Bataattirieskat

Iidan matkassa

Olen ihan rakastunut omaan reseptiini! Kehitin tämän Hymyilevä aamu -tapahtumaan. Näitä bataattileipiä on tarjottu kahdessa tapahtumassa ja osallistujat ovat olleet ihan haltioissaan. Reseptiä on kyselty todella paljon ja tässä se nyt on. Ohje on todella simppeli, näissä ei voi epäonnistua, eivätkä nämä murene kasaan. Gluteenittomia ja vegaanisia, eli ei maitoa eikä kananmunaa, eikä myöskään hiivaa! Bataatin vuoksi rieskat on todella makeita ja maistuvat parhailta hummuksen kanssa. Jotenkin lyömätön makupari. Teen rieskoista vaihtelevan kokoisia, jos ne tulevat tapahtumaan tai juhliin, teen niistä pieniä makupaloja. Itselle taas tulee tehtyä vähän suurempia, heh.

 

BATAATTIRIESKAT

(vegaaninen & gluteeniton)

n. 12 kappaletta

 

5 dl vettä

2 rkl psylliumia

2 rkl chiasiemeniä

2 rkl pellavansiemeniä/auringonkukansiemeniä

suolaa

2 tl leivinjauhetta

3 dl kaurahiutaleita

4 dl kaurajauhoja

2 rkl vaahterasiirappia

1 pieni bataatti raastettuna

 

Kuori bataatti ja raasta se suurella raastimella.

Sekoita kädenlämpöiseen veteen psyllium, chiasiemenet, pellavansiemenet, leivinjauhe ja suola. Anna seoksen turvota 10 minuuttia. 

Lisää kaurajauhot, hiutaleet ja bataattiraaste nesteeseen. Sekoita käsin. Muotoile taikinasta rieskoja, käytä vettä apuna tarvittaessa. Laita rieskat leivinpaperilla päällystetylle pellille ja paista 175 asteisessa uunissa noin 40 minuuttia. Nauti!

Kommentit

Hanna K
Sunday Blondie

Voi nam, kuulostaa ja näyttää ihan suoerihanalta! Ja värikkäältä. Bataatti on munkin suurta herkkua <3 Kuten myös tuo silmusalaatti, se tuo niin kivaa vaihtelua "normaalin" salden tilalle.

Iidaafel
Iidan matkassa

Kiitti Hanna! Nää on niin hyviä, kokeilemaan vaan! Mullekin bataatti on herkkua, suolasissa ja makeissa jutuissa :)

Kommentoi