Esittelyssä Kun minä synnyin -kirja

Kun minä synnyin -kirja on Isabel Minhós Martinsen kirjoittama ja Madalena Matoson kuvittama. Sen on julkaissut Suomessa Etana Editions (2019). Muistan nähneeni kirjan Eemin ollessa vauva. Ihastuin siihen ensi vilkaisulla, mutten ostanut sitä. Eemi saikin sen sitten myöhemmin 1-vuotislahjaksi ystävältäni. Olemme lukeneet tätä Eemin kanssa jo yli vuoden päivät ja olen vakuuttunut, että se on yksi ihanimmista kuvakirjoista mitä tiedän! Kirja valittiinkin Frankfurtin kirjamessuilla 100 erinomaisen kuvakirjan näytelyyn (Outstanding Picture Books) vuonna 2018.

Isabel Minhós Martinson portugalilainen kirjailija ja kuvittaja. Hän on  yhdessä ystäviensä kanssa perustanut lastenkirjakustantamo Planeta Tangerinan, joka sai Bolognassa jaettavan Best European Publisher for Children’s Books -palkinnon 2013.  Kun minä synnyin -kirjan palkittu portugalilainen kuvittaja Madalena Matoso kuuluu myös Planeta Tangerinan perustajiin.

Kirja on siis jotain hyvin ainutlaatuista ja se on huomattu maailmanlaajuisesti. Kirja on hyvin yksinkertainen, mutta silti niin paljon puhuva.  Kirjan teksti ja kuvitus ovat yhtä, ne yhdessä kertovat tarinaa. Ilman toista ei olisi toista ja siinä mielessä tekijöiden välinen ystävyys näkyy kirjassa. Kirja on kuvitukseltaan selkeä ja siinä on voimakas väritys. Pienten lasten, jo ihan pienten vauvojenkin, on helppo katsoa kuvia ja nähdä sieltä kirkkaita värejä. Mustavalkoisella pohjalla on punaista, vihreää, pinkkiä ja keltaista.

Kirja kertoo siitä miltä maailma näyttää lapsen silmin. Se alkaa siitä, kun lapsi syntyy. Siitä, kun ei ollut vielä koskaan nähnyt mitään. Siitä, kun ei vielä tiennyt mitään. Tarina etenee kauniisti, kasvaa ja kehittyy lapsen kasvun mukana. Yhtäkkiä silmät näkevät värejä, korvat kuulevat mitä upeampia ääniä ja jalat, ne vievät eteenpäin, juoksevat ja tanssivat.

Kirja kaikin tavoin ihana, kaunis, herkkä ja koskettava. Jotenkin niin paljon opettava ja kertoo hyvin lapsenomaisesti kasvun ihmeellisyydestä, mistä kaikki alkaa ja mihin kaikki voi päättyä! Tämä kirja on ihana lukea ääneen lapselle. Uskon, että kirjaa toimii kivasti myös perheessä, johon on tulossa tai tullut vauva, sillä tämän avulla voi helposti hahmottaa kasvua, sitä kuinka ensin on todella pieni ja siitä sitä sitten alkaa oppia!

-Iida

KATSO MYÖS SEURAAVIEN KIRJOJEN ARVOSTELUT

Viidakon väki ja suuri muutto

Missä olet pikku kettu

Kaivurin raivari

Autosanakirja

Oivan tie

Elsa ja Lauri -kirjat

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *