Odotas vaan, kun se kasvaa…

Aina pahenee. Se on tullut selväksi.

Eemi oli viikon ikäinen, kun ensimmäinen ihminen sanoi minulle: ”No kyllä se tossa vaiheessa on vielä helppoa, kun se vaan nukkuu. Odotas vaan, kun se kasvaa”. Meinasin alkaa itkua vääntämään. Ensimmäinen viikko oli hirveä, eikä vauva ollut nukkunut juuri ollenkaan. Olimme huutaneet vuorotellen. Jos tästä vielä pahenee, niin en pysty, ajattelin.

Tuli aika, kun vauva oli vähän isompi ja ihanasti köllötteli pötkelönä leluja katsoen. Siihen sanoi toinen äiti, että ”nyt se on vielä niin ihanaa, kun se ei liiku mihinkään. Odotas, kun se pääsee liikkeelle, olet pulassa”.

Tällä hetkellä vauva ryömii ja nousee konttausasentoon. Hän levittelee tavarat ja on kaikkialla. Ja taas olen useaan kertaan kuullut: ”Ootas vaan, kun se tuosta nousee seisomaan ja alkaa kävellä, sitten sinulla ei ole tylsää. Hän laittaa äidin hommiin. Sitten et ehdi enää muuta, kun juosta perässä”.

Jos olen tullut valittaneeksi jotain haastetta, olen saanut kommentteja ”Odotas kuule, kun se on taapero ja sillä on uhmäikä”, ”Odota kuule, kun pääset kouluun, se vasta sitten onkin” tai ”odotas, kun se on teini ja saat olla koko ajan huolissaa”.

Selvästi lapsen kanssa kaikki pahenee, mitä enemmän ikää tulee. Minä olen kuitenkin eri mieltä. Minun mielestä koko ajan menee parempaan suuntaan. Nautin aina jokaisesta vaiheesta ja uudesta taidosta todella paljon. Koko ajan on mielessä se, että onpa minulla mieletön lapsi. Jotenkin tosi siisti tyyppi, sillä hän luonteensa alkaa sieltä voimistua.

Uskon, että jokaiseen ikään liittyy ne haastavat juttunsa, kuten ne omat ihanat juttunsa. Tämän huomasin jo töissäni päiväkodissa, aina, kun kysyttiin minkä ikäisten kanssa tykkään työskennellä eniten, ei minulle ollut väliä. Kaikki iät oli mahtavia ja kaikissa omat haasteet. Ja nyt oman lapsen myötä olen vielä enemmän sitä mieltä! Vaikka joku menisi huonompaan suuntaan, niin tulee niin paljon uusia mielettömiä juttuja tilalle. Jotain mistä saa koko ajan iloita ja nauttia. Lapsen kasvu on ihana ja positiivinen asia ja prosessina mieletön. Lapsi on aina oppimassa uutta ja vanhempana saa vain ihastella. Aina on haasteita ja vaikeita hetkiä ja koemme eri asiat lapsen kanssa haastavina.

Minua ei siis tosiaankaan haittaa, että lapseni kasvaa. Minä näin siinä niin paljon ihanaa ja hyvää. Iloitsen joka päivä hänen kasvustaan, sillä joka päivä tuntuu, että on on upeampi kuin eilen. Tulevat haasteet otetaan vastaan sitten, kun ne ovat kohdalla. Turhaa niillä huolestuttaa itseään nyt. Ja tämän raskaan ja yksinäisen vauvavuoden jälkeen voi ainakin sanoa, että yksi uhmaikä ei kyllä kauheasti pelota. Ei taaperon perässä juokseminen. Meillä saa tutkia ja leikkiä.

Ei elämä tulevaisuudessa ole sen kamalampaa kuin tänäänkään, oikeastaan parempaan suuntaan joka päivä! Aina tulee uusi odotas kun ja aina sopeutuu! Se on varma.

-Iida

Kommentit (15)
  1. Tyrskyharakka
    24.5.2019, 13:32

    Apua, itse kyllä vitsailen, että helppohan se nyt on hoitaa, kun se ei osaa liikkua. 1) Tämä on ironiaa, tiedän tarkkaan miten rasittavaa voi olla sylitakiaisen kanssa varsinkin siinä vaiheessa, kun vauvalla on hirveä menohalu ja kova uteliaisuus, muttei taitoja posottaa itse haluamiinsa paikkoihin. 2) Pikkuiset vauhtihirmut ovat minusta maailman ihanimpia olentoja, on uskomatonta, miten vikkeliä ja ovelia he ovat!

    Toivon kuitenkin että asenteeni välittyvät tavasta jolla tuon sanon. Jokainen ikävaihe on minusta upea ja ihmeellinen. Myös teinit ovat pohjimmiltaan suloisia pienokaisia. Teini-ikä ei ole kaikilla mitään painajaista, varsinkaan nykyään kun nuoret ovat niin fiksuja. Ja jos on niin sitä enemmän tarvitaan vanhemmuuden taikavoimaa, ihan kuten uhmaiässäkin. Minulle äitinä vaikein ikävaihe tulee varmasti olemaan se, kun pallerot muuttavat kotoa pois!

  2. Itse koen, että elämäni on ainakin helpompaa nyt, kun lapset ovat koululaisia (sekä hlä- että ala-asteella olevia), verrattuna siihen, kun olivat vauvoja tai päiväkoti-ikäisiäkään.
    Nyt osaavat jo monta juttua ihan itse, eikä kaikkea tarvitse olla äidin tekemässä.

    Toki heistä huolta kannan ja tunnen haikeutta siitä, kuinka nopeasti kaikki menee, mutta toisaalta on tämä niin erilaista. Eri tavalla ihanaa, kuin pienten kanssa. Ei voi verrata.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *