Ehkä ihanimmat raskauskuvat ikinä

Iidan matkassa

Mikä onni, että ystävänä on näin taitava kuvaaja! Uimareissu voi päätyä mielettömäksi kuvataiteeksi. Viime aikoina olen valittanut valtavaa olotilaani ja huutanut raskaushehkun perään. Mutta näissä kuvissa tämä raskaus näyttää upealta. Tulee ihan sellainen olo, että vau, raskaus on sitten kaunista, naisellista ja seksikästä. Eivät ihmiset huijaakkaan, kun sanovat, että raskaana oleva nainen on upea, keho ehkä upeimmillaan silloin kuin koskaan.

Ehkä minäkin hehkun! Niinhän muut ovat sanoneet kohta jo yhdeksän kuukautta ja ihan viimeisillä viikoilla alan vasta uskoa. 

En ehkä olisi kyennyt tälläisiin kuviin ilman raskautta. Olisin pitänyt niitä joten liian seksuaalisina, vaikkei alastomuudessa sinällään ole mitään pahaa. Nyt kuitenkin kuvissa on jotain todella herkkää ja kaunista, sensuellia. Tykkään näistä vaan todella paljon. Ja parasta on se, että niiden kautta näkee itsensä ihan toisin. Raskaus onkin kaunista, vaikkei se ehkä joka hetki tunnu siltä.

Ollaan kuvaaja ystäväni Tiian kanssa myös todella hyvä tiimi. Kuvattavana on helppoa olla, koska tunnen hänet niin hyvin ja olemme kuvanneet jo monta vuotta. Ja toki se luottamus näkyy sitten lopputuloksessa. Kun Tiia lähetti nämä kuvat mulle, tuijottelin vain. Olenko se oikeasti minä! Suuammollani vain katson kuvia itsestäni, huokailen, kun ovat niin ihania jokainen, että on jo ihan mahdotonta välitä lempparia. Kuvittelin olevani mahani kanssa kuin valas hiekkarannalla, mutta kyllä nämä kertovat jostain ihan muusta. Kiitos Tiia, olet mahtava!

-Iida

KUVAT // Tiia Nyholm

Kommentit

Maria Hakkarainen
Villiviini

Wau, tosi hienoja kuvia! Näytät niin kevyeltä, rauhalliselta ja kauniilta :)

Iidaafel
Iidan matkassa

Kiitos, aivan ihanasti sanottu <3

Saranda
Tyhjä ajatus

Aivan mielettömän upeita!!!

Iidaafel
Iidan matkassa

Kiitos ihana! Mäkin niin tykkään <3

manicfatmom
Manic Fat Mom

Wow! Upeita kuvia! Ihanaa että ottaa aikaa ikuistaakseen nuo ajat, itselläni ei ole kummoisempia... <3 Paulina

Iidaafel
Iidan matkassa

Kiitos Paulina! Onneksi saan nauttia taitavista ystävistä, muuten voisi kuvat jäädä ottamatta <3

Kommentoi

Kommentointi on sallittu vain kirjautuneille käyttäjille.