Haluaisin just nyt.

Iidan matkassa

Haluaisin uskallusta. Uskaltaisinpa olla rohkea. En vaan haaveilisi, vaan alkaisin oikeasti elää niitä niitä haaveita. Voisimpa unohtaa omat rajotteet hetkeksi, ne pelon ja epävarmuuden tuomat rajotteet. En mä voi kun... Kumpa vaan voisin.

Jos jään tähän, enkä tee mitään, kadun sitä vielä enemmän, kuin mahdollista epäonnistumista. Se ettei edes yrittänyt, harmittaa eniten. Oman uskalluksensa ylittäminen, omien rajojen ja pelkojen ylittämnen on mieletöntä. Se, että uskaltaa epäonnistumisen mahdollisuudesta huolimatta.

Haaveilen olevani kirjailija tai ehkä toimittaja tai vaikka molemmat. Voisin vain kirjottaa ja vaikuttaa siten maailman. Toisaalta taas olisi ihana vaan koristella puuroja ja smoothiekulhoja. Joinakin vapaa aamuina teen viisikin puuro annosta ja vain koristelen. Suurin murheeni on, että mihin kohtaa vadelma nyt sopii. Ja se tuntuu niin hyvältä!

Tällä hetkellä rintaani puristaa. Vaikka työni lastentarhanopettajana on ihanaa, on se liian usein äärirajoilla työskentelyä. Liian usein työtä tehdään vähäisillä henkilökuntaresursseilla, liian usein on aivan liian vähän aikuisia ja aivan liikaa lapsia. Ei ehditä mitään mitä pitäisi ehtiä, ei ehditä toteuttaa Varhaiskasvatussuunnitelman vaatimuksia. Liian usein on myös liian väsynyt. 

Välillä on sellainen olo, että olen maailmanpyörässä. Haluan päästä pois, haluan tehdä, kokeilla, kehittyä. Haluaisin uskallusta antaa mahdollisuuden haaveille. Haluaisin päästää ulos sen rinnassa olevan voiman, joka tällä hetkellä on puristuksissa ja sen takia ahdistaa. On vaan todella pelottavaa ajatellä vakituisen työn jättämistä. Ryhtyä tekemään jotain, jonka olemassaolosta ei vielä tiedä. Pitäisi vain luottaa, että eteen tulee työmahdollisuuksia. 

Minulla on niin iso palo ja into vaan mennä, ettei sitä voi kauaa pidätellä. Haluaisin nähdä mitä osaan, mihin voin kehittyä, mitä voin oppia ja mihin minä riitän, siis mikä voisi olla suurin potentiaalini. Minusta olisi kiva vain kokeilla ja katsoa mitä kaikkea on mahdollista tehdä kuin olla lastentarhanopettaja.

Haluaisin antaa luottamukseni haaveilleni.

-Iida

Kuvat: Laura Kiuru

 

 

Kommentit

Pian osa-aikainen (Ei varmistettu)

Hei! Luin juuri sun viimeisimmän blogitekstin ja oli aivan pakko laittaa viestiä! Itsekkin oon nimittäin käynyt viime kuukaudet tosi samoja fiiliksiä oman työn, sen turvallisen vakkariduunin kanssa. Luovuus on ollut hukassa ja tuntuu kuin olisi puristuksissa niin että ajoittain jopa ahdistaa. Hetki sitten tein sen rohkean päätöksen ja päätin vähentää töitä. Vika ei ole työssä vaan siinä että se just nyt vie vaan liikaa omia voimavaroja. Päätöksen tehtyä tajusin että se olikin just se oikea päätös. Iso määrä energiaa vapautui siltä istumalta ja kivi vierähti sydämmeltä. Raha on vaan pieni murhe kun oma hyvinvointi ja luovuus on vaakalaudalla. Suosittelen siis lämpimästi Vähennä töitä jos mahdollista. Ei sitä kokonaan tarvi heti lopettaa. Pienikin lisätila omalle luovuudelle voi avata monia uusia inspiroivia, rohkeita oivalluksia! Innolla odotan itsekkin helmikuuta kun minusta tulee osa-aikainen ja saan keskittää ajatukseni omalle inspiraatiolle huikeeta kevättä ja tätä vuotta!

Vierailija (Ei varmistettu)

Täällä toinen lastentarhanopettaja jolla täsmälleen samoja fiiliksiä. Liian usein tässä työssä mennään henkisen ja fyysisen jaksamisen äärirajoilla. Rakastan työtäni, mutta paloa olisi myös muihin hommiin ja asioihin. Itsevarmuus ja rohkeus vaihtaa vakituinen, tuttu ja turvallinen työpaikka uuden opiskeluun ja itsensä kehittämiseen vain puuttuu. Elämä on tehty elettäväksi. Jostain se rohkeus vain pitäisi saada kerättyä. Pitäisi vain mennä, tehdä ja kokeilla! Vaikka menisi mönkään, ainakin olisi yrittänyt ja elänyt. Se on vain helpommin sanottu kuin tehty.

Kommentoi