Luomu on etuoikeutettujen hipsterien hifistelyä

Ihme ituhippi

Ainakin toistaiseksi lapsettomana ja hedelmällisessä iässä olevana naisena olen aina huolissani kun lueskelen ei-toivotusta lapsettomuudesta. Uskon vakaasti, että tyypillisessä länsimaisessa elämäntyylissä on useita osatekijöitä, jotka yhdistettyinä vahingoittavat hedelmällisyyttämme. En ole ihan heti hyppäämässä "vauvantekotalkoisiin" isänmaan puolesta kasvattamaan uusia veronmaksajia, vaan ehkä mieluummin vasta sitten kun koen todellista halua, tarvetta, elämänvaiheen tasapainoa ja henkistä kypsyyttä kyseiseen puuhaan. Kuitenkin uskon että tuokin päivä tulee vielä ennemmin tai myöhemmin, ja sitä varten toivoisin että lisääntyminen tai lisääntymättä jättäminen olisi oma valintani, eikä maailman ympäri kääntävä keskustelu lääkärin kanssa "tää ei valitettavasti ole mahdollista". Luomutuotteiden viljelyssä ei ole käytetty samanlaisia kemiallisia torjuntaianeita kuin normaalituotteiden viljelyssä, ja uskon että blogini lukijakunnasta useat ovat kuulleet torjunta-aineiden ja muovinpehmentimien toimivan "hormonihäirikköinä", jotka muun muassa häiritsevät sukusolujen toimintaa, täten laskien hedelmällisyyttä. Valitsemalla luomutuotteita pyrin siis säilyttämään vapauden valita lisääntymisestäni, joka ei aina enää ole itsestäänselvyys. Ironisesti tästä tulee hiukan mieleen skenaario sarjasta The Handmaid's Tale, mutta ehkä kyseinen sarja onkin niin koukuttava, koska se ei riskeineen tietyiltä osin ole kovin kaukana nykytodellisuudesta tai ennustellusta tulevaisuudesta. 

Toinen mitä tietenkin pelkään, on varmaan jokaista läheisemmän tai kaukaisemman sukulaisen kautta elämässä koskettanut syöpä. Nykyään syövistä selvitään paremmin kuin koskaan aiemmin historiassa, mutta toivon voivani elää pitkän ja terveen elämän ilman että viimeiset vuoteni olisivat jatkuvaa taistelua ja tuskaa. Uskon kuitenkin kohtuullisen yleisesti hyväksytyn tieteellisen näytön valossa, että suurimmassa osassa tapauksia syöpä ei ole bingoa, vaan pitkään jatkuneilla elämäntavoilla itse edesautettu sairaus. Tietenkin on niitä bingotapauksiakin, jotka jäävät kaihertamaan mielen pohjalla erityisesti, koska sairautta ei olisi voinut mitenkään odottaa terveellisesti elävälle henkilölle. Tietenkin kaikille tulevat ensin mieleen tutut ja useaan kertaan paasatut tupakka, nuuska, alkoholi, punainen liha ja mahdollisesti valkoinen sokeri, mutta palaamme myöskin jälleen kerran torjunta-aineisiin. Luomutuotteissa ei ole torjunta-ainejäämiä jotka voisivat toimia kehossa ennakoimattomasti pidemmän ajan kuluessa. Henkilökohtainen filosofiani on, että haluan valita syöpäriskini, ja mielestäni syödessäni kaikin puolin terveellisiä kasvikunnan tuotteita minun ei pitäisi samassa yhteydessä olla ottamassa syöpäriskiä, vaikka yritän vain tehdä keholleni ja terveydelleni palveluksen. Mikäli syön pihvin, juon lasillisen punaviiniä, poltan tupakan ja syön vielä palan kakkua, tiedostan toimintani riskit ja negatiiviset terveysvaikutukset. Silti koska ajattelen eläväni keskimääräisesti ihan ok-terveellisesti, koen että kyseessä on harkittu riski. Kyse ei ole elämäntavasta jossa yllä mainitut riskipommit toimisivat pääsääntöisenä polttoaineenani. Mutta taas pääsääntöisestä ruokavaliosta, joka koostuu tuoreista raaka-aineista joista on kotona tehty ruokaa, ei minun mielestäni pitäisi löytyä mitään epäilyttävää. Vaikka syöpien yleistyminen voidaan linkittää pidempään tilastolliseen elinikään, en kuitenkaan usko että kyse olisi kuitenkaan pelkästään eliniästä, vaan elämäntavoista. Ja kuitenkin suomalaiset polttavat ja juovat vähemmän kuin vuosikymmeniin, syy sairastumiseen löytyy siis  todennäköisesti jostain muualta. 

Tietenkin sitten viimeinen mutta yhtäläisen tärkeä syy luomuvalinnalle on ympäristö. Uskon siihen, että elämäntapamme ei ole varsinaisesti kestävimmästä päästä kun lautaselle lapataan tehotuotettua punaista lihaa josta puolet päätyy roskikseen kun ei saatukaan syötyä kaikkea, samalla kun pyykit pestään mökkijärvessä voimakkaalla teollisella pesuaineella joka ei ole biohajoavaa, vaan vahingoittaa järven ekosysteemiä. Luomutuotantoon pätee samansuuntainen logiikka. Torjunta-aineet tuhoavat luontaista ekosysteemiä. Maaperä kyllästyy torjunta-aineella ja muutamien torjunta-aineella ruiskutettujen satojen jälkeen maassa on vaikeaa saada enää oikein mitään itämään. Tietenkin on totta, että tehoviljelyssä syntyy vähemmän hävikkiä, kun tuholaiset eivät syö satoa ja satoa voidaan vilejllä tiehämmin ilman suurempaa riskiä sen tuhoutumisesta. Tämähän tarkoittaa sitä, että vähemmällä maa-alalla saadaan aikaiseksi enemmän ruokaa, ja nälänhätähän onkin jo melkein ratkaistu. -Paitsi että tästä huolimatta maailman toisissa osissa kärsitään yhä nälkää, siinä missä toinen puoli maailmaa kärsii länsimaisen ruokavalion aiheuttamista ongelmista. Ja maa-ala joka oli jonkun aikaa niin hurjan tehokas, on jossain vaiheessa käyttökelvoton. Ja tuholaismyrkkyjä kulkeutuu veden mukana myös peltojen ulkopuolelle luontoon ja myös vesistöihimme, ja sitten me käytämme sitä samaa vettä talous- tai juomavetenä. -Oliko se sittenkään ihan yhtä hyvä idea? Vaikka olemme jo ylittäneet aikakauden kun DDT oli ihan uskomattoman hieno ja mullistava moderni ratkaisu tuholaistorjuntaan, omalla tavallamme teemme uudelleen saman virheen. 

Nyt voimme tietenkin hypätä Eviran kantaan siitä kuinka kaikki Suomessa myytävänä oleva ruoka on suunnilleen puhtainta maailmassa ja torjunta-ainejäämät ovat häviävän pieniä joten niistä ei ole mitään haittaa ainoallekkaan ihmiselle. Sinällään en epäile väitettä "yhtä puhtaimmista maailmassa", koska kysehän on aina siitä mihin vertaa. Kyse on kuitenkin siitä, että mielestäni ruoka ei ole optimaalisen puhdasta. En nyt väitä että "joo, syö vaan sitä normaalisti tuotettua ruokaa, katotaan vaan kun saat syövän, ja jäät haluamattasi lapsettomaksi", koska kaikki itsekään ostamani ja syömäni tuotteet eivät ole luomua, koska aina välillä ruokabudjetti tulee opiskelijaelämässä vastaan. Kuitenkin pyrin valitsemaan sellaisia tuotteita joissa luonnonmukaisen tuotannon merkitys mielestäni korostuu, eli esimerkiksi tuotteet jotka syön kuorineen, tai joissa ei juuri ole kuorta nimeksikään. Uskon että tuotteen huolellisella pesemisellä ja kuorimisella säästyy paljolta, mutta toisissa kasviksissa kuori on juuri se paikka jossa ravinteet asuvat, joten siinä menettää tärkeimmän osan vitamiineja ja mineraaleja. Eli uskon harkinnanvaraiseen luomun ostamiseen; yrtit, omenat, kahvi, kaurahiutaleet, perunat... 

Uskon myöskin että oma sukupolveni kokee luomuruoan tärkeämmäksi kuin aiemmat sukupolvet, sillä jos mietitään vaikka sadan vuoden takaista Suomea, ruoka lannoitettiin sillä mitä sattui löytymään. -Lehmän paska toimi, ruskeaa kultaa. Sitten taas kun teolliset kemialliset torjunta-aineet yleistyivät, eiväthän niiden pääasialliset haittavaikutukset tulleet näkyviin kuin vasta viiveellä. Ja nyt näemme niitä vaikutuksia kun tuijottelemme tilastoja. Elämme pidempään emmekä välttämättä kuolekaan kännipäissämme liikenneonnettomuudessa Ladamme kyydissä. Yhteiskunta luontaisestikin tähtää siihen, että ihmiset eläisivät terveinä pidempään, ja tekee erilaisia toimia terveyden edistämiseksi. Sehän tarkoittaa että ihminen on sekä onnellisempi että tuottava veronmaksaja pidempään. Siksi omalla tavallani ihmettelenkin virallista liturgiaa siitä miten torjunta-aineisiin ei liity mitään haittoja, ja kun asiaa tutkitaan ja yhteyksiä löydetään, ne kuitataan yksittäisinä tutkimuksina joiden perusteella ei kannata vetää liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä, vaikka muuten yleensä pyritään toimimaan varovaisuusperiaatteella; jos jotakin ei ole todistettu turvalliseksi sitä ei kannata käyttää. -Tietenkin siinä vaiheessa jos ruokavalio koostuu pääosin bissestä ja grillimakkarasta, on ihan sama onko se kerran vuodessa syöty omena luomu vai ei, koska tärkeintä on että söi omenan. Kuitenkin jos sattuu olemaan omenoiden suurkuluttaja, sillä taas puolestaan alkaakin yhtäkkiä olemaan huomattavan suuri merkitys. 

Kirjoituksessani varsin laveasti esittelemäni kaksi pääsyytä, terveys ja ympäristö ovat minulle syitä suosia luomua aina kun taloustilanteen kannalta mahdollista, ja tuotteen kannalta järkevää. Aina mahdollisuutta ei ole ja sen kanssa on elettävä. Enkä toisaalta myöskään näe erityisen suurta järkeä edes mainostaa esim. suosikkiani pakastepizzaa luomuna, koska sitä ostaessa ei muutenkaan olla tietoisesti etsimässä mitään terveystekoa, vaikka olisihan se kivaa. Uskon kuitenkin että ihmisillä pitäisi olla mahdollisuus syödä mahdollisimman puhdasta ruokaa, ja aika harva meistä jotka ovat joko työssäkäyviä tai asuvat kaupungissa ehtivät tai pystyvät viljelemään vuoden perunan ja omenoiden tarpeensa takapihalla saadakseen luomua varastoon talveksi. 

Millaisia ajatuksia kirjoitus herätti? Kykenetkö ostamaan kaikki ruokatuotteesi luomuna? Oletko sitä mieltä ettei luomutuotannolla ole käytännön merkitystä elämän kannalta? Keskustellaan kommenteissa :) 

-Anna 

Kommentit

Mahatar (Ei varmistettu) http://mahatar.blogspot.com/

pitänee lukea joutessaan tarkemmin. On ihan helvetin pitkä...

Vierailija (Ei varmistettu)

Ihanaa kun näistä asioista puhutaan. Syön paljon hedelmiä ja vihanneksia joten olen aika hyvin kyllästetty myrkyillä. Ei paljon olekkaan tullut ajateltua että niinhän se todella varastoituu kehoon.
Olen aina kuvitellut syöväni terveellisesti, mutta katsottuani dokkarin elintarvikkeista jotka valitsemalla siinä vihannes tai hedelmä tiskillä määräävätkin kuinka suuri hyöty siitä on. Lapsettomuuden lisääntyminen onkin yllätyksekseni riippuvainen siihen mitä suustaan alas pistää poissulkien päihteet tai nautintoaineet.
Ravinto tuo myös ruumiin ja sielun tasapainon jonka varmasti voi jokainen omakohtaisesti todeta suurten juhlapyhien jälkeen palattuaan jälleen normaaliin elämään.
Nauttikaamme vielä puhtaasta ravinnosta kun sitä vielä saa.

Ihmeituhippi
Ihme ituhippi

Itsekin olen katsellut dokumentteja ja lueskellut artikkeleita aiheesta ja on kieltämättä yllättävän shokeeraavaa havaita miten paljon kemikaalijäämiä kehoon ajan kanssa kertyy, ja miten ne vaikuttavat elämään negatiivisesti vaikka ruoan syöntihetkellä ajatteli että "kyseessähän on kasvis", eli sitähän tekee itselleen palveluksen. -Ja niinhän sitä tavallaan tekeekin, mutta siinä on myös kääntöpuolensa.

Omalal tavallani ymmärrän ihmisiä jotka eivät ymmärrä ituhippeilyäni luomuruoan suhteen, sillä heillä ehkä se ensisijainen ajatus on, että tärkeintä on syödä monipuolista ja terveellistä ruokaa, ja tärkeintä on että sitä on a) saatavilla ja b) siitä ei ole suoraa haittaa. Ruoka on ihmisille pyhä ja uskonnonkaltainen asia, jossa erimielisyydet kärjistyvät, vaikka ironisesti kaikki tavoittelevatkin samaa lopputulosta näkemyksillään: optimaalista terveyttä ja hyvinvointia. 

Blenderit surisemaan (Ei varmistettu)

Pentti Linkolan aika on onneksi ohi joten nykyään saa jo terveellistä ja monipuolista ruokaa tekemällä niitä valintoja hyllyllä.
Ravitsemustottumukset muuttuneet ja lisäävät elämän laatua niin henkistä kuin ruumiillistakin. Nautti sitä sitten sisäisesti tai ulkoisesti niin näytämmekin paremmilta emmekä ole kuivia ryppyisiä minä kun en maitoa juo ihmisiä jos hieman haluamme asiaan vaikuttaa jonka vuoksi onkin hyvä että voimme vaikuttaa.
Hyvä blogi.
Näillä mietteillä kauppaan.

Ihmeituhippi
Ihme ituhippi

Syömistottumusten muuttaminen terveellisempään suuntaan onkin aina se ensisijainen tärkein valinta :) Sitä huomaa mistä tulee itselle hyvä ja energinen olo. 

On myöskin lohdullista tietää, että vaikka aina välillä tuntuu että omat "kuluttamalla" vaikuttamis yritykset ovat kuin seinille huutamista, on myöskin ihanaa nähdä kuinka esimerkiksi kasvissyönnin kanssa siitä tulikin yhtäkkiä suuren yleisön juttu, ja nykyään vegetuotteitakin on helposti suhteellisen järkevään saatavilla lähes joka marketista. Samankaltaista toivon luomullekin :) 

Kommentoi