Elämää korvikevauvan kanssa

Iidan matkassa

Monesti olen kuullut, että korvikevauvan kanssa elämä on helppoa, koska kuka vaan voi ruokkia vauvaa eikä vauva ole äidistä riippuvainen. Tämä homma vaatii kuitenkin suunnittelua ja ennakointia. Tähän menee sievoisesti rahaa ja hermot kiristyvät viimeistään silloin, kun raahaat vaunujen kanssa litra tolkulla maitoa kaupasta. Minulle on tässä äitinä olon aikana tullut paljon kysymyksiä siitä, että mitä korviketta me käytämme, miksi käytämme sitä, millaisia pulloja käytän ja miten hoidan maidon lämmityksen. Ajattelin vastata minulle esitettyihin kysymyksiin tässä postauksessa ja kertoa elämästäni korvikevauvan kanssa.

MITÄ KORVIKETTA ME KÄYTÄMME JA MIKSI?

Minä käytän Arlan Little Baby Organic -äidinmaidonkorviketta.  Sitä saa 500 ml ja 200 ml pakkauksissa. Markkinoilla on minun tietämykseni mukaan vain kahta luomu korviketta, tämä Arlan ja Nestlen Nan. Kumpikaan korvikkeista ei ole Suomessa valmistettua. Valitsin Arlan maidon läheisen suosituksesta. Ostin sitä valmiiksi jo ennen vauvan syntymää. Nyt tutkittuani hieman korvikkeita, olen todella tyytyväinen. Toki emme ole muuta käyttäneet, mutta eipä meillä ole mahavaivojakaan ollut. Minulle luomu vauvan kohdalla korostuu todella paljon, haluan antaa pienelle vauvalle mahdollisimman puhdasta ruokaa alkuperäisessä muodossa. Toki jokaisen korvikepurkin tuoteseloste on pitkä, mutta tähän olen tyytyväinen. Lisäksi Arla on suomalainen yritys ja Nestle ei sitä ole. Lisäksi en itse pidä Nestlen brändistä. Toki valittavana on Suomessa tuotettavaa maitoa, mutta se ei ole luomua. Kaikki käyttämäni ruoka ei tosiaan ole luomua, mutta vauvan maidon kohdalla se on ratkaisevaa. Ainut huono asia tässä korvikkeessa on purkin muotoilu, maitoa läikkyy aina ja se on muutenkin vaikea avata. Annoin tästä palautetta Arlalle ja heillä on ongelma tiedossa ja suunnitteilla kierrekorkki.  Toistaiseksi opin, että purkin toiseen reunaan kannattaa tehdä reikä, jolloin ilmaa pääsee kulkemaan ja maito ei läiky kaataessa. Tätä maitoa ei ihan niin helposti oteta mukaan reissuille ja usein maitoa menee hukkaan reissunpäällä, mitä ei tapahtuisi, jos purkeissa olisi kierrekorkki. Menossa pidän aina mukana 200 ml pakkauksia, mutta Eemi juo kerta-annoksena 120 ml, jolloin tuo loppu ei säily menossa hygienisena, koska korkki puuttuu. 

MITÄ PULLOJA KÄYTÄMME?

Minulla oli ihan aluksi käytössä Philips Avent -merkkiset tuttipullot. Merkillä on todella pieni tuttipullo (125ml), jossa mittayksiköt alkavat 20 millilitrasta. Lisäksi kyseinen pullo estää ilman kiertämisen ja vauvaa nielemästä ilmaa. Eli ns. anti-koliikki pulloista kyse. Aluksi vauvalle annettiin korviketta 20 ml kerrallaan, josta määrä alkoi hiljalleen nousta. Kyseisestä pullosta määrää oli selkeää seurata ja myöskin annostella maitoa. Onneksi mummo oli ostanut yhden kyseisen pullon etukäteen, muuten olisin ollut pulassa. Ostin itse vielä kaksi lisää, joilla pyöritin päivittäisiä ruokailuita ensimmäiset 5 viikkoa.

Nyt vauva juo jo 100-120 ml kerta-annoksia 10 kertaa vuorokaudessa, joten olen siirtynyt nyt Ainu MAM anti-koliikki tuttipulloihin (160 ml). Kyseisten pullojen mitoitus on nyt todella hyvä. Aluksi se oli aivan liian suuri ja mittailu siihen hankalaa epäselvän mittataulukon vuoksi. MAM pullot voi desinfioida mikrossa, plussa siitä! Mutta niiden korkit menevät vähän huonosti paikalleen ja usein kierteet menevät väärin. Olen kerran jos toisenkin alkanut syöttää vauvaa ja korkki on ollut huonosti kiinni. Maidot ovat valahtaneet vauvan päälle. Se ei kauheasti yöllä naurata, kun pitää alkaa vaihtaa molempien vaatteita.

MAM pulloja minulla on tällä hetkellä neljä ja yritän selvitä niillä ja pestä tiheään. Toisinaan tuntuu, että saisi olla enemmän, mutta tuttipullojen käyttöikä on lyhyt ja on kurja ostaa niitä, kun ne kohta jäävät käyttämättömiksi. Onneksi tuttiosan saa vaihdettua uuteen ja näin ollen pulloja voi ihan hyvin käyttää seuraavallakin lapsella tai antaa tutuille kiertoon. Itse pullo harvoin menee huonoksi.

 Minä pesen pullot käsin, jonka jälkeen desinfioin ne. Pelkkä desinfiointi ei puhdista pulloa maidon rasvasta. Pullot voi käyttää myös tiskikoneessa, mutta minulla ei todellakaan päivittäin pyöri tiskikone, joten tiskaan pullot käsin. Mikrossa desinfioinnin lisäksi desinfioin myös kattilassa, jossa keittelen tutit. Kaikissa pulloissa ei ole tätä mikrodesinfiointi ominaisuutta.

Maitomäärän tästä vielä kasvaessa, siirryn varmasti suurempiin pulloihin. Minulla on kaapissa molempien merkkien pullot isommassa 240 ml koossa.  Näissä erona on pullon muotoilu ja tuttiosan muotoilu. Molemmat tuntuvat vauvalle kuitenkin kelpaavan. Myös lasipullot kiinnostavat kovasti. En vain ole uskaltanut ottaa käyttöön, koska olen stressannut ilman nielemistä niin kovasti, mutta iän myötä suolistokin koko ajan kehittyy. Eemi ei vaikuta ilmavaivoista kärsivän. Hän röytäisee kuuluvasti ruokailun jälkeen, eikä juuri koskaan pulauttele suuresti. 

MITEN LÄMMITÄN MAIDON?

Lämmitän maidon mikrossa. Alkuun, kun maitomäärä oli 20-40 ml kerrallaa, lämmitin vesihauteessa. Ostin meille pullon lämmittäjän, joka lämmittäisi pullon vesihauteessa optimaaliseen lämpötilaan 3 minuutissa. Se on kuitenkin minun vauvalleni aivan liikaa. Nälkä tulee yleensä yllättäen ja silloin ei kyllä säästellä ääntä. Joten mikro on ollut nopein vaihtoehto. Toki mikron säteilystä on monia mielipiteitä ja minäkin ostin ensimmäisen mikroni vasta nyt vauvaa varten, eli en ole halunnut juurikaan mikroa käyttää. Nyt se kuitenkin nopeuttaa ja siten helpottaa elämää ja en vain pysty kaikkea ajattelua viedä niin äärimmilleen, vaan on pakko joustaa. Joskus ajattelin, etten myöskään koskaan käytä muovipulloja, vaan lasipulloja, ettei muovista irtoa mitään epämääräistä. Onhan lasipullo myös vastuullisempi valinta. Ne ovat paras vaihtoehto vesihauteessa lämmittäessä, koska lasi kuumenee nopeasti ja lämmittää maidon. Niistä saattaa päästä vähän enemmän ilmaa maidon mukana. Ainulla on MAM pulloja lasisina, vähemmän irto-osia ja näin ollen helpompi tiskata kuin nuo anti-koliikki pullot. Lasipulloja on myös tuosta Philips AVENT -pullosta, Lifefactory, Hevea ja Everyday Baby valmistaa lasipulloja. Everyda Baby lasipullot ovat siitä poikkeuksellisia, että ne kestävät mikrolämmityksen ja niissä on venttiili, joka vähentää ilman nielemistä. Ne ovat myös aika hyvä valinta sen takia, että pulloihin voi myöhemmin vaihtaa tuttiosan tilalle pillikorkin ja käyttöikä pitenee huomattavasti. 

Päivisin kotona ruokailu on mukavaa. Säilytän avattua maitoa omassa pakkauksessaan jääkaapissa. Kaadan pulloon maitoa, lämmitän mikrossa ja lisää saa helposti, jos jäi vielä nälkä. Pesen pullon ruokailun perään. Öisin Eemi herää yleensä max. kaksi kertaa, joten laitan jääkaappiin kahteen pulloon maidot valmiiksi. Se nopeuttaa hommaa. On kamalaa alkaa yöllä pimeässä pää pyörällä kaatamaan maitoa pulloon, puolet menee ohi. Nyt ei tarvitse kuin lämmittää.

Menossa on välillä haasteita. Pitää ennakoida todella paljon ja valmistautua. Maitoa pitää olla riittävästi mukana, mutta myös hygienisesti. Lämmitys mahdollisuus pitää myös miettiä etukäteen. Riippuu reissusta ja ajan pituudestä, mutta lyhyelle matkoille kaadan tuttipulloon kerta-annoksen, lämmitän sen mikrossa ja laitan takin taskuun tai takian sisään, jotta pullo pysyy lämpimänä. Yhdellä ystävälläni oli termopussi tätä varten, kätevää! Pitää maidon lämpimänä pullossa jonkin aikaa. Yksivaihtoehto on lämmittää maitoa ja kaataa se pieneen termariin, josta sitten annostella tuttipulloon nälän tullessa. Maitoa ei saa säilyttää pitkiä aikoja lämpimänä hygienia syistä, siihen tulee bakteereja. Samasta syystä kerran lämmitettyä maitoa ei saa lämmittää uudelleen. Hankalaa tässä on myös se, ettei menossa aina pysty huuhtoa tai pestä pulloa, joten puhtaitakin pulloja pitää olla mukana. Usen kuitenkin kaadan maitoa kahteen tuttipulloon kerta-annoksen verran ja otan ne kylmänä mukaan, talvella pysyvät kylmänä vaunuissa ja lämmitän pullon kahvilassa yms. Pullojen lisäksi mukana kulkee aina 200 ml maitokorvikepurkkeja. Aika usein reissussa maitoa menee jonkin verran hukkaan, sitä pyrin minimoimaan, sillä korveke on kallista ja tällä hetkellä siihen uppoaa lähes 100 euroa kuukaudessa. Koitan kuitenkin aina ruokkia vauvan ennen lähtöä, silloin hän syö seuraavan kerran noin 2-3 tunnin päästä. Reisuun pituuden ja ruokavälien mukaan on helpompi suunnitella mukaan otettavaa maitomäärää. Ja aina varalla on 200 ml purkkeja, jos tulisikin nälkä aiemmin tai maito loppuisi. Eemi ei toistaiseksi huoli kylmää maitoa. Huoneenlämpöistä kyllä, mutta talvisin se on aika haastavaa pitää huoneenlämpöisenä. Ja mielelläni haluan tarjota lämmintä maitoa, pitäähän se kylläisempänäkin. 

-Iida

 

Kommentit

AnLottanen

Heh, ei kyllä ole helppoa.
Tai se on, että ei ole kiinni tississä. Kaikki muu onkin sitten haastavampaa.
Me kokeiltiin Tuuti, Arla luomu ja Nan ha. Mikään ei tuntunut toimivan. Lopulta selvisi, että vauvalla on maitoallergiasta johtuvat kivut.
Nyt kokeilussa Nutramigen lgg, joka maksaa sen 27.50-33.50 (riippuen apteekista) ja tämä yksi purkki riittää 3 päiväksi. Kuukaudessa meillä menee siis korvikkeeseen n. 400€. Maitoaltistusta ei vielä ole voinut tehdä, sillä Kela korvaisi 65% korvikkeesta. Jää siitä silti maksettavaa. Että se siitä helppoudesta ja kätevyydestä. Onhan se apteekkarille kätevää ja helppoa rahan tuloa, siihen se jääkin.

Iidaafel
Iidan matkassa

No huh! Voihan järkytys! Pelkäsin ihan hulluna tuota allergiaa, moni pelotteli, että korvikevauvoille tulee helposti maitoallergia. Ei olisi kyllä ollut varaa tuohon maitoon, en tiedä mitä olisin tehnyt. Voimia teille vauvan kanssa <3

Kotini on linnani

Minulla on myös noin samanikäinen syyskuun puolessa välissä syntynyt tyttövauva, joka kasvaa korvikemaidolla. Meillä käytössä on suomalainen tuuti 1 - korvike. Meillä oli noin kuukauden iässä ahmimisongelmaa, ja luultiin jo että vatsaongelmat joutuvat korvikkeesta, mutta vatsaongelmat eivät muuttuneet vaikka vaihdoimme korviketta. D-tipan vaihto vesipohjaiseen ja ruokavälien pidentäminen auttoi lopulta ja jatkoimme edelleen alkuperäisellä tuuti 1:llä. Itse liputan kotimaisen ruuan puolesta, ja sen takia valitsin tuutin. Olen myös reissannut paljon ulkomailla ja nähnyt myös siellä maatalouden pitoa ja näkemäni perusteella toteaisin, että suomalainen ei luomu maito on yhtä luomua kuin ulkomainen luomu nimen alla myytävä maito. Toki Valiolle voisi laittaa toiveen myös tuuti korvikkeen luomu - version tuottamisesta. Ja toisekseen se, että ulkomailta tuodaan korvikkeita ja maitoa, ei sekään ole kovin ympäristöystävällistä. Jollain kulkuneuvollahan ne on tänne tuotava. Pakko oli kommentoida, kun ei tule aina näitä kaikkia asioita mietittyä ruokavalintoja tehdessä. Mukavaa joulun odotusta!

Iidaafel
Iidan matkassa

Kiitos kommentista, ja olet aivan oikeassa, ruoka tuodaan tänne ja koko valmistamisen ketju on pitkä, eli toki se kuormittaa ympäristöä. Minulle tämä maito on ollut hyvä valinta, enkä tosin enää vaihda, sillä sekin on vatsan kannalta oma prosessinsa! Tuuti on varmasti hyvä valinta, ja olisi kyllä hienoa, jos sitä tulevaisuudessa saisi luomuna! Ihanaa joulua myös teille <3

Kotini on linnani

Kiitos! Erilaisten korvikkeiden sopiminen kullekin lapselle on niin yksilöllistä, että jos kyseinen korvike sopii, niin ei kannata sitä vaihtaa. Eihän sitä tiedä, jos jokin toinen korvike ei sovikaan. Ja tuosta korvikevauvan ruokinnasta. On oma homma kyllä aina suunnitella, missä pystyn lämmittämään maitoa ja montako pulloa otan mukaan jne. Ja meinattiin lähteä ulkomaille, kun vauva 7kk, niin siinä sitä suunnittelemista riittääkin. :D 

Iidaafel
Iidan matkassa

No joo! niin totta! Itselläkin aatoksena keväällä tehdä ulkomaan reissu vauvan kanssa sukulaisiin. Mutta on siinä miettiminen, että maitoa on mukana sitten reissuun, heh oma matkalaukku melkein saa olla :DDD

Moi (Ei varmistettu)

Ooks toteuttanu lapsentahtista pulloruokintaa?

Iidaafel
Iidan matkassa

Kyllä vaan :)

Kommentoi