Ladataan...
Ihana meri

Pyöräilen 25km, en lukitse pyörääni kun pysähdymme juomatauolle Bandidos-moottoripyöräkerhon (vai pitäisikö sanoa "rikollisjengin"?) tilojen viereen. Ohitseni kävelee komea tatuoitu mies kauluspaidassa, vaikka Auringossa on vihdoin to-del-la lämmin. 

Harmittelimme aikaisemmin ettei tullut otettua henkkareita mukaan, eikä voi ostaa bisseä. Puolessa välissä matkaa minun ei kuitenkaan tee mieli kaljaa, vaan sinkkivettä. Vähän energiaa ja ennen kaikkea sitä vettä. 

Töissä istutan sinivalkoiset orvokit yksin, koska työparini häipyy "hakemaan eväitä" läheisestä kaupasta eikä koskaan palaa. Ei kuitenkaan haittaa, koska istutus on kivaa ja se mitä muut tekevät samaan aikaan, tyhmää. Luukutan BMTH:n viimeisimmän, laulan mukana sivusilmällä vahtien ettei kukaan vierailija pärähdä paikalle. 

Saunassa perjantaina puhutaan seksistä ja rakkaudesta. Onneksi näistäkin voi puhua ilman tabuja jonkun kanssa. Ohrapirtelö nousee suloisesti päähän, kotona kiskon kaksin käsin vettä, nuudeleita ja herkkusieniä ja koisin lopulta 10h. Ihana ihana päivä. Yöllä kaupungissa tuoksuu ilmaan sekoittunut tupakka, suudelmat ja alkoholi. Ihan niin kuin pitääkin.

Ahkera minä paistaa lettuja aamupalaksi. Syön ne parvekkeella mustikoiden, banaanin ja vaniljajäätelön kanssa. Keitän teetä, koska ei vain ole tehnyt mieli kahvia hetkeen.

Teineillä on kädessään tutut tölkit, rätisevässä kaiuttimessa vanhempien lapsuusaikojen musiikkia (yllätys, I know), kirkuvat äänet ja sata tyyppiä joita halata. Katson Auringonlaskua, järvi on peilityyni. Tuntuu sillä tavalla vanhalta, ettei ole enää kiire nähdä maailmaa ja kokea ensimmäisiä kertoja. Ovat jo takana päin ja hyvä niin. 

Kerro minulle mitä tahansa ja minä kuuntelen. Vaikka sitten sitä punkkia, joskus jopa pidän siitä.

Mitä enemmän aikaa kuluu, sen helpommaksi kaikki muuttuu. En kaipaa häntä enää yhtään, itseasiassa en kaipaa yhtään mitään. Peilissä on isot reidet, pienet jalat, vähän juurikasvua ja kasvot joista näkee jo muutamia elämän jälkiä. En koskaan murehtinut sitä että kahvi ja punkku värjäävät hampaita, pidin vain niiden mausta ja pidän yhä. Puhuin suoraan ja rakastin sitäkin suoremmin: elämää ja liikettä, joka tekee kämmeniin naarmuja ja toisinaan silmien alle varjot. 

Työpaikalla monilla on vihkisormukset, Instagramissa monilla vanhoilla koulukavereilla kumppanit ja yhteinen kämppä. Mä vaan ajelehdin, kenties yhä vaan kauemmas noista kaikista. Ne puhuu kuinka ihanaa on että mies kokkaa, eikä itse tarvitse. Mä ajattelen, että on ihanaa kokata itse ja itselleen. Mä rakastan nukkua yksin ja katsoa telkkarista just sitä mitä haluan, silloin kun haluan. Pidän siitä hiljaisuudesta, mikä odottaa pitkän työpäivän jälkeen. Itken, huudan tai tanssin ja soitan musiikkia niin kovalla ettei ehkä kukaan kestäis. Tai makaan sohvalla, en tee mitään. 

Ollappa aina vapaa, mutta vapaa jonkun kanssa. Siinä kaikki.

Latasin taas sähkökirjasovelluksen. Atm meneillään Irvingin Garpin maailma ja Muumipappa ja meri. Seuraavaksi lukuun/kuunteluun: Essi Tammimaan Isän kädestä ja Stephen Kingin Kirjoittamisesta.

Istun autossa, jota joku muu ajaa, koska itselläni ei vieläkään ole korttia, eikä autoa. Miehet ovat ihania, kun ne kuljettavat paikasta toiseen. Hallitsevat tappokonetta, jonka arkinimi on auto. Hallitsevat, vaikka puhuvat koko ajan samaan aikaan, kuulostavat kohteliailta ja kiinnostuneilta sopivassa suhteessa. Tulee mieleen loputtoman pitkät automatkat isän kanssa, välillä nukuin poikittain takapenkillä, söin eväitä, luin kirjaa. Ja isä varoi ajamasta töyssyihin ja antoi minun päättää mitä kuunnellaan. Tätä autoa ajava mies on lähellä isäni ikää, mutta muuten tämän täydellinen vastakohta. Hän laukoo avoimen seksuaalisia juttuja milloin mistäkin ja kenestäkin. Seksisti, mutta olkoon, teen jutun vasta siinä vaiheessa kun jokin nerokas sutkautus kohdistuu minuun. 

Katson häntä kun hän nukkuu jalat levällään yöpaidassani, niin kauniina, niin viattomana. Olen niin hiljaa kuin pystyn, etten herättäisi tuota nukkuvaa otusta. Vaatteita on ympäri sänkyä ja lattiaa, koira tyytynyt osaansa oleskella tällä kertaa omassa pedissään.

Ihmellisiä ovat ne illat joina menemme yhdessä suihkuun ja se tuntuu luonnolliselta. Vaahdotamme saippuaa käsissämme ja hieromme sen vuorotellen toisiimme, vettä päälle. 

Kaupassa sanon "mies meni hakemaan lompakkoa" ja pidän miltä se kuulostaa. Joltain, miltä mikään aikaisemmin ei ole kuulostanut.

Kaikki mitä nyt haluan, on tehdä työtä ja rakastaa. Viettää kesää läheisten kanssa kallioilla ja rannoilla, ostaa se roseeviini ja uida kunnes lihakset melkein tärisevät. Hyppiä pelloilla yöllä, syödä ulkona, pyöräillä päivät läpeensä ja puhua syvällisiä kesän lämmittäneellä parvekkeella. Mennä katsomaan Morrisseytä heinäkuussa ja matkustaa yksin Hankoon. Pestä mattoja. Kerätä villivihanneksia ja myöhemmin marjoja ja sieniä. Kävellä metsässä, koska ehkä mikään ei ole parempaa.

Olla sinun kanssasi. Olla kaikkialla sinun kanssasi, vaikka pelottaa välillä aivan hirveästi. I carry your heart (I carry it in my heart).

Sitähän ihmissuhteet hyvin paljon ovat. Aseiden ojentamista toisen käteen ja haparoivaa yritystä luottaa, ettei hän tee niillä mitään. Minulla on ollut ja on oma työni tässä edelleen pettämisten ja raiskausten jälkeen. Mutta eteenpäin. Aina eteenpäin.

Soittolista

XXXTENTACION - Jocelyn Flores

Olavi Uusivirta - Kesäyön Uni

Lxandra - Dig Deep

Porter Robinson - Shelter

Cigarettes After Sex - Sunsetz, Each Time You Fall In Love, Sweet, Affection, Nothing's Gonna Hurt You Baby

Lil Blessing - Gravity

Vampire Weekend - I Stand Corrected

Ryan Adams - Come Pick Me Up

Meredith Brooks - Bitch

Ladataan...

Ladataan...
Ihana meri

Ja sitten tulee ne päivät joina kuunnellaan autossa Leonard Cohenin vanhinta levyä ja ajetaan pitkin merenrantaa.

Terapiaryhmässä puhun enemmän kuin ikinä. Kerron siitä miten opin ajattelemaan ennen toimimista ja miltä se tuntuu (viisaalta, hyvältä). Puhun onnistuneesta viikosta ilon kupliessa iholla.

Ja hän saapuu taas, vesisade ja valo aamuisin, ahdistus. Yhtenä hetkenä puristan kolikoita kädessäni R-kioskilla, ostan ylihintaista mustikkakeittoa ja sipsejä koska pelkään olevani vatsataudissa. Paljastus: en ollut, taaskaan. 

Makaan sohvalla ja katson vanhaa suomalaista lempparisarjaani. Syön vähän, mutta hyvin. Omaan kotiin ostan vain luomumunia ja -juustoa. Juusto tosin jää syömättä, päätän jättää ensi kerralla kauppaan. 

Hän tekee ruokaa ja minä huokaan syödessäni sitä seuraavana päivänä. Maailma kylpee kevään kalpeassa hehkussa ja katupölyssä, kun kiidän töihin en yhtään myöhässä. 

Nastarenkaat ratisevat vasten asfalttia.

Tukka tuoksuu miedosti hieltä, kun on pyöräillyt kovaa pitkään.

Viikonloppuna kietoudun isomman kainaloon, isomman joka kuitenkin kaipaa kiveä jota vasten hioutua. Kerron mikä on totta ja mikä unelmaa ja miten niistä tulee oikeastaan aina samoja asioita. 

Katson peiliin hymyillen, enkä mieti mitään. Itken hieman ja nauran enemmän. Ei ole kiire mihinkään, minnekkään.

Tuijotan vessan kaakeleita ja kämmenet ovat taas täynnä valkoisia laikkuja, tärisen. Jos on onnellisuutta, on myös epäonnea. Jos päätät jatkaa matkaa, kaadun ja nousen ylös. 

Maaperässä on rhizobium-bakteereita, jotka sitovat typpeä ilmasta kasvien käyttöön.

Tässä kaupungissa on aivan liian monta huonoa pizzeriaa.

Näytänkö siltä että hajoan? Pidän kiinni viimeisistä paloista viimeiset hetket.

Se oli juuri tuo rakennus, kohisevat meren äänet huonoista kaiuttimista, epätoivo, harmaa maailma, en uskonut mihinkään.

Sinä tiesit, että lapset voivat pelätä suihkun viemäriin hukkumista, koska eivät tajua olevansa aivan liian isoja valumaan veden mukana rei'istä.

Ei turvaa, ei pysyvyyttä. 

Jänikset levittävät jänisruttoa. Lapamadon voi saada vain makean veden kaloista. 

Joku sanoi että ihmiset ilmaisevat voimakkaat tunteensa äidinkielellään. Minun ajatukseni ovat puoliksi englantia ja suomea.

Saatat hyvinkin olla kaunein ihminen, jonka olen koskaan tavannut.

Yhtäkkiä on aikaa katsoa kiiltävien koppakuoriaisten parittelua vielä jäisellä mullalla. 

Äiti, isä. Haaveina paremmat kuin todellisuus.

anxietyanxietyanxietyanxietyanxietyanxietyanxietyanxietyanxietyanxiety

Kuumetta? Vatsatauti? Heisimato? Anemia?

Pitää pyöräillä kotiin. 

Vauhti kiihtyy ja hidastuu, tulee välitiloja ja arkea.

You will never understand me, so stop trying.

Ladataan...

Ladataan...
Ihana meri

On ahdistanut enemmän kuin pitkään aikaan - olen istuskellut suihkussa meditoimassa, hyppinyt paikallani, napsutellut kuminauhalla rannetta ja pitänyt jäistä pakastepussia niskassa. Hölmöä, etten ollut vielä joitakin kuukausia sitten kuullut koskaan oheisista apukeinoista. Tässä ahdistuksessa on muutakin uutta verrattuna männävuosiin, en nimittäin enää pelkää sitä. Osaan tunnistaa hetket, joissa se todennäköisimmin iskee ja silloin tiedän mitä tehdä. Sanon myös ääneen jos olen ahdistunut tai minulla on paniikkikohtaus. Teen siitä olemassaolevan ja hyväksyttävän asian, en hysterisoi. Joskus voi vain odottaa, mutta sekin on helpompaa kun tietää että 20 tai 25 minuuttia ja kaikki on hyvin.

Lisäksi tiedän ettei tämä ole mitään pysyvää. Reagoin aina näin muutoksiin, tällä hetkellä lähestyvään muuttoon ja koulun loppumiseen. 

Muutosta puheen ollen asunto johon muutan, on ihana. Siellä on lautalattia ja parveke ja suihkukaappi, eli kaikki mitä tarvitsee.

Ympärillä räiskyvä kevät Aurinkoineen ja sateineen tuntuu hyvältä. Tunnen olevani uuden ja mukavan elämänvaiheen kynnyksellä. Kypsempi ja vanhempi, kuin koskaan aikaisemmin. Ja silti valmis seikkailemaan, oppimaan kaikkea uutta kaikesta. Tietysti.

Sunnuntaina kävimme koskella ja istuimme autossa liian kauan. Kokkailimme tomaattikeittoa. Ostin taas lisää teetä, tosin vain alennuksen takia. Ulkona pystyi seisomaan ilman takkia paleltumatta. Sellaiset päivät ovat lemppareita. 

Yöllä kävellessäni tuttua reittiä kotiin, olin tyytyväinen että sain puhuttua mieltä painaneesta asiasta. 

Eilinen oli hiukan synkempi päivä. Sydän pamppaili kurkussa saakka varmaan puoli tuntia, jännitin ja odotin, onneksi vain hetken aikaa. Olin päättänyt viikkoa aikasemmin ryhtyä tipattomalle, mutta soin itselleni lopulta illalla yhden breezerin helpottamaan kiristynyttä tunnelmaa. Onneksi asioilla on tapana järjestyä - ennemmin tai myöhemmin.

Soittolista

Talking Heads - Stop Making Sense, This Must Be The Place, Take Me To The River, Slippery People

The Radio Dept. - Your True Name, Heaven's On Fire, Where Damage Isn't Already Done, Lost and Found, Why Won't You Talk About It?

Yuck - Southern Skies, Get Away

The Head And The Heart - Rivers And Roads, Summertime

Litku Klemetti & Tuntematon numero - Badding

Anni Lahe - Maistan sut

Mercedes Bentso - Viimeinen koulupäivä

Ladataan...

Ladataan...
Ihana meri

En oo sheivannut kainaloita puoleen vuoteen. En jaksa käyttää aikaa moiseen, etenkään kun karvat kasvaa kainaloissakin ihan syystä.

Mary A. Jalavan Puisto-sukkikset on lempparit. 

Gin ginger tonic oli sairaan hyvää. Yksiö oli kaunis ja ihmiset kivoja.

Äärettömät pöhinät siitä miten Aurinko laskee horisonttiin ja tuo valoa vaikka pakkasta on yli 10 astetta. Kävellä vain eteenpäin, koska pysähtyä ei voi ja pelätä hetken että järvi imaisee sisäänsä. Kokea sininen hetki. Hengittää niin syvään kun voi ennen kylmän kipua. Tuntea nälkää ja pelkoa mutta enemmän iloa ja riemua.

Ladataan...

Ladataan...
Ihana meri

Minulla oli kolme vuotta vanhat Cheap Mondayn farkut ja tiukka punainen paita. Reissussa rispaantunut kettureppu. Juoksin paljain jaloin elokuussa Helsingin keskustassa, asfaltti oli polttavan kuuma ja hiki kerääntyi pitkähihaisen paidan kainaloihin. Olin niin innostunut etten osannut pelätä, vaikka kaupunki oli uusi, enkä tiennyt ulkoa edes reittiä lukiooni. 

Rakennus oli vanha kivinen talo Eirassa, aivan meren tuntumassa. Haistoin suolan ilmassa kun istuin läheisen puiston nurmella parin luokkalaiseni kanssa. Jokainen solu minussa kuiski, että tämä on oikea paikka ja hetki ja seura. Istuin paksuilla ikkunalaudoilla, vaelsin Lapissa ja puhuin mahdollisimman paljon kaikille. Oli sellainen olo, ettei tarvitsisi enää koskaan hävetä sitä mitä on. Lukiossa minä en ollut mikään outo kirjahiippari, vaan yhtä hieno ja omanlaisensa tyyppi kuin kaikki muutkin. 

Sinä talvena kaadoin kurkusta alas ensimmäisen kaljani, sain tietää mikä on mochi-kakku ja mistä saa halpaa ja hyvää tofua. Sinä talvena kävelin vielä tuntemattomien ystävien kanssa kolmelta yöllä tyhjillä kaduilla ja annoin tytön kietoa kätensä ympärilleni kun nukuin. Raahustin yöpuku päällä kouluun ja lähdin etuajassa, simahdin junaan ja pääsin nippa-nappa ulos oikealla asemalla. 

Kesällä juoksin mereen krapulassa ja leikimme vesisotaa. Sanoin "voiksä halata mua, ku palelee ihan sikana?". Pyysin kaverit yökylään ja valvoimme viiteen vaikka univelkaa oli kertynyt jo parilta yöltä. Jännityksestä tärisevin käsin lähdin keikoille ja bileisiin ja minne tahansa, koska tärkeintä oli olla messissä. Olin kärsinyt vuosia ahdistuneisuudesta ja univaikeuksista - hiljalleen ne vähenivät, kunnes olivat enää muisto vain. Pidin hirveästi uusiin ihmisiin tutustumisesta ja entisten pelkojen tilalle oli tullut elämännälkä. 

Kuuntelin Jujua ja samaistuin etenkin Onnea-biisiin.

iisii on sille ku itsensä löytää, lakkaa hakkaamast päätään pöytään, henkistä rikkautta, materiaköyhää, lakkaa esittämäst nöyrää, vaan on sitä puusydämellä, aivot on vaan työkalu millä mennään ja sillä mennään kohti valoo, kuinka suurta voi olla elämänjano?

suurta ku ensi-iltafilmi, ei vaan suurta ku maailma lapsen silmin, rakkauden katse ja maailmankaikkeuden kauneus teki musta kiltin, enää ei pahuuden ote musta kaikkea nyhdä kun sain sen konkreettisen kokemuksen että yks on kaikki ja kaikki on yhtä

koska kaikki on ihanaa, ei oo pelkojakaan, on vaan onnea onnea onnea onnea rakkautta rakkautta vaan

En ollut koskaan kokenut mitään vastaavaa.

Tänä keväänä tuosta kaikesta on neljä vuotta. Tässä välissä minulla oli poikaystävä ja lukuisa määrä ihmisiä jotka pistäytyivät elämässäni, tekivät lähtemättömän vaikutuksen ja poistuivat sitten taka-alalle. Punkkua kului ja kyyneleitä. Kirjoitin hikihatussa esseitä ja sain joistakin jopa kymppejä. Oli ainakin kolme blogia. Oli psykiatreja ja sairaanhoitajia, joista monet eivät tienneet minusta mitään ja kirjoittivat silti papereihinsa kaikenlaista oletetuista sairauksistani ja ongelmistani. Kevät valoineen ja lämpöineen tuli aina ajallaan ja herätti minut harmaasta horroksesta. 

Välillä elämässä oli ihan paskoja aikoja ja sitten taas kivoja. Viime vuosi on kuulunut kansioon "ihan paskat ajat" ja niin kuului tämän viikon maanantaikin. Nukuin pommiin, olin myöhästyä yo-kirjoituksista, sain junassa paniikkikohtauksen ja odotin itku kurkussa kyytiä kotiin keskellä Vantaata. Niinpä valmistumiseni siirtyi puolella vuodella eteenpäin, enkä voikaan hakea yliopistoon vielä tänä keväänä. Minua se ei stressaa. Saanpahan tehdä duunia vuoden ja hakea sitten kaikessa rauhassa ensi keväänä, ilman että yoiden päälle painavat vielä pääsykokeetkin. 

Mutta kauhean vaikeaa se yhä on, siis kuunnella itseään ja tehdä tällainen ratkaisu. Pään sisällä huutavat äänet haukkuvat välillä laiskaksi ja saamattomaksi - onneksi ajatukset on vain ajatuksia. 

Lukio on ollut sairas ja sairaan mieletön ajanjakso elämässä. Ensimmäiset kerrat on ripoteltu sarjoina neljän vuoden sisään, tuntuu kauhealta lähteä, aikaa on ollut jotenkin ihan liian vähän, pelottaa mitä seuraavaksi on luvassa ja katsooko kukaan enää samalla viattomalla katseella suoraan syvälle silmiin, onko kukaan niin rehellinen, avoin ja tuttu, että osaa lukea toista pelkästä katseesta? Kerran osasin ja häntä osasin.

Olen miettinyt pääni puhki kuinka pukea sanoiksi tätä kokemusta ja sitä mitä kaikkea olen elämästä oppinut näiden neljän vuoden aikana. Sitten tajusin. Kaikki kiteytyy oikeastaan ajatukseen siitä, että elämän suunnittelu ainakaan kovin tarkasti tai pitkälle on turhaa ja aiheuttaa todennäköisesti enemmän mielipahaa ja pettymyksen tunteita, kuin mitään hyvää. Toinen asia on se, että ihmiset tarvitsevat toisia ihmisiä ja etenkin sellaisia, joiden edessä voi itkeä, oksentaa ja mokata ilman että välit muuttuvat. Syvimmät ja kauneimmat (ja pysyvimmät, väitän) ihmissuhteet eivät perustu siihen mikä on sosiaalisesti korrektia, vaan molemminpuoliseen välittämiseen ja rakkauteen, joka kantaa etäisyyksien ja hankalien asioiden yli. Kauheinta elämässä ei ole kärsiä vaikeuksista, vaan olla yksin. 

Ilo ja kiitollisuus pyrskähtelee sanankäänteissä, kun puhun lukiosta ja lukiolaisuudesta. Tiedän, että on aika mennä ja yksin, ihan yksin tällä kertaa. En tiedä millaista tulevaisuudessa on, mutta aika siistiä, veikkaan. Lämmittää sydäntä palata toivottavasti takaisin samaan rakkaaseen kaupunkiin, Helsinkiin ja tavata ne tyypit, jotka haluaa tienata elantonsa tekemällä samaa juttua kuin minä. Toivottavasti te siellä jossain ootte innostuneita, avoimia ja rohkeita seikkailijoita, jotka haluaa nähdä ja kokea vaikka joskus pelottaakin. Ala-asteen opettajani sanoi kerran, että ensin hoidetaan koulu, sen jälkeen kaikki menee omalla painollaan. Olen eri mieltä. Ensin huolehditaan omasta hyvinvoinnista, sitten koulusta, koska muuten ei ole mahdollista hoitaa yhtään mitään asiaa. Kaikki järjestyy, kunhan antaa. 

Ladataan...

Pages