Tallinn Coffee Festival 2018

Ihme ituhippi

Tallinn Coffee Festival Kulttuurikattilassa sataman vieressä on varma kevään merkki. Viiden euron sisäänpääsymaksulla vietät päivän oppien kahvista kaiken mitä et olisi koskaan voinut kuvitellakkaan mahdolliseksi, jonka lisäksi juot niin paljon ilmaista näytekahvia että pyörryttää. Ensi kerralla varaan suosiolla vesipullon mukaan. Tapahtuma on kaksipäiväinen, kestäen perjantain ja lauantain, ja tänään sain aikaiseksi raahattua itseni paikalle ihmettelemään kahvin useita ulottuvuuksia. Tapahtumassa on tarjolla kahviaiheisia luentoja, barista-kilpailut ja esitteillä uskomaton määrä sekä kahvia että kahviin liittyviä tuotteita.

Opin muun muassa, että nykyisellä tahdilla kahvi olisi loppumassa maailmasta vuoteen 2080 mennessä johtuen siitä, että ilmastonmuutos kutistaa otollisia kahvin viljelymaita hitaasti olemattomiin. Paulig oli kehitellyt keskustelunavauksena Blend 2080 nimisen "kahvin" ilman kahvia, joka sisälsi mm. jauhettua viikunaa, ohraa ja teetä. Sanoessani että kyseessä oli keskustelunavaus, todella tarkoitan sitä, sillä vaikka se näytti kahvilta, ja etäisesti tuoksuikin siltä, maku oli.. nätisti sanottuna pohdin olisikohan sota-ajan korvikekahvi maistunut paremmalta, sillä ainakin nykyiseen kahviin verrattuna olihan Blend 2080 ihan järkyttävän pahaa ollakseen kahvia, mutta toisaalta ihan juotavaa jos ei ajatellut sitä kahvina. Vähän sellainen olutmainen tai mämmimäinen viba ohrasta johtuen. Ilmeisesti ainakaan vielä nykytieteellä emme osaa luoda teollisesti "kahvi-aromia" koeputkessa, sillä another fun fact, kahvissa on 800 erillistä aromia joita on erittäin hankalaa yksitellen imitoida laboratoriossa. Omalla tavallaan kaunista, tulevaisuuden kannalta ehkä hiukan sääli. 

Pääsin myös maistelemaan Aeropressillä valmistettua kahvia, sellainen avaruusajan sukkulasylinteri systeemi jolla saa valmistettua kupin kerrallaan. Olin tietenkin hillittömän utelias, sillä ainakin netistä olen ollut lukevinani hurjaa hypetystä ilmapuristetun kahvin ylivertaisesta mausta. Ehkä olen hiukan taukki, mutta mielestäni se oli aika kitkerää vailla syvyyttä ja pehmeyttä. En ollut kovin myyty, ja totesin että ehkä hypetys ilmapuristetun maun ympärillä liittyy enemmän jännään avaruusajan estetiikkaan kuin sittenkään itse makuun. 

Tarjolla oli kaikkea mahdollista kuviteltavissa olevaa kahviin liittyvää ja liittymätöntä. Tulin testanneeksi esim. matcha-jäätelön (eli siis jauhettua vihreää teetä jäätelön seassa). En ole matchan kovin suuri fani, mutta täytyy todeta, että jäätelö on melkein helpoin tapa nauttia siitä. Maku on erittäin.. vihreä, kuten matchassa yleensäkin, mutta jäätelön kylmyys ja makeus hiukan kompensoi jauhetun vihreän teen voimakasta ominaismakua. Myöskin opin, että kun joko kahvinpuruja tai -marjoja ydistää kaakaovoin kanssa, siitä saa tehtyä häkellyttävän paljon suklaan makua muistuttavia "kahvipatukoita", ja olin aika yllättynyt, että pelkkä kaakaovoi itsessään antaa niin suklaisan maun, ilman että tuotteessa on lainkaan itse kaakaota.

Jos sattuu olemaan suuri erikoiskahvien ystävä, messut ovat luonnollisesti uskomaton aarreaitta erikoisia papulaatujen ja paahtojen yhdistelmiä ja sieltä oli varmasti löydettävissä jotakin jokaisen kahvin ystävän makuun. Silmääni hyppäsi melkein ensimmäisenä Magic Pussy kahvipapupussirivistö loistavan pakkaussuunnittelunsa vuoksi. Valitettavasti en omista kahvimyllyä, joten en usko että olisin toistaiseksi erityisemmin hyötynyt siitä, että olisin ostanut hurmaavasti pakattuja papuja rouskuteltavaksi, mutta olihan niitä hauskaa nuuhkia ja maistella.  

Tällä perehdytyksellä täytyy todeta, että jos sattuu omaamaan mielenkiintoa, kahvinjuonti on harrastus johon saa uppoamaan sekä aikaa että rahaa. Kahvin keittämisestä voi tehdä myös taidetta, joka on asia jota harvemmin tulen pohtineeksi aamulla napsauttaessani perus-Philipsini valumaan. Toisaalta täytyy todeta, että oli se silti sen verran kiintoisa aihe, että ehkä jonain päivänä saattaisin innostua enemmänkin. Tosin sillä hinnoittelulla mitä kahvipavut maksavat, luulen, että kyseinen harrastus on varattu toivottavasti joskus tulevaisuudessa saapuvaan aikakauteen kun opintotuen suuruus ei sanele ostetamani kahvin hintaa. 

Hurmaavaa kahvintuoksuista lauantaita! 

-Anna 

Kommentoi