Mikä tässä deittailussa mättää?

Match sanoi Tinder ja laitoinpa heti miehelle viestiä. Hän se innostui keskustelemaan ja päädyimme vaihtamaan numeroita. Melko pian hän kysyi voisimmeko puhua videopuhelua. Videopuhelun jälkeen hänestä ei enää kuulunut mitään. Laitoin hänelle vielä viestiä perään, jonka seurauksena hän esti minut. Meni taas putkeen.

Tajusin siinä kuitenkin jotain oleellista tästä ajasta. Miksi vaivautua treffeille? Ensitreffit voi hoitaa puhelimen välityksellä, videopuheluna. Suorastaan nerokasta. Harva ymmärtää tämän ajan deittikulttuuria ja sitä, että deittailu vaikuttaa todellakin olevan kamalaa pelailua sekä paremmuuden tavoittelua.

Aina on parempi tarjolla

Aloin ajatella kyseistä miestä. Hän oli komea, todella hyvässä ja arvosetussa ammatissa, ilman lapsia. Hänellä on varmasti hyvä tilanne ja hänellä on vientiä. Hän todennäköisesti kuuluu siihen 14 %, joista kaikki naiset tykkäävät. On tutkittu, että miehet tykkäävät 46% vastaan tulevista naisista Tinderissä ja naiset vain 14% miehistä. Eli tuolla pienellä osalla miehiä ei ole mitään hätää. Heille on aina uusi ja parempi nainen jossain.

Tuolla miehellä on varmasti se tilanne, että treffejä olisi niin monet kun vaan jaksaisi käydä. Ajankäytön järkevöittämiseksi hän soittaa vaikka kuudelle naiselle videopuhelun ja valitsee niistä treffeille kolme naista. Käytyään kaikkien kolmen kanssa treffeillä, hän jättää yhden pois ja päättää vielä käydä kahden naisen kanssa treffeillä selvittääkseen kumpi heistä on parempi. Kun hän tekee ratkaisunsa, alkaa hän tapailla vain tuota yhtä naista. Jos tapailu päättyy, hän aloittaa alusta. Se ei ole ongelma, sillä valinnanvaraa löytyy, ei vakavaa!

Kyseisellä tavalla tulin itsekin eläneeksi. Sellainen kaksikymppinen tuore sinkku halusi katsoa tarjontaa. Oli tehokasta tapailla useita samaan aikaan ja karsia niistä huonoja vaihtoehtoja matkalle ja panostaa sitten lopulta yhteen. Ja sitten vaan alusta sama juttu, kunnes sekin alkoi tuntua hirveän raskaalta, ei vaan jaksa enää. Sain siinä oppia, että ehkä se johon itse halusin panostaa, ei halunnutkaan panostaa minuun. Niissä tiputtamissani miehissä taas olisi voinutkin olla niitä ihan hyvin miehiä, jotka olisivat halunneet.

Kuulostaa raa’alta. Ja raakaa tämä on erityisesti suurissa kaupungeissa ja erityisesti pk-seudulla, jossa asuu eniten väestöä.

Miehet haluavat metsästää

Miehet. Miehet ovat osin jääneet jonnekin kivikaudelle. Evoluutio on tehnyt hyvää naisille, mutta miehissä sen sijaan elää edelleen metsästäjä. Nykyään, kun metsälle ei kaupunkiolosuhteissa pääse, niin eläinten sijaan tähtäimessä ovat naiset. Miehet haluavat valloittaa ja piirittää kohdettaan.

Miesten metsästysvietti johtaa siihen, että nainen ei saa olla liian helppo. Ei saa olla liian saatavilla, liian valmis, liian tyrkyllä eikä liian innokas. Mies ei halua liian helppoa naista. Mutta mitenkä sitten olla sopivasti vaikea, muttei liian vaikea, sillä ei kukaan sellaistakaan jaksa?

Kai tämä metsästyskulttuuri vain elää meissä luonnostaan. Voihan tätä verrata helposti omaan lapsuuteen ja karkkipäivään. Jos sain karkkipussin tuosta noin vaan, niin ei se kummalta tuntunut. Jos taas jouduin ansaita sen tekemällä kotitöitä, niin se tyydytti paljon enemmän.

Minua ei vaan enää huvita esittää vaikeasti tavoiteltavaa tehtyäni sitä aikani. Olen miettinyt pääni puhki vastauksia miehen viesteihin, olen miettinyt sopivia hymiöitä, olen miettinyt sopivaa aikaa vastata viestiin. Koen vain olevani liian vanha, liian laiska ja liian suorasanainen.

Kukaan ei halua sitoutua

Tuntuu siltä, että vedän puoleeni niitä juuri eronneita miehiä, jotka heti alkuunsa sanovat etteivät halua sitoutua. Kuvittelen, että minä olen se heidän tarvitsemansa poikkeus. Kyllä he haluavat, kun ihastuvat.

On kuitenkin ihan fakta, että moni pelkää sitoutumista. Kun on niin paljon tarjontaa, niin ei tiedä enää mikä olisi hyvä ja kenen kohdalle olisi kannattavaa pysähtyä viettämään pidempi aika. Kuka onkaan se paras kaikista, se, joka tekee onnelliseksi, se, jonka kanssa voisi sitten perustaa perheen ja viettää loppuelämän? Iso valinta ratkottavaksi. Harmillista, ettei deittailussa voi aina palata taakse päin. Ei voikkaan 50 kokeilemansa seuralaisen jälkeen palata numeroon 21, joka oli se paras. Sillä numero 21 saattaa ollakin jonkun toisen jo silloin.

Tuntuu myös siltä, että miehet ja naiset eivät oikein kohtaa oikeaan aikaan. Naiset muuttavat kaupunkeihin opiskelemaan tai töihin miehiä aiemmin. Naiset ehkä saavat deittailusta tarpeekseen, kun potenttiaalinen mies muuttaa kaupunkiin. Mies taas juuri muutettuaan omilleen ei halua sitoutua, sillä hän on juuri päässyt sinkkuuden makuun. Nainen taas olisi jo sitoutumispisteessä elettyään riittävästi sinkkuna. Lisäksi naiset kypsyvät miehiä aiemmin ja ovat valmiimpia sitoutumaan. Usein naiset sitoutuvat itseään vanhempien miesten kanssa.

Naisilla biologinen kello vaikuttaa myös haluun pariutua tietyn ikäisenä. Miehet samassa iässä eivät ehkä ole samassa pisteessä, vaan ovat mahdollisesti juuri muuttaneet pois kotoa armeijan jälkeen, ehkä saaneet työn tai opiskelupaikan, ehkä ovat valmistumassa ja he haluavat nauttia uudesta elämäntilanteesta ja vapaudesta. He haluavat menestyä uralla, menestyä opiskeluissa, he haluavat nauttia mökkireissuista kavereiden kanssa, he haluavat pitää peli-iltoja, he haluavat treenata ja harrastaa, he haluavat aina silloin tällöin, että joku hipsuttaa. He eivät halua sitoutua, sillä he pitävät sitä vankilana, jolloin eivät voi olla vapaita ja tehdä niitä kaikkia haluamiaan asioita. Sitoutumishalukkuus tulee sitten myöhemmin, kun ikää on jo enemmän. Usein miehet alkavat miettiä parisuhdetta ja perhettä vanhempina kuin naiset. Naiset taas eivät voi loputtomiin odottaa, jos haaveissa on lapsia.

Sinkkuuden markkina-arvo

Parisuhdemarkkinat. Siitähän tässä on kyse. Naisilla on siinä valta-asema. Naisilla on tutkitusti todella korkea kriteeristö. On paljon miehiä, joille kelpaisi kuka hyvänsä. Naisen on helppo päästä treffeille ja helppo saada seksiä, kuhan valitsevat. On paljon miehiä, joille kelpaisi kuka vaan, mutteivät saa ketään. Naisille ei enää riitä vain se, että on työ ja huolehtii itsestään. Ja tästä kertoo juuri se, että naiset tykkäävät 14% Tinder käyttäjistä ja miehet taas tykkäävät 46% naisista.

On ihan tätä päivää puhua markkina-arvosta puhuttaessa deittailusta. Koska on valinnanvaraa, niin miksi tyytyä ihan hyvään? Erilaiset ominaisuudet nostavat markkina-arvoa ja toiset taas laskevat. Esimerkiksi vakituinen työ on nostava asia, työttömyys taas laskeva. Meillä jokaisella on kriteereitä ja arvoja, joiden pohjalta teemme parinvalintaa.

Itse olin ennen vakituisessa työssä, hoikka nuori nainen, joka harrasti kuntosalia ja lenkkeilyä. Pukeuduin tyylikkäästi itsestäni huolta pitäen ja asuin Töölössä, keskeisellä paikalla Helsingissä. Pidin markkina-arvoani todella hyvänä. Nyt taas minun on mahdotonta saada itselleni edes treffejä aikaan, sillä olen pienen lapsen yksinhuoltaja äiti, eli suoraan sanottu yhteiskunnan pohjasakkaa ja verorahojen syöjä. Olen lihonnut noista Töölön ajoista 20 kiloa ja asun nykyään lähiössä. Lisäksi mainittakoon, että  olen kotihoidontuella. Ei siis kovin hyvä luettelo. Ja näitä asioita esimerkiksi Tinderissä kysytään yleensä heti alkuun, mitä työtä teet, missä asut tai mitä opiskelet. Eli hävitty peli heti alkuunsa.

Raaka elämä

Eipä ole tehty sinkkuutta helpoksi, jos haluaa rinnalleen miehen. Tuntuu todella vaikealta kohdata ihminen, jota sinä haluat ja joka haluaa sinua. Ihminen, joka haluaa jo sitoutua. Ihminen, joka kohtaa arvojesi kanssa ja haluaa kulkea samaan suuntaan. Kyseessä ei ole sattuma, vaan ihan oikeasti parinvalinta riippuu hyvin monesta tekijästä. Jos nyt ylipäätään pääsee edes treffeille asti. Sitä voi hyvinkin tulla estetyksi ja ghostatuksi jo ennen tapaamista.

Olenkin kirjoittanut siitä tässä postauksessa: Se kenestä kiinnostumme ei ole sattumanvaraista

LUE MYÖS

Vantaan Sanomat Yhä useampi sinkkumies ei koskaan löydä naista

Ilta-Sanomat Tinderistä tuli surullinen paikka

Kommentit (37)
  1. – Tämä kirjoitus tiivisti hyvin sen, mitä olen itse miettinyt juuri viime aikoina… Kiitos tästä!

  2. Tuli jotenkin surullinen olo tätä lukiessa. Sinkkuusaikoja on minullakin historiassa, samoin joitakin nettideittailuja. Kymmenisen vuotta deittailu ei vaikuttanut ihan yhtä raa’alta, lieneekö tinderit ja muut pikaruokalat muuttaneet kulttuuria? Muistan itsekin pähkäilleeni monesti torjutuksi tulemisen kanssa ja parisuhdeyritelmissä, joita leimasi ”yrittäminen”. Nykyisen puolisoni kanssa ollen ollut 6 vuotta, ja sitä ennen olimme 6 vuotta ystäviä. Rakkautemme ei ole mikään salamarakastuminen, vaan enemminkin kasvutarina siitä, että joskus se hyvä ja riittävä onkin jo valmiiksi lähellä – vain oma näkökulma muuttuu. Nyt ajattelen aiemmista suhteistani, että minkäänlainen pelailu ja jatkuva yrittäminen eivät kuulu parisuhteeseen. Minulle parisuhde on ennen kaikkea luonnollista olotilaa, jossa molemmilla on tilaa olla omia itsejään. Toivon, että löydät sinulle luontevan tyypin, kun sen aika on <3

    1. Kiitos kommentista! Uskon siihen, että sovellukset ja some ylipäätään ovat vaikuttaneet deittailuun paljon. Neljä vuotta sitten sinkkuna oli vielä toisenlaista kuin nyt. Mutta olen kyllä samaa mieltä, ettei sen ”oikean” kanssa tarvitse sitten miettiä mitään pelailuja!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *