Viikon 28 kohokohdat

MAANANTAI 6.7.

Edellisenä iltana meillä ei ollut vielä mitään suunnitelmaa maanantaille. Olen kuitenkin pyrkinyt siihen, että maanantaina tehdään jotain, jotta viikko käynnistyy hyvällä energialla. Laittelin viestiä ystäville ja maanantaihin tuli paljon kivaa tekemistä. Aamulla saimme lapsuudenystäväni kylään ekaa kertaa uuteen kotiimme kahden lapsensa kanssa, vauvan ja taaperon. Kyläily oli sovittu edellisenä iltana, joten en ehtinyt kauppaan ennen vierailua. Onneksi ystävä toi marjoja, herneitä ja suklaata. Meillä oli vesimelonia, pikkudonitseja ja edellisenä päivänä tehtyä makaroonilaatikkoa. Saatiin hyvät tarjoilut aikaan!

Kaikille lapsille maistui makaroonilaatikko ja jälkiruoaksi marjoja. Meillä olisi aivan ihanaa ja oli todella kiva jutella pitkästä aikaa ystävän kanssa. Iltapäivällä suuntasimme kirpputorille lJärvenpäähän. Kävimme jäätelökioskilla ja kahvilla myöskin. Tein aivan ihania kirppislöytöjä itselle. Tuli ihan mahdottoman hyvä mieli!

TIISTAI 7.7.

Sadepäivä. Koko päivän ripotteli enemmän tai vähemmän. Iltapäivästä menimme kylään ystäville Helsinkiin. Eemi ujosteli alkuun, mutta kas vain, kun olisi pitänyt lähteä, niin johan hän kotiutui! Lapset saivat kunnon iltahepulit siinä ja hyppivät sohvatyynyillä innoissaan.

Ajaessa Helsinkiin, tuli tunne, ettei minulla ole ikävä sinne sitten yhtään! Eikä ainakaan ajamista Helsingissä. Ystävien tapaaminen kuitenkin piristi muuten vähän harmaata sadepäivää ja parasta on tietysti se oman lapsen riemu vertaisten kanssa. Sitä on ihana katsoa.

KESKIVIIKKO 8.7.

Keskiviikkona  saapui viimein uusi pölkypyöräni. Ostin viime kesänä pyörän kierrätyskeskuksesta. Se oli heidän kuntotarkastama ja pyörällä oli kolmen kuukauden takuu. Pian takuuajan jälkeen pyörä sitten hajosi ja meidän pyöräilyt jäi lyhyeen. Niinpä keskiviikko menikin laittaessa pyörää kuntoon. Se nimittäin tuli paketissa ja vaati kasausta. Se vei kyllä hermoni totaalisesti, sillä en ollut yhtään osannut odottaa osissa tulevaa pyörää. Eemin istuimen laittamissakin meni oma hetkensä, mutta lopulta sain pyörän kuntoon!

Illalla äitini tuli nukuttamaan Eemiä ja heillä oli ihana yhteinen iltahetki. Minä siivosin sillä aikaa kodin kuntoon, tavarat paikalleen ja keittiön järjestykseen. Katselin illalla viimeisen Jane The Virgin jakson ja itkin. Itkin telenovela hompälle ihan huolella. Viisi kautta tuli katsottua parin kuukauden aikana ja nyt se oli siinä. Samaistuin sarjaan todella paljon, siinä oli jotain todella tavallista ja todella taianomaista samaan aikaan.

TORSTAI 9.7.

Aivan ihana päivä! Aamulla teimme ensimmäisen pyöräretkemme. Eemiä pelottaa uudet asiat ja hän itkikin alkuun. Mutta sen jälkeen tykästyi pyöräilyyn todella paljon. Pyöräilimme kirjastoon ja torille ostamaan marjoja ja vihanneksia. Ekaa kertaa ikinä lainasimme kirjastosta kirjoja Eemille. Hän oli aivan haltoissaan lainaamastamme Pipsa Possu-kirjasta ja luimme sitä kotona ahkerasti.

Iltapäivällä kävimme Mattilan tilalla syömässä samaisen lapsuuden ystävän kanssa, jota näimme maanantaina. Mukana oli myös meidän molempien yhteinen ystävä, olemme kuuluneet ns. samaan porukkaan yläasteelta asti.

Aivan ihana päivä kokonaisuudessaan ja minulla oli todella hyvä mieli!

PERJANTAI 10.7.

Aivan ihana päivä jälleen! Aamulla lähdimme pyörällä kauppaan ja menimme ostamaan vähän evästi, sillä iltapäivällä olimme menossa ekaa kertaa ikinä uimahalliin. Kaupalta pyöräilimme Eemin tulevan päiväkodin pihaan leikkimään.

Iltapäivällä tapasimme ihanat ystävät, Ninan ja hänen poikansa Leon. He tulivat meidän kanssa uimaan. Minua on pelottanut mennä uimahalliin yksin ja sitä varten asia on lykkääntynyt. Helsingissä asuessa meidän lähellä ei ollut uimahallia ja vauvan kanssa tuntui todella pelottavalta lähteä yksin uimahalliin. Kun rohkeutta olisi ollut lähteä, oli päiväkotiarki ja tuli korona. Mutta nyt viimein päästiin uimaan ja alkuitkeskelyn jälkeen meni tosi hyvin. Eemi hyötyi siitä, että kaveri oli mukana, joka suhtautui rohkeammin veteen.  Eemi on aika arka ja tarvitsee aikaa aina uusien asioiden kanssa, mutta olin todella ylpeä hänestä uimahallireissun jälkeen!

Uintien jälkeen söimme pukuhuoneessa eväitä, joita olimme ostaneet aamupäivällä kaupasta. Siinä sydän syli. Niin ihana hetki.Päätimme, että yhteisistä uimareissuista tulee viikottaisia.

Siitä ajelimme vielä tätini kotiin, jossa kokoonnuimme perheen kanssa grillaamaan. Meillä on iso ihana perhe ja oli kyllä ihana viettää hetki yhdessä, ennen kuin meidän piti lähteä kotiin nukkumaan. Mukana oli isovanhempani, heidän kuusi lasta, me lapsenlapset ja tietysti Eemi, ensimmäinen lapsenlapsenlapsi. Meitä serkuksia on 16, joista olen vanhin.

LAUANTAI 11.7.

Aamulla suuntasimme kaupan kautta mummilaan. Äitini täytti 46-vuotta ja menimme tekemään hänelle synttäriaamupalan. Lahjaksi viemme mummin maanantaina Tampereelle Torni hotelliin yöksi! Mummilta suuntasimme kotiin päikkäreille. Iltapäivällä kävimme Järvenpään K-Citymarketissa ostamassa sushia ja vohveliraudan. Molemmista olen haaveillut pitkään!

Illalla meillä oli ensimmäinen oma saunavuoro. Emme ole Eemin kanssa juurikaan saunoneet, ihan muutamasti äitini luona. Eemi ei oikein pidä saunomisestakaan, mutta eiköhän totu, kun alamme käydä saunassa nyt uimahallissa sekä omalla saunavuorolla. Eemi läträili vettä saaveilla ja istui pikkuvannassa. Ensimmäinen kerta meni oletettua paremmin.

Saunomisen jälkeen söimme susheja. Ja voi terve, että ne oli hyviä! Olen kuullut todella paljon kehuja Järvenpään susheista ja moni hakee niitä todella kaukaakin. Ja en ihmettele. Siis aivan supereita, kuten hyvässä ravintolassa. Voittaa kyllä kaikki muut cittarien ja kauppojen tuoresushit ihan heittämällä.

SUNNUNTAI 12.7.

Sunnuntaina siivottiin koti. Eemi pelkää imuria, joten hän istui rauhallisesti kirjan kanssa sohvalla sen aikaa, kun imuroin. Lattianpesuun hän tykkää osallistua sitten senkin edestä. Hän muka pesee lattioita kylpyhuoneen kuivauslastalla ja on iloinen apulainen. Siivouksen jälkeen laitettiin kivat vaatteet päälle ja katoimme lounaan parvekkeelle. Saatiin vähän luksusta päivään!

Iltapäivällä tehtiin pyöräretki mummilaan. Nauroin aivan hirveästi ajaessani pyörää. Kuka laittaa kietaisuhameen tuulisella ilmalla kun lähtee pyöräilemään! Oli hieman helmoissa pitelemistä! Kerroin äidilleni, että ostin viimein vohveliraudan, josta olen niin haaveillut. Hän nauroi, että ihanaa, tiedetään mitä tänään on iltapalaksi.

Illalla, kun olin saanut Eemin nukkumaan, aloin paistaa vohveleita. Tai paistan yhä, kirjoittelen tässä paistamisen lomassa tätä tekstiä. Kohta äiti ja sisarukset tulevat vielä iltapalalle. Sitten olisi vielä pakattava, sillä huomenna aamulla lähdemme kohti Tamperetta!

Tämä viikko on ollut aivan ihana ja paljon parempi kuin edellinen. Osaksi siihen vaikuttaa se, että päätin tällä viikolla tehdä asioita, vaikka sitten yksin ja järjestin enemmän tekemistä. Kotona lojuminen ja sateen piteleminen käy todellakin raskaaksi ja tekee olon apeksi. Tämä viikko oli ihana. Teimme niin paljon asioita, joita emme ole koskaan tehneet. Juuri niitä asioita, joita olen halunnut Eemin kanssa tehdä, joita olin kirjoittanut kesäsuunnitelmiini. Olen ylpeä Eemistä miten rohkeasti hän otti uudet jutut vastaan. Ja olen todella ylpeä itsestäni, että jaksoin suunnitella ja toteuttaa näitä ihania arkisia onnen hetkiä meille! Meidän on niin hyvä olla <3

-Iida

LUE MYÖS

Viikon 27 kohokohdat

 

Kommentit (4)
  1. Jos vain joskus pääset kokeilemaan laatikkopyörää, niin suosittelen.
    Ne on tavallisiin markettipyöriin verrattuna tietysti kalliita pelejä, mutta lapsiperheessä ihan älyttömän käteviä.
    Sellaisen laatikkoon laittaa lapsen tai kaksi ja vielä reilut ruokaostokset, rantakamat tai ne kirjastokassit, eikä koskaan tarvitse kaupassa enää miettiä, että mahtuuko toinenkin maito nyt pyörän kyytiin…
    Laatikkopyörä on mielestäni myös parempi ajaa lapsen kanssa, kuin tavallinen pyörä istuimella, sillä pyörän painopiste on alempana (jolloin lapsikaan ei saa heilutettua kuormaa). Lisäksi lapsi on aina siinä aikuisen silmien alla ja näkee seurata siitä aitiopaikalta liikennettäkin ihan eri tavalla.
    Meillä laatikossa istuneet lapset olivat oman pyörän päälle päästyään aika taitavia kuskeja jo liikenteessä, kun olivat oppineet katsomaan sitä jo siitä vinkkelistä.

    1. Kuulostaa tosi näppärältä ja ole monesti ihaillut. Hinta vaan on itselleni este. Ei ole sellaista rahaa, enkä pyöräile niin paljoa. Toki varmasti sitten tulisi enemmän pyöräiltyä.

      Mutta näin mennään! Täällä missä asutaan, on välimatkat aika pitkiä, että melkein auto on pakollinen. Pienemmät matkat sujuu kivasti pyörällä☺️

  2. Hyvä Eemi ja hyvä sinä! Kuulostaa tosi kivalta viikolta. Mä kans päätin tehdä enemmän (kesä)juttuja lasten (2 ja 4) kanssa. Huomaan että mua alkaa vaivata leikkipuistoväsymys ja kaipaan vaihtelua. Tällä viikolla käytiin mm. uimahallissa, Haltialan tilalla ja Suomenlinnassa. Tosi kivoja reissuja. Uimahallikäynti kolmistaan on kyllä kaukana omasta spa-hetkestä tai edes treenistä, mutta ihana nähdä kuinka lapset nauttii. Mukavaa Tampereen reissua!

    1. Kiitos! Ja aivan mahtavalta kuulostaa teidänkin viikko. Piristää paljon, kun tekemiset vaihtelee!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *