Elämääni lukihäiriön kanssa

Minulla on dysleksia, eli lukihäiriö. Jouduin katsomaan googlesta sanan oikeinkirjoituksen. En vaan koskaan muista sanan kirjoitusasua ulkoa. Kuten en monen muunkaan sanan. Olen kertonut lukihäiriöstä teille ennenkin postauksessa:

Minulla on dysleksia

Postauksessa kerron miten sain selville, että minulla on lukihäiriö ja miten se näkyi lapsuudessani. Koulussa ja opiskelussa se on näkynyt eniten. Silloin piti koko ajan olla lukemassa ja kirjoittamassa. Luulin opiskelujen jälkeen, että dysleksia on entistä elämää. Mutta yllättävän paljon se näkyy jokapäiväisessä elämässäni aikuisenakin. Arjessa on paljon asioita, joihin se tuo lisähaastetta.

Miten lukihäiriö näkyy elämässäni

Teen aivan valtavasti kirjoitusvirheitä. Teen valtavasti kieliopillisia virheitä. Virheet on erilaisia riippuen siitä kirjoitanko käsin vai kirjoitanko näppäimistöä hyödyntäen. Lisähaasteen tuo puhelin, jossa näppäimet on pienet ja usein tulee huti tai puhelin korjaa itse kirjoittamaani miten tykkää.

snaottavaa, ovta, huomienn, olisimpa, rakakus, millaienn, ajna

Sellaisia virheitä minä teen. Luen kirjoittamani moneen kertaan, mutten aina siltikään itse näe kaikkea. Usein äiti sitten soittelee perään, kun olen julkaissut blogipostauksen.

Muillakin ihmisillä on tarve korjata minua. Se on ihan arkipäivää.

Tinderissä sain viestin.

”Huomenta Iida. Kuinka on viikko mennyt? Vaikka mulla pysyykin keittiössä kauha kädessä niin mikä on hiukkakakku?”

Profiilissani oli kirjoitusvirhe. Mies ei vastannut enää viesteihini tuon jälkeen, eli hän halusi tulla vain kertomaan virheestäni. No tulipa korjattua. Toinenkin keskustelu Tinderissä kertoo oleellisen.

”Naisessa viehättää älykkyys ja kyky kirjoittaa ilman kirjoitus- ja yhdyssanavirheitä heti alkuun.”

Selkeä näpäitys minulle. Instagramissa saan viestejä, joissa ihmiset huomauttavat stoorieni tekstien virheistä ja toisinaan feedini kuvateksteihin eksynäistä virheistä. Välillä ystävät ja kaverit huomauttelee virheistäni Whatsapp-viesteissä, ”tarkoitit varmaan sanoa näin, se kirjoitetaan rakkaus eikä rkkaus”.

Välillä se turhauttaa.Tuntuu, että olen virheitä täynnä. Välillä tulee  olo, että vain virheeni huomataan ja se tekee elämästä dysleksian kanssa todella vaikeaa. Usein ihmiset haluavat vain ystävällisesti kertoa virheistä, jotta voin korjata ne. Ja ymmärrän sen tietyissä konteksteissa, en jossain Whatsapp-keskustelussa. Eikä kaikki edes tiedä lukihäiriöstäni. Heistä on kiva vitsailla kirjoitusvirheille, mutta he eivät tiedä, että niin tekee jo moni muukin. He eivät tiedä, että minulle se ei enää ole virheestä mainitsemista.

Lukeminen on minulle myös tuskaisen hidasta. Luen tekstiä koko ajan mielessäni itselleni ääneen. En osaa sammuttaa sisäistä ääntäni, se puhuu koko ajan. Olenkin yhä enemmän mieltynyt äänikirjoihin, vaikka toisaalta oikeissa kirjoissa on vain sitä jotain.

Yksi iso asia, johon dysleksia arjessani vaikuttaa on ajaminen. Tai ei ajaminen, mutta peruutus ja parkkeeraus. Tähän liittyy vaikeus tunnistaa tilaa ja suuntaa. Minun on todella vaikea ymmärtää mihin auto liikkuu, sillä pyörät menevät eri suuntaan kuin ratti. Minun on todella vaikea hahmottaa tilaa parkkeeratessa. Ajan aina sellaiselle parkkipaikalle, jossa ei ole ketään lähellä, vaikka joutuisin kävellä pidemmän matkaa. Monesti olen myös tehnyt niin, että pyydän jotain paikalla olevaa henkilöä hoitamaan homman puolestani.  Ajamiseen vaikuttaa myös vaikeuteni tunnistaa oikeaa ja vasenta. En vain muista kumpi on kumpi, jos navigaattori pyytää kääntymään oikealle.

Myös numerot vaihtavat paikkaa ajatuksissani. Hedelmiä punnittaessa katson vakanumeroa 73 ja menen vaa’alle. Painan numeroa 37. Ystäväni kirjoittaa tulevansa kello neljätoista, eli neljältä sanoo mieleni. Sen takia on myös monet kerrat ollut myöhässä tai odottanut jotakuta kylään aivan toisena ajankohtana.

Tekisi välillä mieli sanoa, että en vain voi mitään. Enkä tavallaan voikkaan, kun kyseessä on neurologinen häiriö. Mutta toisaalta en halua piiloutua sen taakse. Kyllä minä voin. Mutta se vaatii vain keskivertoa enemmän ja niinhän olen elänyt koko elämäni. Minulle tämä on ihan normaali tila.

Yritän parhaani.

-Iida

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *