Kuulumisia töiden ja sairasteluiden keskeltä

Tänään oli mieletön valoilmiö. Aurinko paistoi kirkkaana sieluun asti. Oli jotenkin todella onnellinen olo ja kaikki yhden auringon takia! Valon määrä on lisääntynyt ihan yhtäkkiä ja konkreettisesti. Nimittäin töihin mentäessä ja sieltä lähtiessä on valoa, ellei ole jotain epämääräistä harmaata tai tule taivaan täydeltä vettä.

Aurinkoa ihaillessa mietin, kuinka vasta oli kovin pimeä. Vain hetki sitten oli tammikuun alku. Vain hetki sitten sydän syrjällään vein lapseni päiväkotiin ja suuntasin silmät kyynelissä töihin ensimmäistä päivää 1,5 vuoteen. Sydän tuntui tuona hetkenä pysähtyvän. Tänään kuitenkin tulin ajatelleeksi, ettei se sitten niin kamalaa ollutkaan, kuin miltä se silloin tuntui. Pimeyskin on jo vaihtunut valoon ja valokin on vain lisääntymään päin.

Kohta on kaksi kuukautta takana työ- ja päiväkotiarkea. Voisi sanoa, että olen tottunut. Tämä on nyt meidän elämää. Olen voinut jättää Eemin aina todella hyvillä mielin. Alkuun olin Eemin kanssa päiväkodilla, jolloin tutustuin ryhmän kasvattajiin ja koin heidät todella luotettavina. Uskon sen olleen syynä siihen, että Eemi on ollut helppo antaa heidän hoidettavaksi. Aina aamuisin ja iltapäivällä on vaihdettu muutama ystävällinen sana puolin ja toisin. Minulla ei ole epäilystäkään enää, etteikö minun lapseni tulisi päivän aikana huomatuksi ja kohdatuksi.

Eemi on ollut sairaana lähes 1,5 viikkoa ja huomenna hän menee päiväkotiin. Oikein odotan, että pääsen viemään hänet sinne ja iltapäivällä taas hakemaan! Vaikka häntä varmasti aluksi harmittaa, niin tiedän hänellä olevan kaikki hyvin. Ehkä kevät tuo mukanaan myös terveemmät päivät. Onhan tämä alkuvuosi ollut tautien kannalta todella hurjaa aikaa. Kaikki on tuntunut olevan liikkeellä. Eemikin on ollut kahdesti sairaana ja molemmilla kerroilla hänellä on ilmennyt korvatulehdus. Ensimmäinen kuumetauti ja korvatulehdus kesti reilun viikon verran tammi-helmikuun vaihteessa. Nyt tämä toinen kerta oli astetta rankempi, sillä antibiootti veti mahan ripulille maitohappobakteerivalmisteesta huolimatta. Se vaati toiseen antibioottiin siirtymistä, lopulta kuurin lopettamista kesken ja kuivumisen takia käyntiä sairaalan päivystyksessä. Mutta tänään kaikki näytti valoisammalta ja Eemi iloisemmalta kuin moneen päivään. Aurinko teki ihmeitään!

En ollut ajatellut, että Eemi sairastaisi ihan näin rajusti. Eemi ei oikeastaan ollut ennen päiväkotia kipeänä ja ajattelin, että turhaa etukäteen murehdin tulevia sairastumisia. En osannut edes kuvitella miten stressaavaa on yhdistää lapsen sairastelut työelämän kanssa. Ainakin nyt osaa osoittaa sympatiaansa asiakasperheille. Tuntuu kamalalta, kun pitäisi olla kahdessa paikassa, töissä ja hoitamassa lasta, muttei voi olla kuin yhdessä paikassa. Työ odottaa, sairaudelle ei voi mitään ja lapsi menee edelle. Mutta silti se stressi on hirveä, kun tietää töiden kasaantuvan sillä aikaa, toiminnan mahdollisesti kärsivän, työkavereiden olevan ehkä pulassa ja ainakin toivovan, että palaisi pian takaisin. Kamalaa on soittaa töihin ja kertoa lapsen sairastuneen, ikävää on myös se tunne, että aiheuttaa kuormitusta työyhteisössä, vaikkei kukaan mitään sano. Jos saa lapselle hoidon ja pääsee töihin, ei voi olla hetkeäkään ajattelematta sairastavaa lastaan. Tulee huono omatunto, kun ei ole itse häntä hoitamassa. Yhtä tasapainoilua siis! Huono omatunto seuraa teki miten päin vain.

Tämän päivän aurinko sai kuitenkin toivomaan parempia, terveempiä päiviä ja uskomaan, että kevät tulee!

-Iida

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *