itku ja hengenahdistus

Iidan matkassa

Ei ole ollut vielä yhtään kyyneletöntä päivää, tai melkein yksi. Itkettää ihan hirvästi koko ajan. Aluksi sitä itkua pidättelee, mutta sitten alkaa sattua niin paljon sydämeen, rintakehään ja kurkkuun, ettei saa henkeä. Sitten on päästettävä ne kyyneleet. Sitten itken ja huudan voimasanaani "ÄITIIII". Se nimittäin auttaa, auttoi jo lapsena kuumetta sairastaessa. Äiti auttoi aina.

Olen asunut jo melko pitkään yksin, mutta Helsingissä asuessa tiesin, että äiti on puhelinsoiton päässä. Ollessani kuumeessa äiti ajoi Helsinkiin hakemaan, sillä yksin ei ole kiva sairastaa. Jos oli paha mieli, oli vain mentävä bussiin ja pääsin äidille syömään maailman parasta mustikkapiirakkaa. Jos taas oli loistava fiilis, pääsin bussilla äidille ja yhdessä mentiin kauppaan ostamaan herkkuja. Nyt on pärjättävä ilman äitiä. Vaikka äidille voi soittaa, ei se ole sama asia. Pieni sisälläni oleva tyttö ei pärjää ilman äitiä ja ikävä aiheuttaa hengenahdistusta.

 Kyllähän tiesin, että alku on vaikeeta, on vaan mentävä eteenpäin. Kuinka koti-ikävästä selviää? Lähtiessä tajuaa, miten paljon perhe merkitsee, miten paljon niitä sisaruksia rakastaa. Jos niiden tyhmät snäpit ei ennen kiinnostanut niin nyt kiinnostaa!

Elämää Englannissa ja itkukohtauksia voi seurata snäpissä iida.afeldt

-Iida

Kommentoi