3 parasta luonnonkosmetiikka meikkiä

Iidan matkassa

Käytän pääasiassa tai ainakin suurilta osin luonnonkosmetiikkaa ja valitsen meikkinikin sen mukaan. Toki käytän myös synteettistä kosmetiikkaa ja meikkejä, mutta todella harvoin ja niissäkin tykkään valita mielummin kotimaisen tuotteen kun ulkolaisen merkin. Tuntuu vain hyvältä käyttää iholla luonnollisia ainesosia sisältäviä tuotteita. Ajattelen, että kosmetiikka on ihon ravintoa ja ruokaa. Haluan ravita ihoani hyvin ja huolella valituilla tuotteilla.

Minulla on kolme suosikkia, joita olen käyttänyt kauan. Olen kokeillut paljon muitakin vaihtoehtoja, mutta aina palaan siihen tuttuun vanhaan hyvään, jonka tiedän olevan oikeasti hyvä. Nämä kolme tuotetta ovat meikkipussini perusta. Tosin minä suosin luonnollista olemusta ja meikkaan kevyesti ja sen vuoksi nämä tuotteet riittävät minun tarpeisiini todella hyvin.

1. Madaran säväyttävä päivävoide. Olen käyttänyt tätä valehtelematta jo yli kuusi vuotta, ehkä jo pidempäänkin. Käytän voidetta meikkivoiteen tapaan. Minulla on onnekseni todella hyvä ja kuulas iho, joten tämä usein riittää peittämään epätasaisuudet iholla ja muutamat satunnaiset näppylät. Tätä saa kahdessa sävyssä, joista käytän vaaleanpaa, Moon Flower Rose Beige sävyä.

2. Zuii puuteri. Muistan saaneeni Zuii -tuotteita testiin kolme vuotta sitten, kun ne viimein rantautuivat Suomeen. Siitä asti Zuii on ollut yksi suosikeistani. Tuotteiden kesto ja väripigmentti on jotain aivan huikeaa.

3. Avril ripsiväri. Tätäkin olen käyttänyt siitä asti kun Avril rantautui Suomeen kaksi vuotta sitten. Ehdottomasti paras luonnonkosmetiikka ripsari, jota olen kohdannut ja ei tosiaan ole hinnalla pilattu, hinta alle 15 euroa. Tätä saa niin mustana kuin ruskeana.

Jaammeko rakkauden jotain näistä tuotteista kohtaan?

-Iida

 

Kommentit

Pinja Mitrovitch (Ei varmistettu)

Hei!
Sain joululahjaks madaran tuotteita ja ne on ihan best. Tota päivävoidetta en ookaan kokeillut, ehdottomasti testiin :)

yst. Pinja // www.pinaycoco.fi

Iidaafel
Iidan matkassa

No ne niin on!! <3 <3

Rinotinto (Ei varmistettu)

Moi! Hankin juuri Avrilin ripsarin ja se on tosi hyvä mutta poistaminen on hankalaa, onko sulla siihen joku hyvä niksi? Herkät silmäni eivät oikein kestä kovaa hankaamista ja kasvoja pestessä tää leviää ja saan pandasilmät.
Tykkään myös tuosta Madaran päivävoiteesta samassa sävyssä :)

Iidaafel
Iidan matkassa

Oot niin oikeessa, se kyllä on hankala poistaa! Olen tykännyt Avrilin misellivedestä sen poistamisessa, heillä on myös oma silmämeikinpoidtoaine, joka on toimiva. 

Vierailija (Ei varmistettu)

Heippa!

Asetin itselleni uudenvuodenlupaukseksi siirtyä vähitellen käyttämään luonnonkosmetiikkaa. Tästä saikin mukavasti vinkkejä siitä, mitä voisi ensimmäisenä kokeilla! Vinkkaisitko vielä, mistä yleensä näitä kosmetiikkatuotteita hankit? :)

- Emmi

Iidaafel
Iidan matkassa

Kiva kuulla, kiitos! Ja hyvä lupaus :) 

House of organic on tosi hyvä verkkokauppa, josta tykkään tilata ja sitten käyminen/tilaaminen Ruohonjuuresta!

Kommentoi