Ladataan...
Ihan kujalla

 

Usein olen vain juossut eteenpäin odottaen jotain suurempaa ja ihmeellisempää. Sitten kun olen laihempi, niin... Sitten kun pääsen opiskelemaan, niin... Sitten kun asun tuolla, niin... 

Niin sittenkö voin hengittää? Olla onnellinen? Valmis? Täysi?

Ei. Eihän se niin mene. Vaan sitten tulee tilalle uusia unelmia ja tavoitteita, ja taas juostaan kohti niitä. Ei pysähdytä osoittamaan kiitollisuutta ja tyytyväisyyttä tälle hetkelle, mitä ympärillä juuri nyt on. 

Voiko se johtaa siihen, että juoksemme vain tähtihetkiemme ohi? Jonain päivänä kymmenien vuosien päästä havahdumme, että oho, se meni jo. Se elämän ihanin aika, ja nyt ei ole enää oikein mitään mitä odottaa. 

Mitä jos juuri tämä hetki onkin elämämme paras, emmekä muistaneet nauttia siitä?

Ladataan...
Ihan kujalla

 

Olen kiitollinen suomen kielestä. Jokaisesta oudosta vänkyräsanasta, murteista, jopa hankalasta (siksi mielenkiintoisesta) kieliopista. Suurin syy miksi kirjoitan, on kieli, joka on minun korviini kauneinta maailmassa.

Olen kiitollinen turvallisuudesta, jota saamme nauttia. Kaikkialla maailmassa en ole voinut kävellä pimeällä yksin, jossain en edes istua viittä minuuttia rauhassa. Jossain päin maailmaa et voi soittaa poliisille, et kääntyä virkavallan puoleen jos jotain sattuu, sillä siitä ei välttämättä ole mitään apua - pahimmillaan siitä voi olla vain enemmän haittaa. 

Olen kiitollinen vuodenajoista, pohjoisesta, siitä että saan todellakin asua pohjoismaissa. Kun ilmat viileni lokakuussa, katselin Näsijärven yllä liiteleviä revontulia kylmänsinisellä yötaivaalla. Kun sellaista näkyä katselee ikään kuin ulkopuolisen silmin, voi tuntea mieletöntä mystiikkaa ja taikaa, ymmärtää että Suomi on todella eksoottinen maa. Vaihtelevat vuodenajat ja alati muuttuva luonto on rikkaus, jota kaipaisin ehdottomasti jos muuttaisin ulkomaille. Yksi syy, miksi pyrin elämään ekologisesti, on rakkaus talveen ja toive siitä, että vielä monet lapset saisivat kokea sen talven ihanuuden mihin minäkin lapsena rakastuin. Tänä talvena lupaan uskaltaa käydä avannossa ja luistella vielä enemmän, kuin viime talvena!

Olen kiitollinen ilmaisesta koulutuksesta. Tällä hetkellä, toivottavasti myös tulevaisuudessa, kuka tahansa voi periaatteessa lukea itsensä miksikä vain. Tämä on minulle henkilökohtaisesti suuri ja koskettava asia, sillä minun lähtökohdistani en opiskelisi useassa maassa yhtään mitään. Meillä vanhempien ratkaisut ja taloudellinen tilanne ei ole automaattinen este lapsen pitkälle koulutukselle, joka on valtavan hienoa. 

Olen kiitollinen puhtaasta luonnosta. Kuinka monesti olenkaan saanut uida luonnon vesissä, tallustella kesäisin siellä täällä ilman kenkiä, kieriä lumihangessa, kerätä marjoja ja sieniä, miten äitini ja hänen miehensä saavat kalastaa ympäri vuoden, miten meillä on sellainen ilma jota saa hengittää, joka tekee iholle hyvää. Kun olin Aasiassa, hiuksistani valui päivän päätteeksi harmaata vettä ja kasvoihini puhkesi hirveä akne. Ilman takia. Koin ihan fyysisesti hurjan puhtauden tunteen, kun palasin Suomeen. 

Olen kiitollinen ilmaisesta terveydenhuollosta, erityisesti mielenterveys- ja päihdetyöstä. Olen saanut valtavasti apua omiin ongelmiini ja kokenut, että minun ei tarvitse olla yksin surujen ja vaikeuksien kanssa. Enkä ole maksanut senttiäkään yhdestäkään keskustelukerrasta.

Olen kiitollinen eurooppalaisuudesta. On vapauttavaa, kun tietää, että voi muuttaa hyvinkin helposti vaikka toiselle puolelle Eurooppaa. Tuntuu, että maailma on avoinna ja on mahdollisuuksia, joista valita. Matkustaminen on helppoa ja luo yhteisöllisyyden tunnetta: liftasin pari vuotta sitten yli kymmenen Euroopan maan halki, eikä minkään maan rajalla ollut mitään ongelmia. Voin liikkua ja elää vapaasti.

 

Olen kiitollinen sosiaali- ja työttömyysturvasta. Vaikka raha stressaa monesti, olen aina voinut luottaa siihen, että pahimmassa tapauksessa voin kääntyä tukien varaan, aina on edes hiukan rahaa jolla saa vuokran maksettua ja ruuat ostettua. Raha ei ole useimmissa maissa tämän kaltainen itsestäänselvyys, johon me olemme saaneet tottua.

Olen kiitollinen kulttuuristamme. Minusta on ihan mukavaa, kun ei tarvitse heittää small talkia. Puhutaan sitten, kun on oikeasti asiaa. Eikä suomalaiset niin juroja ole, tarvitaan vain oikeanlainen tila ja paikka: käyn kerran viikossa uimahallissa, ja lähes jokainen kerta saunassa syntyy keskustelu tuntemattoman kanssa. Se on uskomatonta ja hellyyttävää. Ollaan niin ujoja, mutta sitten kun heitetään vaatteet pois ja mennään kuumaan huoneeseen irvistelemään, niin löytyykin yhteinen sävel. 

Olen kiitollinen ruuasta. Siitä, että täällä sitä jokainen saa, on monia tahoja jotka jakavat esimerkiksi ruokakasseja niitä tarvitseville. Mutta myös ruisleivästä, mämmistä, karjalanpiirakoista, salmiakista ja korvapuusteista (jälkimmäisestä iso kiitos)

 

+ Meillä suomalaisilla menee äärettömän hyvin. Moni on meille kateellinen. Autammehan jatkossakin hätää kärsiviä, annetaan tästä mitä me olemme saaneet. Isänmaallisuus on ennen kaikkea kiitollisuutta ja ylpeyttä, toivottavasti myös halua antaa sitä muille. Se, että autamme apua tarvitsevia, ei ole meiltä pois. 

 

Hyvää itsenäisyyspäivää jokaiselle ja onnea Suomi 101 <3

 

Kuvat ovat muistoja meidän parin viikon takaisilta mökkitreffeiltä.

Ladataan...
Ihan kujalla

Minua on kiinnostanut lapsesta saakka eläinten oikeudet, sittemmin ekologisuus, kun ymmärsin ilmastonmuutoksen ja vanhemmiten myös terveellisyys. Hienoja arvoja kyllä, myös ruokapöydässä, mutta kun menee överiksi niin mikään arvo ei sitten oikein toteudukaan, tai tuota iloa. Olenkin alkanut kyseenalaistaa, että tarvitseeko itseään laittaa ruokapöydässä minkäänlaiseen lokeroon, vai onko iloa tuottavampaa ja pitkällä tähtäimellä kannattavampaa syödä mitä mieli tekee ja keho tarvitsee, arvonsa korvan takana pitäen.

 

Minulla oli elämässäni vaihe, jolloin kaappini pursusi superfoodeja ja terveystuotteita, jos jonkinlaista proteiini- ja viherjauhetta. Pääni oli pyörällä hiilareista ja proteiineista, saanko nyt tarpeeksi vai liikaa, ja sitten vielä ne rasvatkin - hyvälaatuiset, totta kai. Toisinaan punnitsin kaiken mitä suuhuni laitan ja sitten syötin kaiken ohjelmaan, joka kertoi minulle mikrot ja makrot sekä tietty kalorit. Niitä sitten tuijotin, enkä todellakaan saanut näkemästäni koskaan hyvää oloa, vaan ainahan sieltä löytyi jotain viilattavaa, aina voisi olla hitusen parempi.

Sen laatuista itsekuria jaksoi kerrallaan viikon, kaksi, joskus jopa kuukauden, mutta sitten tuli romahdus, ylensyönti, josta koitui kauheasti huonoa omaatuntoa ja itseinhoa. Eihän minun ruokavaliooni tällainen kuulu, miksen onnistu, kaikki muutkin onnistuvat (instagram-feedin perusteella).

Olen ollut yllä selitetyn terveysneurootikon lisäksi myös vegaani, vegataristi, maidoton, gluteenitonkin, vienyt aina kaiken äärimmilleen ja tullut sitten rytinällä alas - kokenut huonoa omaatuntoa, kun ottikin mummun kahvipöydässä kananmunaa ja voita sisältävän korvapuustin, todennut, että eihän minusta ole vegaaniksi ja heittänyt hanskat tiskiin. Kipuillut, että haluaisin nauttia elämästä enkä kieltäytyä ihan kaikesta, mutta haluaisinhan minä olla hyvä tyyppikin.

Ruoka on minulle intohimo ja kiinnostava aihe. Näin myöhemmin olen järkeillyt, että ehkä sen vuoksi olenkin hurahtanut milloin mihinkin täydellä tohinalla. On ollut tarve löytää ruokaa kohtaan se oma juttu, oma tapa syödä.

Kun lehdet ja blogit tursuavat uusia ruokatrendejä ja joka toisella on sosiaalisessa mediassa esillä hyvin vahva mielipide siitä, miten kuuluisi syödä, alkaa itsekin ihmetellä omaa jääkaappiaan ja kauppalistaansa. Syömästään ruuasta tulee yhtäkiä osa omaa identiteettiä. Tarvitseeko sen olla osa sitä, tarvitseeko ruokaa kohtaan löytää se oma juttu, vai voisiko ruoka olla päivän iloinen ja rento hetki, kuten vaikkapa suihkussa käynti? 

Sataprosenttiseksi vegaaniksi minusta ei siis ollut eikä gluteenittomuus tehnyt oloa sen kevyemmäksi kuin muukaan ruoka. Ei joka sunnuntainen mealpreppaus ja ruuan punnitseminen helpottanut arkea vaan tuottivat lähinnä stressiä, veivät syömisestä iloa, tunnetta ja spontaaniutta - en syönyt mitä halusin syödä, vaan söin mitä olin suunnitellut syöväni, mikä olisi järkevintä syödä. 

Ehdottomuus tuo harvoin onnea elämässä, miksipä se toimisi ruokapöydässäkään, jonka ääreen kuitenkin palataan useita kertoja päivässä. Minulla vegaanius elämäntapana tuntui liian rajoittavalta siinä missä ruuan punnitseminenkin, mutta sen sijaan vegaaniset ja terveelliset valinnat tuovat vain iloa ja onnistumisen tunnetta. Kun on mahdollisuus valita, hyvä valinta tuottaa hyvän mielen itsestä. Jos mahdollisuuksia ei ole, jos ei ole tilaa myös "huonommille valinnoille", syöminen alkaa tuntua ehdottomalta ja ilottomalta.

Oi leipä miksi sinustakin joskus kieltäydyin

Nykyisin olen ymmärtänyt, että tarkkojen diettien sijaan tärkeintä on löytää tasapaino sekä pysyvyys. Syödä niin terveellisesti ja ekologisesti kuin jaksaa, olla ottamatta paineita, laittamatta itseään mihinkään lokeroon. Suunnitella vähän kauppalistaa etukäteen, mutta jättää tilaa myös mieliteoille ja spontaaniudelle. Joskus voi syödä tylsästi ja yksipuolisesti vaikka parikin viikkoa tuntematta siitä huonoa omaatuntoa - kaksi viikkoa kun ei koko elämän pituudessa hirveästi paina. On ihanaa olla toisinaan miettimättä syömisiään tippaakaan, ajatella ruoka vain nautintona ja polttoaineena, simppelinä elämän perusjuttuna jota ei tarvitse stressata. Ottaa vain ihan rennosti.

Ja ne rahat, mitä käyttäisin superfoodeihin, laitan mielummin hyvään tuoreeseen perusruokaan (= läjään tuoreita vihanneksia sekä kasviksia) ja liikuntaharrastuksiin - niin simppeliä ja tuo varmasti yhtälailla hyvää oloa ja terveyttä! 

Tätä postausta kirjoittaessa tajusin, että olen tehnyt enemmän terveellisiä ja vegaanisia valintoja esimerkiksi viimeisen vuoden aikana, kuin silloin, kun olen yrittänyt olla täysin vegaani tai noudattaa jotain diettiä. Itseasiassa en edes muista koska viimeksi olisin ostanut kotiin mitään eläinperäistä, tosin viime viikonloppuna söin kyllä ravintolassa vuohenjuustoa. Minun kohdalla rajoitukset eivät siis tepsi, lempeys kylläkin (tässäkin asiassa)

Pages