Ladataan...
Iidan matkassa

En tiedä tarkkaan, mutta minusta tuntuu, että nykyään leikkiminen lopetetaan aikaisin. Lapset leikkivät vähemmän ja heistä tulee teinejä aiemmin. Leikkiminen on noloa. Yhdessäolo ja kaverit ovat somessa. Nykyään se on outoa, että minä leikin Barbeilla ja Bratzeillä ainakin 7. luokkalaisena. Ja säästin niitä vielä pitkään, ennen kuin luovuin niistä. Nuketkin oli mukana kauan ja vaunuja työnnettiin ylpeänä pitkin kyliä. Ulkona leikittiin vaikka ja mitä ja pitkään, hippaa, kirkkistä, purkkista... nyt hengataan ostarilla, en usko kenenkään ehdottavan leikkimistä ajanviettoon, vaan kyllä sinne Snapchattiin otetaan selfietä. Ehkä leikki on vain muuttanut muotoaan ja itse vain muutun hitaasti omalta ajatusmaailmalta. 

Leikkimistä ei kuitenkaan voita mikään. Leikki on kaikkein mahtavin oppimisen ja olemisen muoto lapsille. Sen takia aikuisten on hyvä tukea lasten leikkiä, antaa leikille aikaa ja kannustaa leikkimään. Se ei onnistu, jos vanhemmat myyvät lelut kirppikselle, kun lapsi täyttää 6-vuotta. Eikä se onnistu silloinkaan, jos vanhemmat sanovat lapsen lelutoiveisiin, että "et sinä tarvitse enää uusia leluja, kun olet jo niin iso". 

Usein sanotaan, että leikki on lasten työtä ja kyllä. Leikki ei todellakaan ole "vain leikkiä", vaan todella vakavaa hommaa. Ihan kuin aikuiselle työn teko. Työllä on merkitystä ja se vaikuttaa elämään suuresti. Leikki on lapselle luonnollista ja sen kautta lapsi näkee maailmaa ja prosessoi sitä. Leikki on sallivaa, eikä kukaan voi leikkiä väärin, eli jokainen voi olla hyvä ja onnistua leikissä. Leikissä ei ole epävarmuutta epäonnistumisesta. Leikissä kaikki on mahdollista, siis ihan oikeasti! Leikkiä voi yksin, kaksi ja ryhmässä. Leikissä lapsi oppii mm. seuraavia asioita:

  • uusi taitoja
  • uusia tietoja
  • sosiaalisia taitoja
  • kognitiivisia taitoja
  • sääntöjä
  • empatiaa
  • itsesäätelyä
  • oman vuoron odottamista
  • toisen asemaan asettumista
  • neuvottelutaitoja
  • ongelmanratkaisutaitoja
  • itseluottamusta
  • hyviä tapoja
  • toisten kuuntelemista
  • luovuutta
  • uteliaisuutta
  • erimielisyyksien ratkomista
  • onnistumisen kokemuksia

On luonnollista, että leikillä on vaiheensa ja lapsen leikki kehittyy iän myötä. Yksinleikistä, rinnakkainleikkiin ja sieltä yhteisleikkiin. Roolileikistä sääntöleikkiin. Vaikka leikin kultakausi osuukin lapsuuteen, ei leikkiä ja leikinomaisuutta tuli lopettaa, vaan käyttää leikin ominaisuuksia myös muussa elämässä. Filosofian tohtori ja tutkija Frank Martela on todennut että “Mitä enemmän työstä pystyy tekemään leikin kaltaisen, sitä parempia tuloksia ihminen saa aikaan”. Kun työ on innostavaa ja leikin kaltaista on se ihmiselle mielekkäämpää ja ajaa tätä kautta kokonaisvaltaisesti parempiin tuloksiin. 

Asioita leikistä tulisi säilyttää läpi elämän. Milloin siitä tulee noloa? Milloin ei enää osakkaan leikkiä? Onko se juuri silloin, kun alkaa kasvaa aikuiseksi? Nolostuttaa, häpeää, tuntuu epävarmalta. Mitä minusta ajatellaan? Osaksi tämä leikin lopettaminen ja aikuisuuteen kasvaminen on myös vaiheensa. Mutta olisi ihana, jos jotakin leikin lumoa voisi ottaa mukaansa myös aikuisuuteen. Joten ruokitaan me aikuiset leikkiä!

-Iida

*Kuvien lelut saatu PlanToysilta. PlanToys on vastuullinen merkki. Lelut valmistetaan kumipuusta. Tuotteet ovat ekologisia, opettavaisia ja kestäviä. Saan ilokseni toimia PlanToys brändilähettiläänä, merkki edustaa omia arvojani ja ajatusmaailmaani. Lisää voit lukea täältä.

Ladataan...
Iidan matkassa

Aina välillä huomaan miettiväni menneisyyttäni tai oikeastaan menneitä treffejäni. Aina tokikaan miehet eivät ole olleet niitä, jotka olisivat jotenkin mokanneet. Olen itse ollut aika monissa noloissa tilanteissa, sellaisissa, että on vähän hävettänyt.

Muistan eräät treffit, jotka oli kesällä. Puin melko tiukan valkoisen farkkuhameen ja vaaleanpunaisen off shoulder paidan. En laittanut rintsikoita, koska olkaimet olisi näkynyt paidasta. Paita oli löysä, eikä kukaan nähnyt oliko liivejä vai ei. Mies olis pyytänyt minua pelaamaan biljardia. Ja minä laitoin off shoulder paidan ilman rintaliivejä. En oikeasti tiedä mitä ajattelin, en varmaan yhtään mitään, sillä en koskaan tuota ennen ollut ollut pelaamassa biljardia. Oli aivan kamalaa, en tiennyt kumpaa piilottelisin, takamustani, kun pyllistän vai rintojani, kun kumarrun pöydälle lyömään palloa. Miestä tuskin haittasi, mutta minulla oli ihan tajuttoman epämukava olo koko treffien ajan väärän vaatevalinnan takia.

Pääsin tuosta traumasta yli ja kerran ajattelin, että olisipa kiva mennä pelaamaan biljardia uudelleen. Päätin pyytää silloin deittailemaani miestä pelaamaan bilistä. Mies suostui, oikeastaan ilahtui. Kun tapasimme mies kysyi, että olenko pitkäänkin pelannut. Olin ihan suu pyöreänä ja kerroin, että kerran aiemmin olen pelannut. Katsoin miestä ja kysyin, että hehe onko hän joku ammattilainen vai. Hän siinä naurahti ja sanoi: "No on tätä tullut aika ammattimaisesti harrasteltua". Silloin olisin halunnut kadota paikalta. Hävisin aivan heti hänelle. Ja noloilin kybällä. Mies kuitenkin käänsi tilanteen todella hienosti. Hän alkoi opettamaan minua ja kertomaan ja selittämään minulle peliä ja oikeasti kaksi seuravaa erää meni paljon paremmin, vaikka hävisinkin. 

Vähän samanlailla tapahtui kerran aiemminkin. Ammattilaisten kanssa ei kannattaisi mennä minnekään. Entinen ammattijääkiekkoilija vei minut pelaamaan hohtominigolfia. Siis en tajua miksi suostuin. Oikeasti en olisi koskaan uskonut, että pallon saaminen reikään on niin vaikeaa. Jämähdin heti alkuunsa ja mies eteni radalla. Se alkoi olla kuumottavaa, kun toinen odottaa sinua ja sinä et vain saa mailalla palloa reikään. Olin jotenkin todella kiusaantunut noiden treffien jälkeen. Ei sillä, että aina tarvitsisi heti osata, mutta kieltämättä se lisää omaa viihtyvyyttä ja rentouttaa, kun on itselle varmoilla vesillä.

Olen yleensä vähän sitä mieltä, että se kuka pyytää treffeille, myös maksaa. Tai en edes vähän, vaan olen sitä mieltä. Ja kerran eräs mies oli pyytänyt minua syömään ja luvannut tulla kotoa hakemaan. Ja olin ollut juuri vierailulla äitini luona ja tajunnut lompakkoni jääneen sinne. Laitoin miehelle viestiä. Sanoin hänelle, että jos hän ei ollut ajatellut maksaa treffejä, niin nyt hänen tulisi maksaa tai joituisin perumaan. Hän vastasi, että hän todellakin maksaa. Söin halvinta mahdollisinta ruokaa, enkä häpeän takia kyennyt ottamaan jälkiruokaa. Mutta tuo mies oli niin ihana, että hän ajoi minut tunnin matkan päähän äidilleni ja takaisin, jotta sain lompakkoni! Minä noloilin jotenkin ihan hirveästi noita treffejä.

Koska pukeutuminen on juttuni, niin päädyin jälleen kerran noloon tilanteeseen vaatteitteni takia. Mies jonka kanssa olin menossa treffeille, oli kertonut olevansa puna-vihersokea. Kun me tapasimme, hän naurahti ja sanoi: "Olet sitten ajatellut minua". En tajunnut vitsiä yhtään ja kyselin häneltä asiaa. Hän sanoi, että minulla on punainen takki, mutta hän ei näe sitä, että olipa asuvalinta mennyt nappiin. Siis nolotti aivan helvetisti. Tajusin, että mies näki minut varmaan kokonaan ruskeana, koska hiuksenikin on osin punaiseen taittavat.

No ei tuo vielä mitään! Raskaana deittailu, no se aiheutti välillä kiusallisia tilanteita. Olin tapailemani miehen kanssa syömässä. Oli niin kuuma, että halusin istua ulkona terassilla. Mies jäi vahtimaan pöytää ja minä menin ensin hakemaan lounasta. Kun tulin pöydän ääreen, mies meni vuorostaan sisälle hakemaan ruokaa. Istuin raskausmahani kanssa terassilla ja viereisessä pöydässä istui isoisä, isä ja 3-vuotias poika. He olivat viettämässä poikienpäivää. Ja toki kyseinen isä alkoi utelemaan raskaudestani. Hän puhui ja puhui ja kertoi, että isäksi tuleminen on hienoin asia, lapsi on maailman hienoin asia. Pöytäseurue alkoi tehdä lähtöä ja sisäisesti huokasin helpotuksesta, sillä pelkäsin tapailemani miehen vielä tulevan tilanteeseen. Ja kuin tilauksesta näin miehen tulevan tarjottimen kanssa pöytää kohti. Viereisen pöydän isä katsoi häneen ja onnitteli tästä upeasta ihmeestä ja toivotteli kaikkea hyvää. Tuijottelin tapaileemani miestä nolona ja mietin, että miten pelastan tilanteen, mutta hän vain kohteliaasti kiitti ja sanoi, että kyllä hän on tulevasta innoissaan. Siis niin kuumotti ja nolotti koko tilanne, mutta onneksi mies oli aikuinen ja osasi hoitaa sen tyylikkäästi!

-Iida

KUVAT / Tiia Nyholm

Ladataan...

Ladataan...
Iidan matkassa

Ollaan tässä nyt yli kuukauden päivät maisteltu! Yleisesti maistelun aloittamista suositellaan 4-6kk iässä. Me aloitimme reilu viikon ennen tuota maagista 4kk päivää. Minä aloitin kiinteiden ruokien antamisen refluksioireiden helpottamiseksi ja meillä se todella on helpottanut. Refluksi ei ole kadonnut, mutta oireet eivät ole niin rajuja, kuin kuukausi sitten. En tehnyt päätöstä aloittamisesta omatoimisesti, vaan terveydenhhuollon ammattilaisten kanssa.

Tiedän, että kiinteiden aloittamisesta on perheillä valtavasti näkemys- ja toimintaeroja. Toisille soseet ovat täysin pannassa, toiset puhuvat täysin sormiruokailun nimeen. Minusta kaikki on hyviä tapoja ja jokaisen vanhemman valintoja on hyvä kunnioittaa. Vaikka aloittaisikin soseilla, voi sormiruokailun hyvin aloittaa myöhemmin tai kuljettaa molempia tapoja rinnakkain. Myös kiinteiden aloittamisikään liittyy mielipiteitä ja ajatuksia jokaiselta. 

Minä olin jo etukäteen ajatellut, että aloitamme maistelut 4 kk iässä. Johtuen siitä, että lapseni on korvikkeella, mutta vielä enemmän siitä syystä, että olin itse todella innoissani aloituksesta. Jotenkin en olisi malttanut odottaa sinne 6kk ikään asti. 

Meidän ensimmäinen maku oli mango. Aloitimme teelusikallisella kahdesti päivässä. Pian siirryin siihen, että annoin maistiaisen jokaisen maitosyötön jälkeen, jonka takia uskon pulautteluiden vähentyneen ja päiväunien pidentyneen. Aika nopeasti annokset ovat kasvaneet ja Eemi syö todella hyvin. Maitomäärät taas ovat hieman pienentyneet. Hän nauttii syömisestä todella ja avaa suutaan valmiiksi. Hän komentaa, jos olen liian hidas tai ruoka loppuu ennen aikojaan hänen ollessa vielä nälkäinen. Tällä hetkellä Eemi syö noin 100-150g soseita neljästi päivässä. Uusia makuja ollaan maisteltu myös makututista, josta Eemi tykkää todella paljon. Sinne olen laittanut hedelmää tuoreena. Avustettuna hän myös imee apukorkin kanssa smoothiepussista itse. Alkuun mietin, että kuinka kauan "maistelu" on maistelua ja koska sitä saa antaa niin paljon kun menee. Mutta aika hyvin lapsi on itse osannut viestittää tarpeitaan. Ja yleisesti hyvä sääntö on se, että kun lapsi nielee, eikä kaikki ruoka tule suusta ulos.

Olen tehnyt kasvis- ja vihannessoseet itse. Se on oikeastaan tuntunut luonnolliselta ja helpolta muun ruoanlaiton yhteydessä. Helmäsoseita olen vaan ostanut, marjasoseet sen sijaan olen tehnyt pakastemarjoista itse keittämällä ja soseuttamalla. Tuoreita hedelmiä Eemi on saanut sellaisenaan vaan makututista. Odotan todella, että saa antaa vihannekset ja helmäpalat sellaisenaan naaman eteen ilman soserumpaa. 

Eemin ruokavalio on suhteellisen suppea, sillä refluksin vuoksi välttelen tärkkelyspitoisia vihanneksia, kasviksia ja hedelmiä. Tämä on oikeastaan yksi syy, miksi lähes mikään valmissosepurkki ei meille sovi. Eemi syö nyt avokadoa, parsakaalia, palsternakkaa, kesäkurpitsaa, mangoa, päärynää, papaijaa ja marjoja. En ole vielä edes uskaltanut kokeilla perunaa. Kerran kokeilin bataattia ja oireet pahenivat heti. Menemme näillä ruoilla varmasti pitkään ottaen kohta mukaan viljoja ja lihoja. Viljoistakin aloitan ensin riisillä ja tattarilla, jotka ovat hieman vatsaystävällisempiä ja sopivat herkkävatsaisille. Kun Eemi alkaa enemmän olla pystyssä, otamme ehdottomasti kokeiluun porkkanaa, perunaa, bataattia, banaania, omenaa yms. 

Minulle Eemin syöttäminen on ihanaa! Nautin niistä hetkistä todella paljon. Hän on innokas syömään, makustelee ruokia ja juttelee välissä. On ihana olla lapsen kanssa vuorovaikutuksessa ja pian yhteiset ruokahetket vain laajentuvat, kun Eemiä saa nyt tuettuna pitää syöttötuolissa. On myös niin hauskaa nykyään, kun hän tarraa kaikesta ruuasta kiinni ja hamuilee käsillään kaikkea pöydällä olevaa, muiden ruokia, lautasia ja aterimia. Jos hän on sylissäni, hän seuraa silmätarkkana kaikkea mikä matkaa suuhuni. Olen jo oppinut, että vesilasi kannattaa laittaa kauas ja sushilounaalla kannattaa olla tarkkana wasabin kanssa. Taitojen entisestään karttuessa sormiruokailu tulee osaksi meidän ruokailuja. 

Eniten ehkä odotan, että tulevaisuus tuo mukanaan vapaat kädet edes pieneksi hetkeksi. Voidaan syödä pöydän ääressä yhdessä ja minulla on oikeasti aikaa syödä myös itse. Samalla tulen tosiaan tehneeksi itselleni ruokaa, koska voimme pitkälle syödä samoista raaka-aineista valmistettua ruokaa. 

-Iida

 

Pages