Höyhensaari vei voiton

No niin siinä sitten kävi etten herännyt enää toista kertaa aikaisemmin vaikka niin minun piti. Olin väsynyt ja lisätunti pehmeän peiton ja tyynyn välissä tuntui liian houkuttelevalta. En kuitenkaan ollut itseeni pettynyt tästä vaihtoehdosta koska aikaisemman herätyksen tarkoitus on juuri tehdä itselle hyvä olo ja jos vain tuntuu ettei nyt oikein jaksa/huvita niin mitäs sitä turhaan… nautiskelin siitä lisäajasta lämpimässä. Epäilen että minua ainakin tuo aamuinen pimeys ei niin houkuta kävelyille mutta odottakaas vain kevätaamuja.

Pyh… mitäs tässä selittelemään, oli se ihan mikä vuodenaika vain niin jokainen aamu on yhtä vaikea. Mutta tein eilen illalla tunnin kävelylenkin… pimeässä, ja se taas tuntui ihan mukavalle. Eli fiiliksen mukaan vaan mennään.

5A339ABB-1AC8-4B76-B787-DAF4A2CB14D4.jpg

Se että pääsin illalla ulos johtui siitä etten syönyt koko päivänä muuta kuin kahvia ja leipää. En viitsinyt laittaa kalapuikkoja koska ne ovat tänään, perjantaina on sitten lämpimien leipien vuoro tai ostan sen 5€:n Lidlisalaatin josta pidän kovasti joten jos olisin syönyt kalapuikkoja eilen niin tänään ei olisi ruokaa ja koska ei sitten niin maistunutkaan enkä ollut leivän ja kahvin jälkeen väsynyt… kuten yleensä aina muina iltoina ruokailun jälkeen, niin jaksoin hyvin lähteä reippaalle kävelylle.

Tähän väliin voisin kommentoida että tyttärelle kyllä laitan ruokaa, harvoin ostamme kaupasta valmisruokia ja pidän tärkeänä että hän saa syödyksi kunnolla, onhan hän kasvavassa iässä. Minä en kasva muuta kuin leveyttä.

Vaikka rakastan ruokaa ja syömistä yleensäkin vaikken jaksakaan tehdä mitään erikoisia ruokia niin harvoin jaksan ruokailun jälkeen lähteä ulkoilemaan. Keitän sen jälkeen vielä kahvia ja nuukahdan sohvalle. Tämä taas johtuu varmaan siitä että syön vain yhden päiväaterian päivässä ja klo 17 on jo niin kova nälkä että tulee syötyä liikaa. Tähän taas vaikuttaa rahatilanne enkä pysty maksamaan kalliista salaattiruoista tai työpaikan ruokailusta.

Tämä kuulostaa todella ikävälle mutta se että karsin hyvistä ja monipuolisista ruokailuista takaa sen että pääsen edes kerran vuodessa ulkomaille. Syön siellä sitten viikon aikana itseni niin turvoksiin niistä kaikista ihanista 100 eri lajista että kyllä sitä voikin loppuvuoden himmailla. Kaikkeen ei ole varaa tässä elämässä ja jostain pitää karsia.

kermit-3657139_1280.jpg

Kuva: Pixabay

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *