Enkö kelpaa parisuhteeseen?

Tunnen toisinaan, etten riitä kumppaniehdokkaille. Kun on ollut pitkään sinkku, alkaa välillä epätoivo ja ahdistus puskea pintaan. Miksi on aina vaan sinkku ja kaikki tuntuvat ympärillä pariutuvan? Mikä minussa on vikana? Miksi en kelpaa? Enkö ole riittävä?

Vastausta alkaa etsiä itsestään. Ja ennen kaikkea ulkoisista tekijöistä. Vaikka ainahan kyse ei suinkaan ole siitä, etteikö kelpaisi. Kyse on enemmänkin kahden ihmisen osumisesta yhteen ja siitä mitä heidän välilleen muodostuu, jos muodostuu, kun ulkoisesta habituksesta. Kuitenkin tuntuu nykyään siltä, että kumppanilta halutaan todella paljon. Väistämättä alkaa miettiä onko riittävä. Vaikka riittäisi itselleen, niin riittääkö toiselle?

      ”Onko vähän pullukka? Tosin kauniit kasvot ja punaiset hiukset, josta plussaa.”

”Ei näytä kroppaansa kunnolla, mutta selvästi pullukan suuntaan ennemmän kuin hoikan. En lihavaksi sanoisi, muttei häntä voi hoikaksi kehua ei sitten millään.”

”Nainen ulkonäöltä ihan ok tasoa. Aika tavallinen ja ylipainoa jonkun verran. Monet miehet harrastaa seksiä Iidan kaltaisten naisten kanssa paremman puutteessa, muttei ryhdy vakaviin suhteisiin heidän kanssaan.”

”Täysin turn off. Edellytän naiselta kroppaan panostamista ja tuolle on ruoka maistunut liian hyvin.”

”Niin tavis kuin olla ja osaa ja ylipainoinen”

”Minun mieleeni hän on liian romuluinen. Ei ylipainoinen, mutta liian harteikas ja kookos, jotta tuntisin vetoa.”

”Minua häiritsee lähinnä nuo etuhampaat”

”Sanoisin, että 7/10 vaatteet päällä ja 5/10 alasti.”

”Kaunis hän voisi olla, jos olisi hoikka”

”Antaisin arvosanaksi 7. Jos hän ei olisi noin pullea, voisin antaa arvosanaksi 8.”

”Näin miehen näkökulmasta ihan kaunis nainen, mutta liikaa kiloja. Pullukka tavis. Mulle riittäisi, jos vähän laihduttaisi.”

Kommentit ovat vuodelta 2017, kauan ennen raskautta ja vauvavuoden kiloja. Kauan ennen raskausarpia ja löysää vatsanahkaa. En edes halua tietää mitä minusta nyt ajatellaan. Julkisen työn puolesta on toki vapaata riistaa arvostelulle. Ylläolevista kommenteista on aikaa, mutta ne tulevat välillä mieleen ja tukevat ajatusta siitä, että ehkä en ole kumppaniehdokkaille riittävä, vaikka itselleni olisinkin.

On hirveää miten ulkonäkökeskeisessä maailmassa elämme. Ulkonäkökeskeiseen ajatteluun kasvaa jo lapsesta asti, sillä se on esillä yhteiskunnassamme. Se ohjaa ajatuksia ja valintoja päivittäin. Ulkonäkö on toki tärkeä ja kertoo arvostamista arvoista, mutta on surullista miten suureksi tekijäksi se on noussut. Ulkonäkö menee monen muun asian edelle ja sillä saa paljon anteeksi. Meillä on se tietty kuva siitä mikä on hyvä ja mitä kaikkien pitäisi tavoitella. On aivan kamalaa ajatella, että en kelpaa ihmisenä, koska ulkonäköni on muuta kuin yleisen normin mukainen ja poikkeaa yleisesti hyväksytystä, yleisesti kauniista. Siitä, mitä naisen pitäisi olla, ollakseen miehelle sopiva ja haluttava kumppani.

Eipä siis ihme, että tässä ajassa tuntee itsensä riittämättömäksi. Todellisuudessa en alkaisi laihduttamaan sen takia, että saisin kumppanin. Jos kokisin tarvetta pudottaa painoa, tekisin sen vain ja ainoastaan itseäni varten. Toistaiseksi painon pudottaminen ei ole pririteetti numero yksi, vaan monet muut asiat menevät sen edelle. Tuntuu vain todella surulliselta, että pitäisi olla jotain saadakseen jotain.

-Iida

KUVAT // Jannamari

 

Kommentit (60)
  1. Mulla sama kokemus kuin aikaisemmin. Kaikki esteet liitty lähinnä omiin päänsisäisiin traumoihin. Ja pitää myös olla tietynlaista sisäistä rauhaa ja itsevarmuutta että pystyy olla haavoittuvainen toisten ihmisten seurassa.

  2. Voi ei, miksi sulla edes on noin karmeaa kakkaa tallessa? Toivottavasti tiedät ja ymmärrät, että kommentit kertovat sanojasta, eivät mitään sinusta itsestäsi!

    On ihan hirveän surullista, kun moni ajattelee olevansa kelpaamaton. En voi yleistää, mutta omalla kohdallani pitkäaikaisessa sinkkuudessa (käytännössä koko aikuisikä, lähemmäs 10 vuotta) oli kyse ennen kaikkea omista päänsisäisistä ongelmista. Minun oli todella vaikeaa antaa itsestäni mitään todellista. Se, että voi antaa, vaatii ihan hirveästi henkistä vahvuutta. Ja nykyajan karmea deittikulttuuri on mielestäni aivan omiaan riipimään sitä vahvuutta pala palalta pois. Päädyin pitämään pitkän, pitkän tauon deittailusta, ja työstin valtavasti omia traumojani. Saavutin jotain ihmeellistä sisäistä rauhaa ja varmuutta. Ja kuinka ollakaan, löysin kuin löysinkin unelmieni miehen! Pitkä, komea kuin mikä, todella älykäs, sopivan jämäkkä ja sopivan kiltti. Sydän puhdasta kultaa. Ja itse en todellakaan ulkoisesti ole mitenkään erityinen. Ylipainoa on reilusti, ryhti voisi olla parempi, kasvoot kauniimmat jne. Mutta ei se kumppanuus ja rakkaus ole ulkonäöstä kiinni! Viehtymys toki on, mutta jos kemiaa on, se saa toisen näyttämään omissa silmissä upealta.

    Ihan oikeasti kaikille on rakkautta. Se voi vaatia todella paljon työtä itsen kanssa, ja kovan polun kuljettavaksi. Mutta sitä on, ja se ei ole kiloista kiinni. Tiedän, että tämä on klisee ja sen kuuleminen ei epätoivon hetkillä hirveästi auta, mutta silti. Suurin osa ihmisistä haluaa rakkautta ja kumppanuutta, ei mitään pintaliitoa joka näyttää hyvältä instagramissa.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *