”Näin me tapasimme” osa 4

Helmikuussa juhlitaan ystävyyttä ja rakkautta. Haluan sen näkyvän myös blogissa. Olen pyytänyt muutamia ihmisiä kirjoittamaan ja kertomaan siitä, kuinka he ovat sen rakkaimman tavanneet. Tämän tarinan on kirjoittanut Pauliina ja se kertoo hänen ja hänen puolisonsa Jonin tapaamisesta!

Postauksen voit myös kuunnella tästä!

Oli todella pienestä kiinni, että emme olisi koskaan edes tavanneet. Edellinen vaikea parisuhteeni oli päättynyt todella rankalla tavalla ja sen seurauksena olin päättänyt olla loppuelämäni yksin. Kunnes tapasin Jonin.

Olimme hassujen sattumusten kautta päätyneet samaan kouluun, päämääränä valmistua personal traineriksi. Opintojen ohella tutustuimme ja meistä tuli kavereita. Elin tuolloin yksin poikani kanssa, joka tuohon aikaan oli kaksi vuotias. Keskityin meidän kahden elämään miehiä miettimättä.

Koulun lähestyessä loppuaan aloimme viestitellä enemmän. Jossain kohtaa en enää ottanut hänen viesteistään selvää oliko hän tosissaan vai oliko kyseessä pelkkä läppä. Hänellä kun on 365 aprillipäivää vuodessa, kuten hänen isänsäkin hääpuheessaan mainitsi. Juttu osoittautui todeksi ja sain myöhemmin tietää, että hän oli iskenyt silmänsä minuun jo ensimmäisenä koulupäivänä. Lopulta kävimme treffeillä ja muistan panikoineeni tuota iltaa hurjasti, sillä olimme siihen asti olleet vain kavereita. Muistan juoneeni monen monta kuppia kahvia, sillä en halunnut sen illan päättyvän ollenkaan. Loppu onkin historiaa.

En enää uskonut rakkauteen tai aitoon, kunnioittavaan ja arvokkaaseen parisuhteeseen ennen Jonia. Kuulostaa uskomattoman ällöltä, mutta vietimme tuntikausia vierekkäin sängyllä makoillen ja vain tuijottaen toisiamme. Silloin ensimmäistä kertaa tiesin millaista parisuhteen alun haluaisinkin olevan; mutkatonta, ihanaa ja kutkuttavaa. Sai kulkea vaaleanpunaiset sydämet silmissä kaikkialle. Tuntui, kun koko maailma olisi rakastanut minua samaan aikaan. Uskomattominta oli, että kuitenkin kyse oli vain yhdestä ihmisestä, joka sai sen tuntumaan siltä.

Ensimmäistä kertaa elämässäni tunsin millaista parisuhteen ”kuuluisi olla”. Parisuhteen vuoksi ei tarvinnut puristaa, vääntää tai pyristellä. Kaikki soljui omalla painollaan eteenpäin ja molemmilla oli hyvä olla. Se oli tunne, josta halusin pitää kiinni.

Myöhemmin menimme kihloihin mökkirannassa kynttilöiden ympäröimänä, kun Joni polvistui. En muista tuosta hetkestä paljoakaan, sillä minut yllätettiin täysin. Jälkeenpäin olen kertonut vihaavani yllätyksiä, mutta tuo on ehdottomasti yllätyksistä kaunein ja tärkein. Hetkeen oli nähty niin paljon vaivaa (anoppia ja kälyä myöden). Jopa sormus oli valittu minulta salassa! Jotenkin se idea ja aika mikä eteeni oli nähty oli hurjan liikuttavaa sekä merkityksellistä. Kihlojen ja häiden väliin mahtui perinteistä poiketen vuosia. Siinä välissä ehdimme asua vuosia Lahdessa, hankkia koiran, opiskella, vaihtaa palkkatyöstä yrittäjäksi, muuttaa takaisin Turun seudulle, ostaa talon ja haaveilla lapsista.

Häitämme tanssittiin lopulta maaliskuussa 2018 Paraisilla Furuvikin kartanossa. Voisin sanoa häidemme olleen pienet, mutta sitäkin ihanammat. Päivämme oli yhtään vähättelemättä täydellinen. Olin yllätyksenä miehelleni buukannut meille Mikko Harjun ja voitteko uskoa, että mieheni oli yrittänyt tätä samaa yllätyksenä minulle!? Minä ehdin ensin ja niin vain Mikko Harju asteli paikalle puheeni lopuksi mieheni leuan loksahtaessa lattiaan. Ah, miten edelleen muistan kirkkaasti tuon hetken, kaiken sen jännityksen ja kaikkien reaktion!

Olemme kokeneet todella paljon yhdessä, eikä suhteemme risukasaan ole synkimpinä hetkinä paistanut mikään valo. Olemme kärsineet lapsettomuudesta muutaman vuoden ja kaiken muun ohella se on koetellut, mutta samalla vahvistanut meitä. Suhteemme ei ole täydellinen, mutta lopulta aina kuitenkin halaamme ja rakastamme riitoja lujempaa. Aina kaikki ei ole pelkkää naurua tai kynttilöin valaistua mökkirantaa, mutta tiedän, että tämä suhde on ainutlaatuisuudellaan sellainen, jonka vuoksi pidämme toisistamme tiukasti kiinni. Ollaanhan me luvattu, että ”mä olen tässä, sua varten, jos sä tahdot, niin mä tahdon.” Ja niinhän me edelleen tahdotaan; silloin kuin hymyilyttää, mutta etenkin silloin, kun surullisena tai vihaisena se toisen kainalo on siltikin se maailman paras paikka.

Pauliina

KAIKKI KUVAT // René Garmider

Edelliset osat luettavissa alta!

”Näin me tapasimme” osa 1 Karoliina ja Anton

”Näin me tapasimme” osa 2 Jesse ja Frida

”Näin me tapasimme” osa 3 Josefiina & Dom

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *