Koko ajan on kiire, vaikka olen vaan kotona

  On se ihmeellistä, että minä olen hoitovapaalla, eli vapaalla ja olen kiireisempi kuin koskaan. Tai ainakaan en ehdi tehdä yhtään mitään, vaikka koko ajan teen jotain. Minä olen vain kotona, muttei kotona tunnu hommat koskaan loppuvan.

Tekemättömien asioiden lista on pitkä. Kun yhden saa tehtyä, tulee jo yksi uusi tehtävä asia lisää. Tekeminen ei vähäne tekemällä. Silti kaikki tekemättömyys stressaa takaraivossa. Ne on siellä taustalla muistuttamassa itsestään ja tulevat välillä mieleen. Olisi vapauttavaa, jos ei olisi päivään mitään tehtävää. Monet kyselevät mitä minä vapaalla teen, että onko lapsen kanssa kotona tylsää. Voi kuulkaa, kaikkea muuta!

Oikeasti olen niin kiireinen, etten aina saa itselleni aamukahvia keitettyä ennen puoltapäivää. Olen niin kiireinen etten saa vaatteita päälle ennen puoltapäivää. Välillä kiireessä huomaan, että olen unohtanut syödä ja juoda. Muistan oman nälkäni vasta, kun se näkyy jo käytöksessä ja alan olla ärtynyt. Kaappini ovat kaatua päälle, sillä kiireessä tungen sinne asioita ja ajattelen järjesteleväni, kun ehdin. Ikinä ei tule sitä hetkeä. Taapero vetää kaappeja ja laatikoita tyhjäksi sitä tahtia, että huh. Epäjärjestys stressaa, vaikka se onkin piilossa näennäisesti. Koska olisi aikaa käydä kaikki läpi ja järjestää?

Illalla muistan, että tänään olisi pitänyt pestä hiukset, mutten jaksa. Minulla ei ole aikaa pestä hiuksia, vaan nopea vartalopesu suihkussa riittää. Minulla on niin kiire nukkumaan.Voin aivan hyvin pitää samaa nutturaa kolmekin päivää avaamatta hiuksia.  En edes muista koska olisin kiireiltäni ehtinyt sheivata, se vie ihan liikaa aikaa. Illalla, kun käyn sänkyyn mietin, että onneksi minulla ei ole miestä. Jos tässä pitäisi vielä seksiäkin harrastaa, niin huh! Kun tuntuu, ettei millekään omalle kivallekaan ole aikaa, koska on kiire nukkumaan.

Muistan myös, että useampikin läheinen on yrittänyt soittaa tänään, mutten ole ehtinyt vastata. Tai jos vastaan, en yleensä ehdi kauaa puhua. Vastaamattomia viestejä on kasapäin, vastaamattomia sähköposteja muille jakaa ja pyykit on muuten edelleen pesukoneessa. Ystäväni kävi maanantaina, jolloin lakanat roikkui kuivumassa ovien päällä. Perjantaina hän tuli uudelleen ja tajusin, että samat lakanat roikkuu edelleen paikallaan, kuin maanantaina. Tarvitsisin uuden takin, muttei ole aikaa mennä etsimään ja sovittelemaan. En ehdi koskaan mihinkään jumppaan tai salille, joten raskauskilotkin vain junnaavat paikallaan. Miten tässä vielä ehtisi harrastaa liikuntaa?

Vanhempana homma ei vain lopu, sitä tulee koko ajan lisää. Vaikka tuntuu, että joka päivä tai koko ajan siivoan vähän jossain, on aina siivottavaa. Aina pyykkejä pestävänä ja viikattavana. Viikkokin menee niin äkkiä, että torstai, joka on imurointi ja lattian pesu päivä, tulee ennen kuin selvisin edellisestä. Aina pitää olla laittamassa ruokaa, keksimässä mitä tänään syötäisiin ja käymässä kaupassa. Onneksi on valmisruoat! Päivittäin pitää ulkoilla, käydä puistossa tai metsässä retkellä.

Useinkaan omalla ajalla ei jaksa tehdä yhtään mitään siltä järkyttävän pitkältä TO DO-listalta. Ja hyvä niin. Silloin, kun lapsi nukkuu tai joku vapauttaa lapsen hoidosta hetkeksi, olisi syntiä alkaa siivota. Se on hyödytöntä.

Lapsi vaatii täyden läsnäolon ja keskittymisen. En sano, että tämä on työtä, koska tämä on parempaa kuin yksikään työni ikinä, tosin huonoiten palkattu kuin yksikään aiempi työni, mutta kyllä lapseen pitää keskittyä kuten työntekoon. Usein työllekin antaa suuren osan itsestään. Eli siinä mielessä se on verrattavissa lapseen.

Lapsi menee kaikessa aina edelle, jolloin oma aamupala ja omat vaatteet voivat odottaa. Itsensä vain unohtaa, koska jokin asia on vain niin tärkeää. Kotona ollessa ei onneksi haittaa, että on samoissa legginsseissä viidettä päivää. Mutta apua sitä päivää, kun onkin jotain sovittua, joka ei ole liukuvalla aikataululla sovitut vauvatreffit! Silloin sitä vasta kiire onkin ja kaikki jää kesken! Koska silloin pitääkin pukea itselleen päälle ja laittautua lähtökuntoon! Kaikesta kiireestä huolimatta on melkein aina myöhässä.

Onneksi harvat asiat ovat sellaisia, jotka eivät voisi odottaa huomiseen, ylihuomiseen tai ensi viikkoon. Kun ovat jo nyt odottaneet, niin voivat odottaa vielä hetken lisää. Vuorokaudessa on vain 24 tuntia, jolloin on vain priorisoitava. Kaikkea ei ehdi joten pitää miettiä mitä haluaa ehtiä ja mistä asioista voi säästää aikaa ja mitkä asiat voivat odottaa. Asiat tärkeysjärjestykseen!

-Iida

KUVAT // Tiia Nyholm

Kommentit (7)
  1. Olen ollut sairauslomalla maaliskuulta asti ja aikani kuluksi otin koiran. Ei mitenkään lapseen verrattavissa, mutta jotenki tuntuu, että en ole tehny mitään muuta, ku kouluttanu, lenkkeilyttäny, leikittäny, käyttäny koirakoulussa, ruokkinu, pessy ja alottanu alusta. Etukäteen oli suuret suunnitelmat käyä museokortilla museoissa, lukea paljon, nähä kavereita, harrastaa ite muutaki ku koiraa ja ennen kaikkea nukkua hyvin ja pysytellä ”normirytmissä”.

    Edellä mainittujen sijaan olen kukkunu yöt ja nukkunu pitkään, lukenu ehkä kaks kirjaa mutta ollu sitäki enemmän kännykällä netissä ja somessa… Etukäteen ajatus ”omasta ajasta” ilman töitä tuntu ihanalta ja arvokkaalta, nyt huomaan haaskanneeni sen pelkkään lorvimiseen ja sosiaalinen elämä on kutistunu olemattomiin, kun en näe ees työkavereita.

    Että kyllä se aika vaan katoaa johonki ja mun kohalla mitä vähemmän pakollisia tehtäviä ja menoja on, sitä vähemmän teen tai menen. Onneksi tuo koira sentään pitää jonkulaista rytmiä yllä tarpeineen.

    Lisäksi haluaisin tässä vielä sanoa, että sun työ on olla somessa. Se on mun mielestä salakavala ympäristö. Sinne ku menee ”julkasemaan yhen jutun”, huomaaki tunnin päästä tutkineensa kaikkien entisten lukioluokkakaveriensa profiilit (joitten kanssa ei kuitenkaan ollu koskaan kaveri tosielämässä eikä nyt ees sielä somessa) tai harhautuneensa jonku linkin takaa toisen linkin taakse. Melkonen robotti sais olla, että ei menis työ ja vapaa-aika limittäin internetin ihmeissä. Ainaki ite koin sisällöntuottajana ajautuvani hyvin usein oman firman some-tilien päivittämisestä jonneki aivan muualle.

    Pääasia kai on, että suurin osa ajasta ja huomiosta menee lapseen. Joka tuskin muistaa vanhempana, kiilsikö lattiat puhtaina tai roikkuko lakanat ovien päällä päivän vai viikon. Ite ainaki muistan lapsuuestani, miten ”aina” luettiin äitin kanssa yhessä ja ”aina” rakennettiin maja peitoista ja keittiön ruokailuryhmästä. On jääny olo nähdyksi ja huomioiduksi tulemisesta, ja se on kantanu elämässä pitkälle.

    Olet hyvä äiti ja ihminen just as you are.

  2. Lohdullista kuulla, etten ole ainut, joka kokee elämän kiireiseksi hoitovapaalla ollessaan. Kurjinta siinä on mielestäni se, että joskus ajattelen, etten käytä tätä ainutlaatuista aikaa tarpeeksi hyvin ja kadun sitä sitten jälkeenpäin, kun työelämä taas alkaa.
    Mielestäni vanhemmuus (ja elämä ylipäätään) on yhtä oman keskeneräisyyden hyväksymistä ja armollisuuden opettelua. Se on vaan välillä vaikea muistaa keskellä arjen hulabaloota. Vielä on siis mullakin varaa kasvaa! 😉
    Ja mulla on ainakin nyt esikoisen vauvavuoden jälkeen sellainen olo, että pieni loma kaikesta vastuusta ja tekemisestä olisi tervetullut. Aina se ei ole kuitenkaan mahdollista.
    Paljon tsemppiä ja voimia sulle, kiitos kun jaoit ajatuksiasi!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *