Elokuu ja uudenlainen arki alkaa

Jonain päivinä olen toivonut, että olisipa jo se elokuu. Saisinpa lapseni, tuon tahtojen taistelijan, päiväkotiin. Välillä on oikein kaduttanut, että päätin pitää hänet kotona 2,5 kuukautta. Ja nyt. Nyt olen taas siinä pisteessä, jossa ajatus erosta sattuu. Kuvittelin, että se olisi helpompi tällä toisella kertaa, kun meillä on jo päiväkotikokemusta takana. Mutta niin se vaan jännittää taas!

Ensi viikolla meillä alkaa ihan uudenlainen arki. Eemi aloittaa päiväkodin uudelleen. Päiväkoti on muuton vuoksi vaihtunut. Se on ihan eri paikka, eli uusi ympäristö, uudet aikuiset ja uudet kaverit. Mikä suru, kun Eemi edelleen toistelee edellisen päiväkodin aikuisten nimiä.  Järkyttyyköhän hän, kun huomaa, ettei päiväkoti olekaan se päiväkoti? Vaikeaa tästä tekee tietysti vallitseva tilanne, kun oma lapsi sitten pitääkin jättää ovenraosta sisään, eikä tutustuminen sisätiloihin yhdessä ole mahdollinen.

No tästä me selviämme. Tiedän sen! Kyllä se taas siitä lähtee ja me totumme uuteen tilanteeseen ja alamme kutsua sitä arjeksi.

Vaikeampi paikka on kuitenkin minulla itselläni. Minä olen yrittäjä. Ystäväni ovat pitkin kesää kyselleet, että miltä se on nyt tuntunut olla yrittäjä, onko töitä riittänyt. Olen vain ohittanut kysymyksen sanomalla, että ei tässä oikein ole Eemin kanssa mitään voinut yrittää. Todellisuudessa minua hirvittää. Nyt minun pitäisi elokuussa ihan oikeasti alkaa tehdä täysipäiväisesti töitä yrittäjänä, itsenäisesti ja kotoolta käsin. Se on saanut paniikin aikaan. En minä pysty tähän!

Tekisi mieli vain palata tuttuun ja turvalliseen, samaan vanhaan. Päiväkotiin. Sinne ovat jääneet kumisaappaanikin ja ulkohousut. Tekisi mieli mennä hakemaan niitä ja jäädäkin sille reissulle. Elokuu on aina tuntunut ihanalta, kun ollut jotain mihin palata. Jotain jonka  toimintatavat ja -kulttuurin on tuntenut ja tiennyt, että osaa tehdä omaa työtään. Olen saanut tuntea olevani hyvä työssäni.

Nyt minä olen sitten joku yrittäjä, joka ei ees tiedä mitä on tekemässä. Se pelottaa aivan helvetisti. Keväällä elämä tuntui todella ahdistavalta, kun sai yksin hoitaa arkea, käydä töissä, viedä ja hakea lasta päiväkodista. Silloin tuntui, että olen valmis tekemään mitä vain, jotta tilanne helpottuu ja saan oikeasti olla enemmän oman lapseni kanssa kuin pari tuntia illasta. Olin itsevarma päätöksessäni ja tunsin, että pärjään. Se varmuus on luisunut käsistäni. Nyt rintaa puristaa ja mietin, että mitä oikein ajattelin.

Bloggaaminen ja sisällöntuottaminen sosiaaliseen mediaan ei ole minun unelmaduunia. Vaan oikeastaan ajattelin sen olevan paras vaihtoehto siksi aikaa, kun Eemi on pieni. Minua ahdistaa alalla vallitseva kilpailu. Minua ahdistaa myydä kaupallisia yhteistöitä, keksiä miksi juuri minut tulisi valita joukosta tässä nihkeässä taloustilanteessa ja maksaa pyytämäni palkkio. En ole yhtään hyvä myymään. Minua pelottaa tulla torjutuksi. Minua pelottaa olla itse vastuussa tuloistani. Mitä, jos jonain kuukautena töitä ei ole? Mitä kun tulot ovat epäsäännölliset ja vaihtelevat? Minulla on kuitenkin lapsi, josta minun tulee huolehtia. Mitä oikein ajattelin? Että yksinhuoltaja voi hypätä yrittäjäksi ja katsoa tuleeko mitään?

Tiedän, että aina voi palata vanhaan tuttuun. Aina saa epäonnistua ja tärkeämpää on se, että on yrittänyt, kokeillut ja antanut kaikkensa. Tiedän, että minun pitää vain selättää pelko uutta tuntematonta kohtaan. Minun pitää vain löytää taas usko omaan tekemiseen. Ja luottaa siihen, että se kantaa. Uskoa, että minä voin elättää meidät, vaikka se vaatisi oman mukavuusalueen ylittämistä. Ja oppia sietämään epävarmuutta!

-Iida

 

LUE MYÖS
Miltä päiväkodin aloitus tuntuu?

Työni varhaiskasvatuksessa on päättynyt

KUVAT // Teemu Nurmela

Kommentit (10)
  1. Vitsit kuinka ihailen tota sun asennetta ja sitä että päätit ryhtyä toimeen ja teet asioita jotka pelottaa! Uskon vahvasti että tää kantaa vielä pitkälle! Mulla itsellä on vähän samanlainen tilanne, kun päätin etten enää palaa lapsen jälkeen vanhalle alalleni vaan hain uudestaan Amkiin ja järkytyksekseni pääsin sisään. Nyt sitten parin viikon päästä alkaisi koulu, iik! Lapseni on jo lähes 3v ja tarkoitus olisi ensi vuoden alussa aloittaa päiväkoti, nyt jää puoleksi vuodeksi vielä isän ja mummojen kanssa kotiin. Kyllä sitä on tässä pyöritellyt mielessä, että mitä mä oikein oon tekemässä! Neljä vuotta ilman palkkaa ja pitkiä iltoja tehtävien parissa tentteihin lukemisesta puhumattakaan! Mutta jäädessäni äitiyslomalle päätin jo etten palaisi niihin töihin ja nyt vahvasti menen uusia päämääriä kohti. Kivinen tie kyllä edessä, helpommalla ois varmasti päässyt ihan vaan menemällä töihin.😬

  2. Tsemppiä, kaikki tulee aivan varmasti menemään hyvin ja saat huomata, että teit juuri oikean ratkaisun! 😊

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *