Esittelyssä Ruu ravintolassa -kirja

Kaupallinen yhteistyö: Otava

  Tutustuin vasta Ruu kirjasarjaan ja ihastuin täysin. Ruu kuvakirjasarjan on kirjoittanut ja kuvittanut Ann-Karin Garhamn. Hän on ruotsalainen lastenkirjailija, joka asuu Belgiassa perheensä kanssa. Ensimmäinen Ruu -kirja on ilmestynyt suomeksi vuonna 2018 ja nyt kirjoja on tullut jo viisi lisää! Kuudes ja uusin Ruu -kirja on Ruu ravintolassa (Otava, 2021). 

Ruu -kirjat ovat todella sympaattisia ja jokaisessa kirjassa Ruu tutustuu uusiin asioihin ensimmäistä kertaa. Ne ovatkin kuin pieniä tietokirjoja lapsille.

Kirjojen teemat ovat arkisia, kuten kampaamokäynti, hämmaslääkäri, lentomatka ja pyöräily liikenteessä. Sellaisia, joita lapset kohtaavat arjessaan, aisioita, jotka saattavat jännitää ja asioita, joita lapset haluavat ennakoida. Kirjojen avulla tulevista tapahtumia voi käsitellä lasten kanssa ja valmistaa heitä uuteen asiaan. Ennakointi vähentää lapsen jännitystä ja usein asiat sujuvat paremmin, kun lapsi tietää mitä odottaa. Ruu ravintolassa kertoo hyvin lapsen tasoisesti ravintolakäynnin kulusta. 

Ruu – kirjoissa ei korosteta Ruun sukupuolta, kirja ei kerro hänen olevan tyttö tai poika. Kirjoissa annetaan ymmärtää, että Ruu asuu kaksin äidin kanssa. Lisäksi kirjoissa on kuvituksessa huomioitu ihmisten moninaisuus, kuvituksessa näkyy eri värisiä ja ikäisiä ihmisiä. Mielestäni Ruu -kirjat ovat kuvitukselta ja kerronnalta monipuolisia ja normalisoivat ihmisten- ja perheiden moninaisuutta.

 

Ruu ravintolassa -kirja alkaa kettiön kärähtämisellä. Kettiö on täynnä savua! Äiti on unohtanut ruoan uuniin, eikä sitä voi enää syödä. Jääkaappi on aivan tyhjä ja mahat kurnii. Äiti päättää, että nyt lähdetään ravintolaan! 

Äiti ja Ruu huristelevat bussilla keskustaan ja Ruu saa valita ravintolan. Ruu on haltioissaan, sillä hän ei ole koskaan käynyt niin hienossa paikassa syömässä! Ruoan odottelu nälkäisenä ei kuitenkaan tiedä hyvää. Ruu ei jaksa odottaa ja häntä hermostuttaa. Kun ruoka lopulta tulee, se ei ole Ruun mielestä maukasta. Se on uutta ja erilaista, ei yhtään sellaista kuin kotona. Jälkkärijäätelö sen sijaan maistuu kyllä ja kotiiin suunnataan hyvin mielin. 

Kirja on ihanan todenmukainen kaikkine käänteineen ja saa aikuisessa pientä huvittuneisuutta aikaan. Iloinen ja hauska kirja, jota lukea uudelleen ja uudelleen. Itse tarinasta syntyy paljon ajatuksia ja sen pohjalta voikin keskustella ravintolassa toimimisesta, ruoan valmistuksesta, uusien makujen maistelusta, käytöstavoista ja nälän aiheutamasta tunteita reaktioineen. Kirjan kuvitus on värikästä ja leikkisää. Se tarjoaa paljon yksityiskohtia, joihin on kiva pysähtyä!

Kerrassaan ihana Ruu, johon kannattaa tutustua! Kirjat sopivat mielestäni 3-6-vuotiaille lapsille. Toki pienemmänkin kanssa kirjasta saa jo paljon irti kuvituksen avulla.

-Iida

KUVAT: Pinja Mitrovitch

perhe kirjat lapset vanhemmuus
Kommentit (2)
  1. Mervi Anttila
    30.6.2021, 19:50

    Heips Iida, olen jonkin aikaa seurannut blogiasia. Olit kuntavaaliehdokkaana Nurmijärvellä, keskustan ehdokkaana, mitä ihmettelin?? Keskustahan on hyvin perinteisiin sitoutuva puolue, miten näet itsesi yksinhuoltajana ja vielä lisäksi hedelmöityshoitoihin osallistuvana tuossa puolueessa? Se mitä jäin kaipaamaan, et ole mitenkään kiittänyt sinua äänestäneitä. Ainakaan minä en ole mitään huomannut. Sait kuitenkin 94 ääntä ja 1.varasija Keskustapuolueella. Eikö olisi kohtuus kiittää sinua äänestäneitä!

    1. Hei, olen kiittänyt kyllä Instagramissa ja Facebookissa kaikkia äänestäjiä. Olen todella kiitollinen äänestäjille ja äänimäärä oli todella hyvä! Puoluevalinnasta puhuin myös somekanavillani vaalien aikaan.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *