25-vuotta lasissa

Iidan matkassa

Kirjoitin googleen "25-vuotias". Tänään musta tulee 25-vuotias, joten päätin googlettaa, mitä sen ikäiseltä oikein oletetaan.  Itse ajattelen, että nyt on virallisesti parhaassa iässään, sillä kaikki naiset jäävät ikuisesti 25-vuotiaiksi. Tarpeeksi nuori, muttei liian nuori ja vähän takana, mutta paljon edessä. Eli hyvä ikä kaikenkaikkiaan.

Toisinaan myös ajatellaan, että 25-vuotias on jo sen verran vanha, että jotain olisi pitänyt saada aikaiseksi. Tämän ikäisenä pitäisi olla jotakin. Ja ajattelemme näin, koska yhteiskunnassamme näin yleensä vain ajatellaan. Vanhemmat ja isovanhemmat kertovat mitä he tuon ikäisenä tekivät. Omalla äidilläni oli ammatti, mies, kolme lasta, omakotitalo, auto ja kissoja. Puhumattakaan mummosta. Minulla ei ole niistä mitään. Minulla on 27 neliötä vuokralla ja mummon vanha helkama. Mutta yhteiskunta on siinä mielessä muuttunut, että kouluttautuminen vie pidempään, jonka vuoksi ollaan riippuvaisempia vanhemmista, eikä voida itsenäistyä niin aikaisin. Perheen perustaminen on siirtynyt vain myöhemmäksi. Lasten lukumäärä ei kerro saavutuksiesi määrästä. Nykyään henkinen kasvu ja mielen hyvinvointi ovat tavoittelemisen arvoisia saavutuksia siinä missä muutkin asiat. Saavutuksen ei tarvitse olla suurta ja konkreettista.

Mutta selvästi jonkinlaista itsenäisyyttä tulisi hankkia viimeistään 25-vuotiaana.

Google-haku tuotti seuraavaa:

  • Viisauden hampaasi olisi pitänyt jo poistaa. Ne tulehtuvat ja poiston aiheuttama luuhaava ei parane, jos poiston tehdään yli 25 vuoden iän.
  • 25-vuotiaana satunnaisen ajattelun kyky on parhaimmillaan. Sen jälkeen alat kangistua kaavoihin ja luova ajattelu kärsii.
  • Kollageenin tuotanto hidastuu.
  • Iho ikääntyy.
  • Vanheneminen alkaa, hedelmällisin aika meni jo.
  • Siinä rajoilla, onko aikuinen vai nuori.
  • 25-vuotias nainen on seksuaalisesti kiinnostavin.
  • Itsenäistymisen täytyy tapahtua viimeistään 25-vuotiaana.

 

Mitä 25-vuotiaan pitäisi olla?

Minä olen ainakin todella onnellinen 25-vuotias. Tämä ikä tuntuu todella hienolta ja hyvältä, jotenkin jopa arvokkaalta. 

-Iida

Aiemmat syntymäpäivään liittyvät tekstit:

KOHTI NELJÄNNESVUOSISATAA

SYSYN TYTTÖ

Kommentit

SannaN (Ei varmistettu)

Ei huolta, viisauden hampaat kyllä irtoaa 25 jälkeenkin ilman ongelmia! nimim. "kokemusta on"

Ryppyjen ainainen negatiivinen maine on alkanut ihmetyttää ja yritänkin vaihtaa vähitellen omaa tapaani niistä ajatella. Omat ryppyni ovat merkki elämästä ja yhtä hienoja ei varmasti muilla ole :)

Hyvää synttäriä ja tervetuloa kokemaan omat upean ihmeelliset rypyt!

Kommentoi