Cauliflower Pizza (G,M)

Iidan matkassa

Maanantai lähti käyntiin pizza-lounaalla! Mieleni on jo pitkään tehnyt kukkakaalista tehtyä pizzapohjaa. Yhdessä vaiheessa tein sitä useinkin, mutta nyt on vähän jäänyt ja kotona asuessa tulee laitettua ruokaa, joka maistuu kaikille. Jos sanoo sanan "kukkakaali" 12-17-vuotiaille, niin tietää olevansa ruokapöydässä yksin. Tänään sattui olemaan sellainen päivä, että itse olin kotona sairasloman takia ja äiti oli vapaapäivällä. Eli loistava kukkakaalipizza -luonas, kun kukkakaalia vastustavat olivat koulussa! Äidille tämä oli ensimmäinen kerta. Hän söi koko pizzan, joten tuskin oli huono! Omani oli ainakin todella hyvänmakuinen. Olen tosin sitä mieltä, että melkein tämä on vapaapäivän tai viikonlopun ruoka, sillä hieman aikaa vievää tämän tekeminen on, eikä säily kovin hyvänä esim. seuraavaan päivään.

Pohja tosiaan tehdään kukkakaalista, kananmunasta ja mausteista. Monissa ohjeissa kukkakaalia keitetään ensin, mutta jätin kaikki hienostelut ja suoristelin ohjeita. Täytteeksi pizzaan sopii mikä tahansa! Kinkku, tonnikala, katkarapu, härkis, nyhtökaura, quorn -palat (lisää täältä), kasvikset, juustot, ananas... Maidottomaksi pizzan saa valitsemalla vegaanisia juustoja, joita voi raastaa tai valmista raastetta. Toki pizzan päälle ei edes tarvitse laittaa juustoraastetta!

Kukkakaalipizza

(gluteeniton, maidoton)

2 pizzaa

 

n. 800g-1 kg kukkakaalia

2 kananmunaa

1 rkl psylliumia

1 tl suolaa

0,5 dl juustoraastetta (vegaanista, jos maidoton)

1 dl gluteenitonta jauhoa (esim. manteli-, kaura- tai tattarijauho käy)

 

100g tomaattipyrettä

oreganoa

basilikaa

rucolaa

Valitsemiasi täytteitä 2-3, tässä käytetty ananasta quorn-paloja ja juustoraastetta

 

Laita uuni lämpenemään 225 asteeseen (200 astetta kieroilmalla). Pilko kukkakaali pieneksi ja laita blenderiin. Tarjoitus on saada kukkakaalista pientä silppua ns. kukkakaaliriisiä. Jos blenderisi ei jaksa työstää kaikkea kerralla, laita kukkakaali osissa. Sekoita kukkakaaliin kaksi kananmunaa, mausteet, jauhot ja juustoraaste. Muotoile taikinasta kaksi pizzapohjaa leivinpaperilla vuoratulle pellille. Itse tein pizzat omille peleilleen, ne eivät mahtuneet samalle ja paistoin kiertoilmauunissa. Paista pohjia uunissa noin 20 minuuttia ja ota ulos uunista. Levitä pohjien päälle tomaattipyse ja ripottele päälle haluamasi täytteet. Ripottele täytteiden päälle juustoraastetta ja mausta basilikalla ja oreganolla. Laita takaisin uuniin vielä noin 15-20 minuutiksi. Valmiin pizzan päälle voit laittaa rucolaa! Tarjoile pizza heti!

 

-Iida

Kommentoi

Kommentointi on sallittu vain kirjautuneille käyttäjille.