Ladataan...
Ihan kujalla

Joulun ruuissa parasta on ne lukuisat ihanat mausteet. Rakastan ihan jokaista joulun makua: väkevä inkivääri, lempeä kaneli, tuhti neilikka - nämä kaikki yhdessä. Ja kun ne mausteet toimivat, oli kyse sitten juomasta tai ruuasta, suolaisesta tai makeasta.

Joulun mauista innostuneena keksin jotain ylihyväksi osoittautunutta: glögi-vispipuuron. Siis kaksi asiaa jota rakastan, puuro ja glögi, yhdessä. (En ole googlettanut onko tästä olemassa jo resepti, koska 1. en halunnut tuottaa itselleni pettymystä että joku muu kerkesi eka 2. halusin kokeilla mitä saan aikaan jos en edes vilkaise muita reseptejä). Tätä testatessa tuli muuten keitettyä ensimmäistä kertaa ihan itse glögiä. Täytyykin tänä jouluna kehitellä ihan omia jänniä glögireseptejä, koska glögin keittely osoittautui helpoksi ja nopeaksi touhuksi. Kaupan päälle kotiin saa ihanan tuoksun <3

TERVEELLINEN GLÖGI-VISPIPUURO

1 litra vettä
200 g mustaherukoita
2 dl speltti-mannasuurimoita
haluamaasi makeutusta (itse käytin Makoinen-makeutusainetta, noin 1 rkl)
4 kanelitankoa
3 tähtianista
peukalon pään kokoinen pala inkivääriä
0,5 tl neilikkaa
ripaus kardemummaa
1 tl vaniljasokeria
1 tl suolaa

(manteleita ja rusinoita
mantelimaitoa)

Kiehauta vesi. Lisää mustaherukat, kanelitangot, tähtianikset, inkivääri, neilikka ja kardemumma. Anna porista noin kymmenen minuuttia, jotta maut irtoavat. Sekoita välillä. Nouki sitten tangot, anikset, inkiväärit ja muut esimerkiksi kauhan avulla vedestä (ei ollut niin hankalaa miltä kuulostaa!) 

Lisää kiehuvaan veteen mannasuurimot. Keitä viitisen minuuttia koko ajan sekoittaen. Lisää lopuksi makeutus, vaniljasokeri ja suola. Maista, ja lisää jotain jos siltä tuntuu.

Pue villasukat ja villaneule yllesi. Avaa ikkuna, jäähdytä mannapuuro ikkunalaudalla, tunne olosi herttaiseksi mummeliksi. Vatkaa puuro sähkövatkaimella vispipuuroksi. 

Tarjoile rusinoiden ja manteleiden, sekä halutessasi mantelimaidon kanssa (Alpron original mantelimaito on aivan todella hyvää).

Käytän speltti-mannasuurimoita tavallisten sijaan, koska nämä eivät turvota kuten normaalit suurimot. Speltti ei aiheuta itselleni samaan tapaan vatsavaivoja kuin normaali vehnä ja moni sanookin speltin olevan vatsalle ystävällistä. Speltissä on myös huomattavasti enemmän kuitua ja vähemmän hiilihydraatteja, vaikkakaan jälkimmäinen ei omissa ruokavalinnoissa paina (hiilarit best).

Tiesittekö muuten, että mustaherukoissa on enemmän c-vitamiinia kuin appelsiinissa? Ja että niiden sanotaan tekevän hyvää esimerkiksi näyttöpäätteestä väsyneille silmille, ja aivoille. 

Nauttikaa siis <3

Ladataan...
Ihan kujalla

"Ponitalutusta 5 euroa! Mä haluan mennä tuonne!" mies intoili
"Etköhän sä ole vähän liian iso tuon ponin selkään."
"Niin siis mä en sais taluttaa sitä ponia?"

Joulu on laulua, tonttuja, takkatulen ja piparin tuoksua, riisipuuroa, hymyä ja haleja. Tarinoita ja pientä mystiikan tuntua, kuvittelua, että tuolla näkyi tontun lakki, toivomuksia mantelin jälkeen. Rakkaita tyyppejä ja lämpöä, sadunomaista taikaa, toivottavasti narskuvaa lunta kenkien alla.

Meidän joulun odotus alkoi tänään Särkänniemen Koiramäellä. Koristeltiin pipareita ja juotiin mehua. Pussattiin salaa kulman takana. Tallissa tuoksui lapsuuden muistot: hepat, heinät ja puru. Vuohet tunkivat nenää ovenraosta, possu rapsutti peppuaan aitaan ja lapsia kikatutti.

Ja mulla oli tänään päivällä vielä vähän paha mieli, maha kipeä ja harmaus ympärillä harmitti, mutta tää tyyppi kärsällään laittoi nauramaan. Possu pelasti päivän.

Ihanaa joulukuista sunnuntaita <3

Ladataan...
Ihan kujalla

Lue myös: Työn häpeäminen olikin laajempi ilmiö - Haastateltavana Ylellä sekä Duunitorin mediassa

 

En ole koskaan ollut erityisen ylpeä mistään työstä, jota olen tehnyt. En ole yksinkertaisesti tiennyt, mitä edes haluaisin tehdä työkseni, joten olen lähinnä kokeillut kaikkea tai tehnyt sitten vain jotain, että saan rahaa. 

Lopetin juuri yötyöni olutravintolassa. Olin siellä tarjoilijana. Se oli ihan mukavaa työtä, mutta en sopeutunut yövuoroihin. Olin niin ylikierroksilla, että nukuin vuorojen jälkeen maksimissaan pari tai kolme tuntia, joka johti uupumukseen ja pahoinvointiin. Oloni on normalisoitunut tämän viikon aikana, kun olen palautunut yötyöstä ja päässyt tekemään minulle luontaisinta aamuvuoroa.

Nimittäin jakamaan postia. 

Eilen töissä havahduin siihen, että minä toivoin, ettei kukaan tuttu tulisi minua vastaan kun lykin sitä kärryä oranssi takki ylläni, naama punaisena tukka takussa. Tajusin, että vien firmoihin, kuten asianajo- tai mainostoimistoihin, postit vähän anteeksipyydellen, kuin ollen heitä alempana, joille postit kannan. Ikään kuin he olisivat minua parempia ihmisiä vain koska tienaavat enemmän tai koska heillä on joku mediaseksikkäämpi ammattinimike.

Ymmärsin, että eipä ole huvittanut kirjoittaa blogiinkaan irtisanoutumisesta tai uudesta työstä. Osittain siksi, etten halua kenenkään määrittelevän minua työni kautta, osittain varmaan siksi ettei tässä ole mitään hienon kuuloista. Lopettaa ravintolassa ja aloittaa postilla. Miksipä siitä kirjoittaa.

Alkoi yököttää. Minähän haluan nimenomaan tasa-arvoa, haluan kohdella jokaista kunnioittavasti enkä väheksyä ketään koulutustaustan, ammattinimikkeen, sukupuolen, kansallisuuden, seksuaalisuuden tai minkään vuoksi, joten miksi ihmeessä väheksyn itseäni vain siksi, että tällä hetkellä satun jakamaan postia elääkseni? 

Tällainen ajattelutapa saa kaiken tuntumaan väliaikaiselta ja suorituskeskeiseltä, ja luo tyytymättömyyttä itseen: minä nyt teen tätä hommaa kunnes, jonain päivänä minä vielä..., tämä nyt on tällainen väliaikainen juttu. Aluksi tuo ajattelutapa toi voimaa arkeen ja sai katsomaan tulevaisuuteen, mutta sitten ymmärsin sen lähinnä vievän mielekkyyttä ja iloa, lisäävän tyytymättömyyttä. Tuon ajattelutavan myötä sitä alkaa väheksyä omaa työtään ja sitä kautta myös itseään, koko oma elämä alkaa tuntua väliaikaiselta, muutoskeskeiseltä puurolta ja siltä, että koko ajan pitäisi olla tekemässä jotain muuta. 

Entä jos hetken vain hengittäisi?

Tässähän on ihan hyvä. 

Ja lopultahan minä olen aivan sama ihminen, vaikka ensi vuonna pääsisinkin lukemaan sosiaalityötä yliopistoon. Vaikka kirjoittaisin kahden vuoden päästä kirjan. Vaikka opettaisin joogaa elääkseni. Vaikka pääsisin nyt siistiin toimistotyöhön tärkeilemään nätin näköisenä, ei se minua muuttaisi. Ei työ kerro siitä kuka minä oikeasti olen, millainen olen. En olisi ihmisenä sen enempää tai vähempää, vaikka olisin sosiaalityöntekijä, kuin että mitä minä olen nyt postityöntekijänä. En minä ammattinimikkeen vaihtuessa muutu naps noin vain toiseksi, paremmaksi tyypiksi. 

Mitä minä sitten tavoittelisin, jos saavuttaisin kaikki unelmani? Ei minusta koskaan tule valmista, unelmia tulee aina lisää. Aina sitä haluaa olla jotain muuta, jotain enemmän. Onkohan ihminen lopulta koskaan täysin tyytyväinen itseensä ja elämäänsä, että no niin, näin on täydellisen hyvä, nyt minä vain olen. Epäilen, mutta sen tilan minä haluaisin saavuttaa, ja toisaalta uskon että se tila on enemmän mielen kuin elämäntilanteen kysymys.

Näitä ajatuksia minä sitten lopulta pyörittelin päässäni eilen kärryä työnnellen, se oranssi takki ylläni, kun olin päässyt häpeäpuuskasta yli (nyt oikeastaan hävettää, että oikeasti edes häpesin). Ja sitten ymmärsin: onhan tämä aika mukava työ. Minä kerkiän ajatella, kuunnella loputtomiin äänikirjoja, kipitän työkseni hitto kymmenen kilometrin lenkkejä painavan lehtikärryn kanssa päivästä toiseen, eipä tarvitse paljon lenkkeillä työpäivän päätteeksi. Jos haluan joskus työskennellä hyvinvointialalla, niin pääsenpä tässä vielä parempaan kuntoon ja päiväkulutus on sitä luokkaa, että saan syödä jätskiä huoletta. 

Nyt on muuten ensimmäinen viikonloppuvapaani sitten kesän jälkeen, että onpa tässä vielä sekin. Yhteiset viikonloppuvapaat arkipäivätyötä tekevän miehen kanssa - voiko sitä oikeastaan enempää edes pyytää.

Niin. Asennekysymyksiähän nämä, että miten elämän ottaa vastaan. Jaksaako sitä hävetä, ahdistua, vai lähteekö kohtaamaan asiat hymyillen. 

 

Positiivisen mielen ja ilon täyteistä viikonloppua <3

Pages