja velvollisuuden tunteesta, pystyy vasta oikeasti lepäämään ja antaa itselleen aikaa parantua. Vaikka makasin Suomessa suurimman osan ajasta sängyn pohjalla, olin silti loputtoman rikki siitä ajatuksesta että minun täytyisi tehdä jotakin. Masentuneellakin voi olla hirveät paineet suorittaa, ja minulla se oli kenties yksi este parantumiselle. En pystynyt sen ahdingon läpi tarkastella, että mikä oikeasti on hätänä. Ulkomailla kukaan ei vaadi käytännössä mitään. Velvollisuuden tunteesta pystyy päästää irti ja antaa itselleen luvan vain olla. Muistan hetken, kun makasin keskellä yötä riippumatossa pienellä saarella tähtitaivaan alla, päälläni vain kankaasta kietaistu mekko ja varpaissa hiekkaa, katselin miten tulivuoren takana ukkostaa, olin onnellinen ja kiitollinen siitä että saan kokea sen hetken, ymmärsin miten kaikki voikin olla mahdollista ja nukahdin siihen tunteeseen, siihen hetkeen. Aamulla lähdin sukeltelemaan ja uin villin merikilpikonnan kanssa. 

 

 

3. Mielenkiintoinen ja kaunis ympäristö saa liikkeelle. Masentuneena liikunta unohtuu. Minä löysin liikunnan ilon uudestaan juurikin meressä sukeltelun, kävelyn, vuorille trekkailun ja joogaretriitin muodossa (jooga oli masennuksen myötä jäänyt joksikin aikaa kokonaan). Myös ruokavalio muuttui, kun epäterveelliset vaihtoehdot olivat hankalammin saatavilla ja tarjolla oli lähinnä tulista kevyttä kasvisruokaa. Ylipainosta eroon pääseminen tuntui hyvältä ja oli yksi mielialaa nostattava tekijä. Olen nyt myöhemmin ymmärtänyt, että herkkä kroppani reagoi ylipainoon jotenkin todella vahvasti. En vain ole kepeä oma itseni liikakilojen kanssa, vaikka muuten voisinkin pyöreän olomuodon hyväksyä. Minulla on ollut ylipainoa maksimissaan 5-10 kiloa, mutta pelkästään se on aiheuttanut väsymystä ja huonoa oloa. Koen, että mieleni on kevyempi kun olen kevyempi - henkinen ja fyysinen hyvinvointi kulkevat käsi kädessä.

4. Alkoholittomuus. Intiassa juuri kukaan ei juo. Ympärillä ei ole baareja eikä toreilla tai kioskeissa myydä alkoholia (en oikeastaan edes tiedä, että mistä olisin voinut löytää alkoholia jos olisin halunnut). Ymmärsin, että länsimaalainen juomiskulttuuri ei oikeastaan sovi minulle ja alkoholi on suuri syy pahaan oloon. Olin juomatta pitkän aikaa reissun jälkeenkin ja nykyään välttelen alkoholia, sillä se vaikuttaa vahvasti herkkään mielenterveyteeni. Juomistottumukset ovat tosi hankala muuttaa, jos kaverit pyytävät usein "yksille" ja jos elämään on kuulunut alkoholi vahvasti. Intiassa lopettaminen tuntui hyvin luonnolliselta ja helpolta, koska alkoholia ei yksinkertaisesti ollut. 

5. Kirjoittaminen. Intiassa matkustin pitkiä, jopa 20 tunnin junamatkoja ja odotin juna-asemilla myöhästyneitä junia kymmenisen tuntia. Noina aikoina minä kirjoitin, mietin mitä haluan elämältä ja tutkiskelin ajatuksiani, mietin mikä ihan konkreettisesti on mennyt Suomessa vikaan. Kirjoittaminen sai näkemään asiat selkeämmin. Aloin kirjoittamisen kautta ymmärtää, että kuka minä oikeasti olen ja mikä minulle ihan oikeasti on tärkeää (ne asiat ovat hyvin yksinkertaisia: terveys, vapaus, rakkaus, ilo). Itsensä häpeämien lakkasi, kun näin paperilla miten siisteistä jutuista oikeasti pidänkään ja mitä haluan elämässäni toteuttaa. Miksi häpeäisin tuota tyyppiä?

 

 

6. Opin kiitollisuutta. Kun näkee vieraita kulttuureja, köyhyyttä ja huomaa miten toisaalla asiat eivät oikeasti toimi, alkaa oma kotimaa tuntua aika helpolta ja mukavalta paikalta olla. Alkaa tuntea kiitollisuutta siitä, mitä on saanut, ja yhtäkiä omat ongelmat ovat niin mahdottoman pieniä. Toisaalta on tärkeää olla tuntematta huonoa omaatuntoa siitä, ettei tunne erityistä kiitollisuutta itsestäänselviltä tuntuvista asioista. Se on ihan inhimillistä, ettei havahdu kiittelemään jostain joka on aina ollut ja joka tuntuu ihmisen perusoikeudelta. 

7. Suunnitelma: jatkossa minä teen asiat toisin. Kun kotiinpalu lähestyi, olin innoissani, täynnä suunnitelmia ja odotuksia. Minua ei pelottanut tulla takaisin Suomeen, koska tiesin ettei perillä odota enää sama elämä - päätin etten suostu enää elämään niin. Oikeastaan lähdimme Aasiasta jo aikaisemmin, mitä oli tarkoitus, koska minusta alkoi tuntua siltä että haluan palata kotiin nyt. Se oli oikea vaihtoehto. Suomessa aloitin uudelleen työt, jatkoin iltalukiossa opiskelua, uskalsin hakea ensimmäisen kerran yliopistoon, jatkoin liikuntaa ja terveellisiä elämäntapoja. Elämä yksinkertaisesti voitti.

 

Vaikken olisi sattumien kautta päätynyt reissuun, olisin varmasti silti parantunut masennuksesta ennemmin tai myöhemmin, uskon että samankaltaisten keinojen avulla. Eikä mikään lopullinen tie onneen reissusta löytynyt, se oli pelkkä käännekohta ja sysäys muutokselle, jonka saatoin Suomessa loppuun - oikeastaan uskon, että tärkeintä on ollut reissun jälkeen tehdä omasta arjesta miellyttävää. Tähän kuitenkin löysin ratkaisut ja ideat ollessani Suomesta pois ja ottaessani etäisyyttä. Sitten kun palasin Suomeen, pystyin alkaa toteuttaa suunnitelmiani, niitä arkisia haaveita joita halusin elämääni. 

Vieläkin minä opettelen elämään herkän mieleni kanssa, mutta se ei ole enää mahdotonta tai vaikeaa, enemmänkin mielenkiintoista ja lempeää. Ymmärrän itseäni paremmin ja olen hyväksynyt itseni. 

Nykyään en juuri haaveile reissuista kauas. Joskus pysähdyn miettimään, miten istuin junassa lattialla ja katsoin aukinaisesta ovesta ohi vilahtavia maisemia, miten näin suuret aallot ja joogasin katolla apinoiden keskellä, kaipaan toki takaisin ja joskus varmaan lähdenkin, mutta juuri nyt olen niin onnellinen ja täynnä voimaa, elämäni on vihdoin sellaisessa tasapainossa, etten halua rikkoa sitä. Oikeastaan jopa jännitän, että mitä tapahtuisi, jos jättäisin arjen. Tämä tuntuu niin turvalliselta juuri nyt.

Uskon, että jos jatkossa masennus iskee, niin toimin varmaan jotakuinkin samalla tavalla. Vaikken lähtisi ulkomaille, niin koetan löytää kipinän elämään liikunnan, terveyden, kirjoittamisen, kiitollisuuden ja tarvittaessa etäisyyden ottamisen kautta. 

Voimia jokaiselle, jolla on juuri nyt hankalaa. Uskon, että ajan kanssa jokaisella on mahdollisuus löytää tie pimeydestä pois, omalla tavallaan, siten miten itselle parhaiten sopii. Ajan kanssa kaikki järjestyy.

 

Kuvat ovat otoksia kyseiseltä Aasian matkalta.

Pages